Maanantai 25.7.2016Jaakko, Jaakoppi, Jaakob, Jimi

Rehtoreista puolet karsisi yliopistoja

Osa yliopistojen rehtoreista on sitä mieltä, että Suomeen riittäisi yhden käden sormilla laskettava määrä yliopistoja.Korkeakoulujen keskittäminen on mainittu myös hallitusohjelmassa mahdollisena säästökeinona.

Helsingin yliopisto. Lehtikuva/ Markku Ulander

Anna Kuusela

Tampereen yliopiston Liisa Laakso toteaa, että Suomen kokoisessa maassa viisi monialaista yliopistoa riittäisi hyvin. Suomessa toimii nykyään 14 yliopistoa ja Maanpuolustuskorkeakoulu.

– On välttämätöntä erottaa korkeakoulu- ja tiedepolitiikka aluepolitiikasta. Jälkimmäinen korruptoi koko yliopistolaitosta, Laakso suomii.

Kysymys jakoi mielipiteet: Vaasan yliopiston Suvi Ronkainen vastustaa karsimista. Hänestä Suomen ongelma ovat esimerkiksi pienet ainekokonaisuudet.

Turun yliopiston rehtori Kalervo Väänänen pitää optimimääränä 6–9 yliopistoa. Hänestä yliopistotoimintoja voisi silti olla samoilla paikkakunnilla kuin nyt.

– Kustannustehokkuutta saavutettaisiin yhteisen hallinnon ja eritoten yhteisen suunnittelun kautta.

Åbo Akademin rehtorin Mikko Hupan mielestä yliopistoja voisi olla 8–10.

– Tärkeämpi kysymys kuin lukumäärä on selkeä työnjako ja profilointi yliopistojen välillä, hän huomauttaa.

Kaikki rehtorit eivät ottaneet selvää kantaa asiaan. Osa piti kysymystä epäolennaisena: tärkeämpää olisi puhua koulutuksen ja tutkimuksen laadusta.

– Suuruudesta näyttää tulleen Suomessa itsetarkoitus, vaikka monet maailman parhaimmista yliopistoista ovat pieniä ja erikoistuneita, Lappeenrannan teknillisen yliopiston rehtori Juha-Matti Saksa sanoo.

Hallitusohjelmassa korkeakoulujen keskittäminen mainitaan yhtenä mahdollisena säästökeinona.

Ohjelmaan kirjattu myös, että joka viides maisteritutkinto leikkaamalla saavutettaisiin säästöjä.

Lue koko juttu sunnuntain Turun Sanomista tai verkon lisäsisällöstä

Kirjoita uusi viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Ei hosumalla
Kyllä yliopistoja voitaisiin karsia, mutta ensin täytyy saada aikaan ammattikoulutuksen täysremontti. En siis lähtisi hakemaan nopeita säästöjä yliopistoista, vaan aikataulun pitää olla realistinen, ja asia tulee valmistella huolella. Jos homma menee taas kerran juoksusta kuseksimiseksi, saamme säästöjen sijaan helkkarinmoisen laskun muutaman vuoden kuluttua.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Ei hosumalla
Pitää tosiaan olla suunnitelma B, eli tyhjiölle paikkojen vähentämisestä.

Tuli mieleen, että paljonko meillä on esim. turhia teologiksi opiskelleita? Tässä eräänä päivänä haastateltiin näitä opiskelijoita ja muutamalla oli jo teologian tutkinto ja olivat jatkaneet mm. talous- sekä tekniikkaopintojen pariin. Yksi tutkinto/valtion tuki olisi myös ihan hyvä juttu!
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Turhat oppi-istuimet pois!
Karsittavaa olisi: mitä ihmeen merkitystä on esim. historian ja musiikin tonkimisella professorien johdolla maan vaurauden kannalta katsottuna? Peruskouluusakin peruskoulussa niihin aineisiin voitaisiin tarpeeksi tutustua laulamalla ja historiaa lukemalla Grimbergin teoksia oppilaiden iän huomioon ottaen kivikaudesta lähtien vaikka jonkin mummon johdolla. Matematiikka, fysiikka, kemia ym luonnontieteelliset opit ovat tehtaitten, viennin ja hyvinvoinnin perusta.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Turhat oppi-istuimet pois!
Minulla on sinulle uutinen: Joillakin meistä on muitakin arvoja kuin tehtaat tai vienti. Ja hyvinvointiinkin jotkut laskevat mukaan muutakin kuin riihikuivan rahan.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Turhat oppi-istuimet pois!
onneksi näitä asioita ei päätetä huutoäänestyksellä
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Turhat oppi-istuimet pois!
Aloittajan kanssa täysin samaa mieltä. Yleissivistävän koulutuksen aika on ohi ja jo peruskoulusta alkaen tulisi opettaa vain kaikille työ- ja muussa elämässä välttämättömiä taitoja. Ns. reaaliaineet tulisi kaikki muuttaa valinnaisiksi sillä kovin harva aikuinen tarvitsee työ- ja muussa elämässä esimerkiksi maantietoa, historiaa, uskontoa/elämäkatsomustietoa, biologiaa, fysiikkaa ja kemiaa, ja jos tarvitsee, niin ao. tieto kyllä löytyy itse hakemalla, jos koulussa on annettu riittävät valmiudet itsenäiseen tiedon hankintaan ja krittiseen arviointiin.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
#koulutuslupaus
Rehtoreista yli puolet oli sitä mieltä, että oma työpaikka on turha? Mitä tapahtui?
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Aloitetaan
Aloitetaan niistä yliopistoista joiden rehtorit on karsimisen puolesta. Heidän yliopisto ei ilmeisesti anna yhteiskunnalle tarvittavaa lisäarvoa kun mielipide on tuolle puolelle kallistunut.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Aloitetaan
Juuri näin!
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Yllättävää
Suurien kaupunkien yliopistojen rehtorit kannattivat karsimista, olettavat, että eivät ole karsinta listalla, joten saavat kerättyä pienten kaupunkien yliopistojen tuet.
Åbo Akademi taas nostaa omaa häntäänsä vaatimalla työnjakoa ja profilointia, miksiköhän?
Valtiohan säästäisi, kun yliopistot siirrettäisiin pienemmille paikka kunnille, jolloin asumismenot laskisivat, tosin ei taida sopia pääomalle, kun opiskelijat ovat sijoitus asuntojen pääasiallisia käyttäjiä.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Yllättävää
Paljonko ruåttalaisella 3 % vähemmistöllämme on yliopisto- ja korkeakoulupaikkoja....100% / svenskatalande???
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Muistakaa hyviseliitti
Maailmassa on tärkeitä arvoja. Älkää unohtako niiden viestiä jotka julistaa että tunkea innovaatiot perseeseenne.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Muistakaa hyviseliitti
Viesti oli että nykyhallituksen pitäisi tunkea ne innovaationsa sinne pimeään paikkaan mistä ne ulostuivatkin. Ja on edelleen.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Keskittämällä lisää palkkaa ja bonuksia...
Keskittämällä isompiin yksiköihin saadaan pienemmälle johdolle pelattua lisää palkkaa ja bonuksia, julkishallinnon palkansaajajohtajan ainoa keino saada kolminkertaistettua tulot, onko yliopistojen määrän pienentäminen järkevää on kyseenalaista, mitä pienempi yksikkö sitä paremmat tulokset.

Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Juujuu
Eli karsitaan vain. Mutta aloitetaan lopettamalla ne yliopistot joiden rehtorit kannattavat karsimista. Veikkaan nimittäin että karsimista kannattavat rehtorit ovat niitä ylimielisiä tapauksia jotka ovat sitä mieltä että heidän yliopistonsa ei ole karsittavien listalla.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Kaikilla oma lehmä ojassa!
Isojen yliopistojen rehtorit sitä mieltä, että vähempi riittää. Tuohan pienten lopettaminen heille lisärahaa.
Pienten rehtorit taas "laadun ja erikoistumisen" puolella, ettei oma hanuri saa kenkää.
Yksikään ei ajattele Suomen etua. Niin he meille korkeakoulutettuja johtajia kasvattavat ja se näkyy. Suomella menee huonommin kuin koskaan.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
4 riittää
Suomeen riittää neljä yliopistoa: Rovaniemi, Kuopio, Tampere ja Helsinki. Muualle korkeatasoiset amkit antamaan korkeinta opetusta.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: 4 riittää
Helsinki ei yliopistoa tarvitse, Tampere ja Oulu riittävät.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.