Lauantai 27.8.2016Rauli

Työmarkkinajohtajat jatkavat neuvotteluita viikonloppuna

Hotelli Palace, Teollisuuskeskus, Elinkeinoelämän keskusliitto. Lehtikuva/ Jussi Nukari
Hotelli Palace, Teollisuuskeskus, Elinkeinoelämän keskusliitto. Lehtikuva/ Jussi Nukari

Neuvottelut yhteiskuntasopimuksesta ja paikallisesta sopimisesta ovat päättyneet tältä päivältä. Työmarkkinajohtajat jatkavat niitä jälleen viikonloppuna.

Neuvottelulähteistä kerrotaan, että tänään käsiteltiin lähinnä paikallista sopimista ja sen edellytyksiä. Neuvotteluihin tulee tauko, koska eri osapuolten on tahoillaan pohdittava edellytyksiään paikalliseen sopimiseen. Muun muassa Elinkeinoelämän keskusliiton (EK) hallinnon on määrä puida tilannetta tänään.

Asioiden kerrotaan edenneen, mutta hitaasti.

Yhteiskuntasopimuksen on arvioitu voivan syntyä nopeasti, kunhan paikallisesta sopimisesta päästään sopuun. Vaihtoehdot kustannuskilpailukyvyn parantamiseksi ovat tiettävästi jo pitkälti tiedossa, mutta kokonaisuus on vielä sopimatta.

Palkansaajajärjestöt ovat kutsuneet hallintojaan koolle maanantaiaamuksi. Onkin mahdollista, että neuvotteluissa yritetään puristaa ratkaisua maanantain vastaisena yönä. Näin työmarkkinajärjestöt ehtisivät vielä saada aikaan ”helmikuun järkiliiton”, jota julkisuudessa on peräänkuulutettu.

Eräs työmarkkinajohtaja toteaa kuitenkin, että kaikki isot asiat ovat yhä auki ja paljon pitäisi tapahtua, jotta ratkaisu olisi mahdollinen.

Neuvotteluissa haetaan rajoja sille, miten ja mitä työehdoista voitaisiin sopia paikallisesti. Järjestöjen on ollut vaikeaa sopia myös kriisilausekkeesta eli tavasta, jolla yrityksen kriisitilanteisiin voidaan reagoida. Keskusteluita paikallisesta sopimisesta on vaikeuttanut se, että osalla liitoista on jo laajat valmiudet sopia työehdoista paikallisesti, kun taas osalle yrityskohtainen sopiminen on hyvin uutta.

TS–STT

Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.