Maanantai 27.6.2016Elviira, Elvi

Stubbin on löydettävä ehdokas, joka kelpaa myös kenttäväelle

Kokoomuksella on etsimistä uudessa puoluesihteerissä

Minna Arve Helsingissä lokakuussa 2014. Lehtikuva/ Heikki Saukkomaa
Minna Arve Helsingissä lokakuussa 2014. Lehtikuva/ Heikki Saukkomaa

Kokoomuksen uudeksi puoluesihteeriksi ei STT:n soittokierroksen perusteella ole tarjolla itsestäänselviä nimiä. Nykyisen puoluesihteerin Minna Arven seuraaja on määrä valita jo alle kuukauden kuluttua kokoomuksen puoluevaltuuston kokouksessa. Puheenjohtaja Alexander Stubb joutuu siihen mennessä etsimään ehdokkaan, joka miellyttää riittävästi myös puolueen kenttäväkeä.

Perinteisesti puoluesihteerin nimitys on ollut kokoomuksen puheenjohtajan omissa käsissä, mutta puolueen nykytilanteessa valinta ei enää ole puoluevaltuustossa läpihuutojuttu, arvioivat puoluetta hyvin tuntevat lähteet.

Uudella puoluesihteerillä on nopeasti edessään isoja tehtäviä: kesäkuinen puoluekokous ja ensi vuoden kuntavaalit. Puoluekentällä kupliva tyytymättömyys Stubbiin lisää paineita, koska puoluekokouksessa olisi mahdollisuus vaihtaa myös puheenjohtajaa.

Puoluesihteeriksi pyydetään

Kokoomuksessa puoluesihteerin tehtävään ei kuitenkaan kannata pyrkiä, vaan siihen nimenomaan pyydetään. Esimerkiksi kokoomuksen ministeriryhmän pitkäaikainen ykkösavustaja, nykyinen vaikuttajaviestintää tekevän Miltton Networksin toimitusjohtaja Jussi Kekkonen kieltäytyi paikasta jo edelliskerralla, eikä hän STT:n tietojen mukaan ole käytettävissä nytkään. Myöskään pitkään Brysselissä työskennelleiden Veikkauksen edunsaajien hankejohtaja Petri Lahesmaan tai EPP-puolueen viestintästrategiapäällikkö Antti Timosen lähtöä mukaan ei perjantai-iltana pidetty todennäköisenä.

Stubbille mieluinen ehdokas voisi olla hänen aiempi erityisavustajansa, Finnairin yhteiskuntasuhdejohtaja Lauri Tierala, jolla ei kuitenkaan arvioida olevan otetta puoluekenttään.

Puolueen sisällä esiin on noussut muun muassa Heikki Auton nimi. Rovaniemeläinen putosi eduskunnasta viime vuonna. Auton mukaan Stubb ei ole ottanut yhteyttä.

– Varmasti Alexin (Stubb) soittaessa vastaisin, että keskustelen hänen kanssaan asiasta, Autto sanoo.

Muista entisistä kansanedustajista mahdollinen mutta ei todennäköinen valinta olisi Janne Sankelo. Esiin on noussut myös sisäministeri Petteri Orvon erityisavustaja Mikko Kortelainen. Sankelo ja Kortelainen eivät halunneet perjantaina arvioida halukkuuttaan tai mahdollisuuksiaan tehtävään.

Soittokierroksella mainittiin myös Aalto-yliopiston kehitysjohtaja Sirkku Linna. Hän on työskennellyt aiemmin Jyrki Kataisen ja Jan Vapaavuoren luottoavustajana.

Arve perusteli perhesyillä

Arve perustelee lähtöään perhesyillä ja uudella mielenkiintoisella työpaikalla. Hän siirtyy Turun kauppakamarin toimitusjohtajaksi.

Arven mukaan hänellä oli koko ajan puolueen puheenjohtajan Stubbin täysi tuki.

– Meillä oli erittäin hyvä ja läheinen työsuhde. Koen, että se oli molemminpuolinen, Arve sanoo.

Arve ei päässyt tehtävässään helpolla kahdestakaan syystä. Poikkeuksellisen vahvan aseman saavuttaneen Taru Tujusen seuraajana häneen kohdistui isoja odotuksia ”uutena Taruna”. Toisaalta hänen ei katsota saaneen uudistustyöhön riittävää mandaattia puoluejohtaja Stubbilta, vaikka nousi tehtävään nimenomaan tämän luottohenkilönä.

Arven onnistumistakin arvioidaan kaksijakoisesti: puolueen luottamushenkilöitä hän ei niinkään ehtinyt vakuuttaa, mutta omat alaiset puoluetoimistossa ja piiritoimistoissa olivat tyytyväisempiä. Lopulta paluu Turkuun ei yllättänyt, koska Arvea on puolueessa kuvailtu ensisijaisesti turkulaiseksi ja vasta toissijaisesti kokoomuslaiseksi.

TS–STT

Lue myös

Kirjoita uusi viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Kyllä vaan!
Voisin hyvällä palkalla yrittää, niin kyllä kannatus romahtaisi!
Kirjoita vastaus viestiin

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Kyllä vaan!
Ei siinä ainakaan Minna Arvea enemmän voi epäonnistua, valitaan sitten vaikka Mikki Hiiri tehtävään.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Kyllä vaan!
Mut eiks Minni Hiiri olisi sukupuoleltaan soveliaampi?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Kokoomus ka Stubb
Taitaa "Pepsodentti-Antin" hymy hyytyä kun kannatus laskee ja luottopelurit kaikkoavat !
Sitä saa mitä tilaa sanotaan, vai mitä pian ex. puheenjohtaja ?
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
töihin
Olisin ihan yhtä pätevä kuin kuka tahansa nykyinen poliitikko. Samaa sähläystä ja hissuttelua tulis täältäkin. Kauhoisin rahaa taskuihin kaksin käsin.

Tietty jos on rehellinen ja älykäs niin ei tollasta sirkusta kauaa jaksa.