Sunnuntai 24.7.2016Kristiina, Tiina, Kirsti, Kirsi, Krista, Kiia, Tinja

Pelastuslaitoksen vesi ei riittänyt sammutukseen - talo paloi poroksi

TS/Marttiina Sairanen
TS/Marttiina Sairanen

120-neliöinen paritalo tuhoutui tulipalossa keskiviikkoiltana Porvoossa. Pelastuslaitoksen saapuessa paikalle tulipalo oli jo niin suuri, että tankkiauton vesimäärä ei riittänyt sammutukseen.

Tulipalo oli syttynyt paritalon toiselta puolelta, josta palo levisi 1970-luvulla rakennetun talon kattorakenteisiin. Palon syttymishetkellä asunnoissa oli kaksi ihmistä sisällä.

Itä-Uudenmaan pelastuslaitoksen palomestari Timo Tähtinen kertoo, että iäkkäät asukkaat altistuivat savulle, koska hakivat palavasta asunnosta omaisuutta. Molemmat asukkaat kuljetettiin sairaalaan tarkastettavaksi.

Talo sijaitsee maaseudulla, joten tulipalosta ei ollut leviämisvaaraa. Palon syttymissyytä tutkitaan.

TS–STT

Kirjoita uusi viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Huonoksi on mennyt!
Nykyiset paloautot eivät voi ottaa sammutusvettä järvestä eikä kaivosta. Ennen oli toisin. Moottoriruiskujakaan ei enää ole! Voi voi!
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Turun?kuvassa
Paloi Porvoossa, kuvassa Turun hihamerkki...

Varsinais-Suomessa vesi ei lopu
Varsinais-Suomen alueella on VPK, joka on erikoistunut siihen, että vesi ei pääse loppumaan kesken, ja on toiminut tosi hyvin. Tällainen toiminta pitäisi lisätä muidenkin aluepelastuslaitosten vasteeseen.