Keskustan Anttila syyttää kokoomusta keskiolutmiinasta

Arkistokuvassa keskustan kansanedustaja Sirkka-Liisa Anttila. Kuva: Markku Ulander

Keskustan kansanedustaja Sirkka-Liisa Anttila epäilee, että keskustan keskiolutlinjauksesta syntynyt kohu on peräisin kokoomuksesta.

Anttila vastasi eduskunnan täysistunnossa kokoomuksen kansanedustajan Ben Zyskowiczin kommenttiin, jonka mukaan keskusta olisi aloittanut normien purkamisen keskioluen siirtämisellä pois ruokakaupoista. Varsinainen keskustelu koski lääkekorvauksiin kaavailtuja muutoksia.

– Keskiolut, siitä saa edustaja Zyskowicz ja kokoomus itse katsoa peiliin, se on rakennettu miina, Anttila sanoi.

Anttila tarkensi myöhemmin STT:lle lausuntoaan olutkohusta.

– Epäilen vahvasti, että tämä koko juttu on kehitelty siellä kokoomuksen puolella. Likaisten temppujen osasto lienee liikkeellä.

Anttila sanoo perustavansa epäilyn siihen, että asiaa koskeneessa uutisoinnissa oli vahvasti mukana Panimoliitto ja sen kanta keskioluen poistoon ruokakaupoista. Panimoliittoa johtaa kokoomuksen entisen ministerin ex-erityisavustaja.

Hän arvioi, että keskustan vuodelta 2013 peräisin oleva paperi, joka ei sisälly keskustan strategisiin vaalitavoitteisiin, on kaivettu esiin, ja siitä on valmisteltu julkituloa yhteistyössä Panimoliiton kanssa.

– En sano, että näin on tapahtunut, minä heitän vain kysymysmerkin, Anttila korostaa.

Anttilan mielestä kokoomuksen viimeaikainen toiminta on ollut omiaan etäännyttämään kokoomusta ja keskustaa mahdollisesta hallitusyhteistyöstä. Tähän suuntaan ovat toimineet myös esimerkiksi kokoomuksen puheenjohtajan Alexander Stubbin puheet Nato-jäsenyyden hakemisesta ja konsensuksen kuoppaamisesta.

– Tämä pistää ainakin minut miettimään, että millainen kumppani se kokoomus oikein olisi, Anttila sanoo.

TS–STT

Kirjoita uusi viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Saarikko Kokoomuksen myyrä?
Onko Annika Saarikko siis Kokoomuksen myyrä keskustassa?
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Saarikko Kokoomuksen myyrä?
Tiedä häntä mikä peltomyyrä Annika onkaan. Nauravainen ainakin on.
Muuten olen sitä mieltä, että Anttila on useimpien muiden kepulien tavoin täysin vieraantunut tavanihmisten elämästä. Ei edes tiedä sitä, että maahan kaatunutta maitoa ei pelasta edes Juhakaan.
Onneksi on vaaleihin vielä aikaa, joten meidän puolue ehtii vielä kirimään. Se edellyttää kylläkin kirivaihteen löytämistä ja öljyjen vaihtoa kans. Tällä hetkellä kun lootasta kuuluu pahaa rahinaa.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Mitä kuuluu Sirkka-Liisa?
O-ho. Taitaa olla 4 vuoteen ainoa kerta, kun Sirkka-Liisa Anttila puhuu julkisuudessa jotain.

Ai niin, vaalit tulossa...

Yks hailee kuka sanoi kenelle mitä, missä ja milloin, kun pääasia on nyt se, että ei Keskusta, ei Kokoomus, eikä Demarit, Rkp tai Viherhippiäiset osaa laittaa tämän valtakunnan asioita hoitoon. Yrittävät tosin kovasti auttaa Kreikkaa ja muita maita, ja sinne on rahaa vietykin.

Kierrättävät vain samoja naamoja, vuodesta toiseen, virasta toiseen, ja sitten kun on tarpeeksi ollut eduskunnassa, annetaan joku sopeutumiseläke ja 50 000 nettopalkkainen virka Kelan/Postin/Maahanmuuttoviraston johdossa.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Kokoomusko?
Eikö se ehdotus ollut Keskustan omasta puolueohjelmasta? Kirjoittaako Kokoomus nykyään senkin?
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Kokoomusko?
Niin ja Saarikko vielä sanoi että se on yksimielisesti sinne hyväksytty. Iso on Kokoomuksen vaikutus jos he ovat sen sinne onnistuneet ujuttamaan.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
no just
Nyt on kauhia hätä.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: no just
Nii tuntuu olevan, hätä meinaan. Ainoa sana mikä hiukankin viittasi oikeaan suuntaan, oli maalaisslangiin lukeutuva miina-sana eli lehmänläjä, mikä kaikessa velttomaisuudessa tulettaa mieleen Veltto-Virtasen, jonka päähine niin elävästi muistuttaa just tuota Anttilan käyttämää sanaa.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Peilihommia tiedossa
Kyllä se on ihan kepun omia miinoja nämä kaljahommat. Peiliin katsomisen paikka, turha kiukutella muille.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Keskusta
Keskustassa on jo galluppihuuma noussut päähän. He alkoivat olemaan sitä itseään ennenaikaisesti.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Saarikko Kokoomuksen myyrä?
mutta selkeesti on yritys esittää kaikki keskustalaiset oluenjuonnin tiukkoina vastustajina, tai jopa kieltäjinä, joka on törkeää keskustalaisen aatepohjan vääristelyä, ja vain kokoomuslainen osaa vääristellä asiaa jostain vähäisestä vaaliohjelmakohdasta näin kierosti
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Syytöntä ei pidä syyllistää omista virheistä
Syyttääkö Sirkka-Liisa Anttila tästäkin Kokoomusta?
"Päivittäistavarakauppa ry:n toimitusjohtaja Kari Luoto kertoo, että päätöksellä olisi suuret vaikutukset etenkin pieniin kauppoihin. Mitä pienempi myymälä on, sitä suurempi osuus alkoholituotteilla on kokonaismyynnistä.

– Vuonna 2012 tehtiin selvitys, että jopa 1000 pientä kauppaa ja elintarvikekioskia olisi lakkauttamisuhan alla, jos yli 3,7-prosenttisten tuotteiden myynti lähtisi pois, Luoto kertoo.

Keskustan kannatus on ollut periteisesti hyvä juuri maakunnissa, mutta Luoto ennustelee, että päätös vaikuttaisi eniten juuri harvaan asuttujen alueiden myymäläverkostoon ja sitä kautta palveluihin.

– Tänä päivänä ruokakauppojen yhteyteen on taloudellisesta pakosta keskittynyt muitakin palveluita etenkin syrjäseuduilla. Aluepoliittisesti ja koko maan asuttavuudenkin kannalta tämä on tosi iso asia."

Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Tyypillistä kepulaisuutta
Kepulaisten mielestä aina syynä on joku toinen tai sitten median valtapeli.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
???
Äänestäkää vain Anttilaa .., siis ei "jaksa" edes siteerata ...Eukko puhuu puolestaan ...ihan niinku Paavommekin.