Maanantai 27.6.2016Elviira, Elvi

Jatkopestiä tavoitteleva Stubb: Mahdolliset kilpailijat ovat tervetulleita

Stubb: Harkimo-uutinen oli eittämättä yllätys

Kokoomuksen valtiovarainministeri Alexander Stubb Veronmaksajien Vero2016-tapahtuman avajaisissa Helsingissä 15. maaliskuuta 2016. Taustalla Veronmaksajien toimitusjohtaja Teemu Lehtinen. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

Kokoomuksen puheenjohtajan Alexander Stubbin mukaan uutinen Hjallis Harkimon mahdollisesta lähdöstä kokoomuksen puheenjohtajakisaan oli eittämättä yllätys. Stubb kertoo olevansa sataprosenttisen sitoutunut jatkamaan kokoomuksen puheenjohtajana. Hänen mukaansa mahdolliset kilpailijat puheenjohtajakisaan ovat tervetulleita.

– Kokoomus on omasta mielestäni maailman hienoin kansanliike, ja ymmärrän, että tietyt ihmiset tavoittelevat puheenjohtajan paikkaa, Stubb sanoo.

Puolueen puheenjohtaja seuraavaksi kahdeksi vuodeksi valitaan Lappeenrannan puoluekokouksessa kesäkuussa. Stubb tavoittelee jatkoa tehtävässään.

– Puoluekokous päättää kokoomuksen puheenjohtajasta, ja itse olen ilmoittanut olevani käytettävissä, Stubb sanoi Vero 2016 -päivien yhteydessä.

Kysymykseen mahdollisesta puolueen sisäisestä oppositiosta, Stubb vastasi sanomalla tilanteen puolueessa olevan erittäin hyvä.

Kansanedustaja Harry Harkimo sanoi eilen STT:lle, että häntä on pyydetty mukaan kokoomuksen puheenjohtajakilpaan. Harkimo sanoi, ettei ole vielä miettinyt mahdollista ehdokkuutta.

– Minua on pyydetty lähtemään ehdokkaaksi. Mietin jossain vaiheessa asiaa, Harkimo sanoi.

Urheilulehden mukaan Harkimo olisi lähdössä puheenjohtajakilpaan. Lehden tietojen mukaan Harkimo on harkinnut ehdokkuuttaan vakavissaan jo jonkin aikaa ja on nyt kallistumassa ehdolle asettumisen kannalle.

Jo viime viikolla Harkimo kertoi Verkkouutisille olevansa valmis harkitsemaan tulevaisuudessa kokoomuksen puheenjohtajaehdokkaaksi asettumista.

TS–STT–Olli Kuivaniemi

Kirjoita uusi viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

leuatonta huumoria
Hyvästi kookoomus.
Kirjoita vastaus viestiin

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: häh,hah
Kokoomus pysyy vaikka ministeriä Vahto tapahtuisi.Harry Harkimo ei ole huono vaihtoehto. Pankkien levytyksessä hävitetään hyvää finasitietoinen ministeri. Katsotaan kuka sano ja ja viimeisesti

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Hyvä
Hyvä. Toi stuppi joutaa pois ja nopeasti.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Tervetuloa joukkoon tummaan
Aika ikävää vitsailua Kokoomuksen kannalta. Edustaja, jota ei näy eduskunnassa ja jolta ei ole kuultu puheenvuoroja eikä aloitteita. Ennen poliitikot olivat sivistyneitä, karismaattisia ja älykkäitä. Nyt sellaisia on yhä harvemmassa. Onneksi meillä on vielä Tuomioja sentään. Ja Harakka ja Ville ja Li.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Kokoomus pulassa
Varsinkin jos Stubb valitaan uudelleen, jatkaa kokoomus syöksykierrettään. Stubb on luonut imagon polvihousupoikasesta, tosin sitä on hieman hyydyttänyt leveän hymyn katoaminen, painetta nääs. Kokoomus tarvitsee rehellisen ja osaavan puoluejohtajan, johon Stubbista ei ole. Toivottavasti puoluekokous on järjissään, kun valinta tehdään.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Deletoikaa
Stubidin lähtölaskenta on alkanut puolueen sisältä viimeisenkin uskottavuuden ja kannatusromahduksen korjaamiseksi.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Uusi pj vaalia vaille selvä
Harkimo se ei ole mutta Stubb on jo väkensä menettänyt. Niin paljon tyytymättömyyttä on ilmaistu puolueen sisältä. Kannatus on laskenut kokoajan alemmas. Jos kokoomus vielä mielii parrasvaloihin on muutos tehtävä.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Saadaanko...
Suomeen oma Donald Trump?

Vast: Saadaanko...
Kansanedustajan työ on Harkimolle vaan ääntenkalastusta, ei mitään näyttöjä mistään asiasta, varmaan "tylsää" istuskella siellä? Onneksi on tuo oma media, joka pitää esillä miestä. Uutisankka?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Saadaanko...
Katsotaan kuka nauraa viimeinen.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Suomen Trump pysyköön lestissään
Jos Harry Harkimoa pyydetään Kokoomuksen puheenjohtaja ehdokkaaksi niin puolue on syvässä kriisissä ja identiteetti on hukkunut. Vitsinä uutinen on ok.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Suomen Trump pysyköön lestissään
Koko kokoomus on vitsi, on siinä puheenjohtajana kuka tahansa. Uskottavuus on tipahtanut matkasta jo vuosia sitten Kanervan ja kavereiden mukana. Ei tuo Harkimo varmaan ole yhtään huonompi vaihtoehto kuin mitä Stubb on. Molemmat ajavat vain omaa ja sisäpiirinsä etuja.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast:ruiskukko
Hei! Harry Harkimo on erittäin hyvä vaihtoehto, tarvitaan jus finassiasiassa, ei tuhlaja, vaan pankkien elvyttäjä.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Kanerva on nupulla
Se on tuo Kanerva taas pitkän talven jälkeen valmis puhkeamaan kukkaan. Riittävän monet tuulet ja tuiverrukset kokenut, ja aina vaan nousee...

Puolueväkikin jo tuntee vaivautunutta myötähäpeää niin Stubbista kuin Orposta. Jonkun muun on tilanne pelastettava.

Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Kokoomus
Luulisi "mailman hienoimmalla kansanliikkeellä" olevan viisampia ja osaavampia johtaja ehdokkaita kuin Stubb ja Harkimo!
Toisen on vaikea pysyä totuudessa ja toinen on oligarkkien juoksupoika.