Tiistai 12.12.2017Tuovi

Uutuuskirja: Ketteryys ratkaisee nopeasti kehittyvällä pelialalla

Nokia ja Commodore 64 siivittivät Suomen peliteollisuuden nousuun

 Commodore 64:ssa on Suomen peliteollisuuden juuret. TS/Veikko Wahlroos

Nokian yliherruus matkapuhelinmarkkinoilla on jäänyt jo kauas historiaan, mutta Rovion ja Supercellin kaltaisten peliyhtiöiden kansainvälinen menestys on viime aikoina lääkinnyt suomalaisten teknologiaihmisten kolhiintunutta ylpeydentuntoa.

Tänä keväänä julkaistu maailman tuottoisimpien mobiilisovellusten lista oli suomalaisittain komeaa katsottavaa. Kärkikymmenikköön pääsi kolme suomalaispeliä, jotka kaikki olivat Supercellin käsialaa.

Pelialan liikevaihto nousi viime vuonna jo 1,8 miljardiin euroon ja alan työntekijämäärä 2 500:aan. Kasvu on ollut nopeaa, sillä vuonna 2004 alan liikevaihto oli vain noin 40 miljoonaa euroa ja työntekijämäärä 600.

Suomalaisen peliteollisuuden nousua tuoreessa Pelien valtakunta -kirjassaan tarkasteleva Elina Lappalainen löytää alan menestykselle lukuisia selittäviä tekijöitä.

Yhdeksi selittäjäksi Lappalainen nostaa suomalaisteinien suuren kotitietokoneinnostuksen 1980-luvulla, jolloin etenkin Commodore 64 -koneita ostettiin Suomessa maailmanennätystahtiin. Pelaamisesta ja ohjelmoinnista innostuneista teinipojista versoi myöhemmin suomalaisten peliyrittäjien ensimmäinen sukupolvi.

Tätäkin keskeisemmäksi selittäjäksi Lappalainen nostaa Nokian vaikutuksen.

– Nokia tarvitsi kännyköilleen sisältöjä, ja siksi se ulkoisti pelien tekemistä myös monille suomalaisille pelistudioille. Erityisesti Nokian vuonna 2003 markkinoille tuoma N-Gage-pelipuhelin työllisti suomalaisia peliyrityksiä, Lappalainen kirjoittaa.

”Sopeudu tai kuole”

Lappalaisen mukaan Suomessa vallitsevat muutoinkin otolliset olosuhteet peliteollisuuden nousulle. Tekesin jakama julkinen tuki, sarjayrittäjien sinnikkyys ja kukoistava start up -buumi Slush-tapahtumineen ovat kaikki osaltaan siivittäneet alan menestystä.

Suomalaisfirmojen menestys voi Lappalaisen mukaan hyvinkin jatkua, mutta se edellyttää valppautta havaita alan kehitystrendit teknologian ohella myös muun muassa jakelussa ja ansaintamalleissa.

Muutoksiin on sopeuduttava notkeasti, sillä Lappalaisen mukaan pelialan laki on 舡sopeudu tai kuole舡.

– Usein juuri isojen yritysten on vaikeaa toimia ketterästi. Siinä on toisaalta suomalaisten pienten ja nuorten pelistudioiden vahvuus, sillä niillä ei ole historian painolastia ja jäykkiä rakenteita.

Lue myös

Kirjoita uusi viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Vic 20
Eikös kuvassa ole 64:n edeltäjä VIC20? Hieno laite sekin :)
Kirjoita vastaus viestiin

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
ngage
nokian ngage oli tuskin menestys ?

Mokia
Nokian tietotaito on yhä olemassa ja firma oli alarakenteiltaan kärkiluokkaa. Ahneet johtajat vain tuhosivat sen.