Keskiviikko 27.7.2016Heidi

Avioliittolain muutos ajaisi Räsäsen hallituksesta

Arkistokuvassa Päivi Räsänen haastateltavana Turussa. TS/ Ari-Matti Ruuska
Arkistokuvassa Päivi Räsänen haastateltavana Turussa. TS/ Ari-Matti Ruuska

Sisäministeri ja Kristillisdemokraattisen puolueen puheenjohtaja Päivi Räsänen haluaa puolueensa hallitukseen myös ensi kevään eduskuntavaalien jälkeen, sillä puolue on Räsäsen mukaan pystynyt vaikuttamaan asioihin aivan eri tavalla kuin oppositiossa.

– Tavoitteena on kahdeksan kansanedustajaa.

Puolue on jatkanut hallituksessa, vaikka esimerkiksi sille tärkeistä lapsiperheiden eduista aiotaan nipistää. Vain yksi asia saisi Räsäsen luopumaan hallituksesta.

– Se on se avioliittolaki. Se on meille kynnyskysymys, ja saisi meidät lähtemään.

LUE KOKO JUTTU SUNNUNTAIN TURUN SANOMISTA TAIDIGILEHDESTÄ

Onko ihan varma?
Siis heti äkkiä maanantaina lakimuutosta kehiin ja topakasti!
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Onko ihan varma?
Komppaan!
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Onko ihan varma?
No ei ollut varma. Räsänen perui jo puheensa. Ennemmin luovutaan kaikista periaatteista kuin ministerin pestistä.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Onko ihan varma?
Päivi on oikeassa! Hallitus rikkoisi antamansa sitoumuksen, jos se esittää sukupuolineutraalia avioliittoa eduskunnalle äänestettäväksi.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Onko ihan varma?
Hyvä nyt tiedetään miten noista pääsee eroon, eikun toimeksi. Keksisikö joku vielä miten siitä hurripuolueesta pääsisi eli mikä tehoaisi heihin.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Onko ihan varma?
Kysehän oli toimittajan kyvyttömydestä ymmärtää puhetta. Ei uutta.
Jumalaton mekkala toimittajan virheestä.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Sopii kyllä
No tuo kyllä joutaisi jo pois. Turhin ministeri mitä ikinä on ollut. Liikkuva poliisi, hätäkeskuslaitos, kaikki meni aivan pieleen Räsäsen myötä.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Sopii kyllä
Päivi on paras tämän hallituksen ministereistä!
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Sopii kyllä
Vertaappa pariin edelliseen sisäministeriin. Kyllä Räsänen on näistä pätevin ja aikaansaavin.
Lukutaitoa tarvitaan tälläkin puolella. Eduskunta käsittelee ja päättää kansalaisaloitteesta, ei hallitus. Lausunto koski selvästi seuraavaa hallitusta ja sen ohjelmaa, joten hallituksen kaatumisesta ei ole kysymys.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
avioliittolaki
ko avioliittolaki pidettäköön vain miehen ja naisen välisenä avioliittona . kaikki sen ohi menevä yritys on hullutta
emme tarvitse miehen ja lampaan välistä emmekä naisen ja koiran välistä minkäänlaista liittoa emmekä samaa sukupuolta olevienkaan.
joten lopettakaa se vikinä "mul on oikeus" ei ole.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: avioliittolaki
Näin on. Mun mielestä myöskään siviilivihkiminen ei ole oikea vihkiminen; sen kuuluu tapahtua kirkossa. Siviilivihkimisestä tulee mieleen, et pari ei ole tosissaan, kun käyvät vaan pikasesti tekemässä sopimuksen. Vähän kun hakis asuntolainaa.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: avioliittolaki
Joo, ja oikeastaan mä en ymmärrä näiden muka uskovienkaan liittoja. Se lupaushan annetaan Jumalan edessä. Jos ne ei usko Jumalaan niin sellaisten vihkiminenhän on irvokasta.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: avioliittolaki
Haluat siis verrata miestä tai naista joko lampaaseen tai koiraan! Hassua.... Kyllä vain on oikeus olla samaa sukupuolta olevan kanssa vaikka sinä et sitä suvaitsekaan. Suomen on aika seurata muita maita eikä jäädä kivikausiajalle. JOpa kehittyvissä maissa hyväksytään samaa sukupuolta olevien liitot. Miksi ei siis Suomessa. Räsäsen on aika siirtyä syrjään.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: avioliittolaki
Hienoa ajatuksen kulkua sinulta... ei kukaan todellakaan halua miehien ja lampaiden välistä liittoa tai naisen ja koiran (ilmeisesti sinulla on kokemusta molemmista kun osaat asiasta puhua), mutta samaa sukupuolta olevilla on yhtäläinen oikeus liittoon kuin kaikilla muillakin henkilöillä (jopa sinulla). toivotan sinulle onnea ja ehkä jonain päivänä ymmärrät oman suuntautumisesi myöskin toivottavasti silloin on laki sinulle myötämielinen.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: avioliittolaki
Just tän takia olen eronnut aikaa sitten kirkosta, koska ahdasmieliset ihmiset. Pitäisi suvaita ihmisiä, jotka eivät suvaitse erilailla ajattelevia ihmisiä.

Emme myöskään tarvitse koko avioliittoa. Useammat parit voivat hyvin ilman paperiliittoja.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: avioliittolaki
Avioliitto on kahden suvun välinen taloudellinen ja poliittinen liitto. Se on vanhastaan sinetöity naittamalla sukujen jäsenet toisilleen. Kirkko omi tämän omaksi toimituksekseen paljon myöhemmin eikä asiassa ollut rakkaudella mitään sijaa vuosisatoihin. Heteroseksuaalinen rakkausavioliitto keksittiin varsinaisesti vasta 1900-luvulla.

Koska avioliitto tuo mukanaan mm. oikeuden puolison omaisuuteen, järjestää lasten perintöoikeuden ja monta muuta juridista asiaa, on järkevää ja inhimillistä sallia parisuhteen muodostaminen kaikille sukupuolille heidän omaksi kokemassaan yhdistelmässä ilman suppeasti ajattelevien, tietämättömien ja tunnevammaisten harjoittamaa mielivaltaista rajoittamista.

Itse ainakin kykenen rakastamaan joitakin ihmisiä ihan riippumatta heidän sukupuolestaan, mutta en missään tapauksessa edes kaikkia vastakkaisen sukupuolen edustajia, kuten sinua. Lampaita ja koiriakin rakastan, mutta en halua niiden perivän omaisuuttani.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: avioliittolaki
En ymmärrä ollenkaan teitä kristittyjä tekopyhiä, saanko sanoa, idiootteja sitten ollenkaan. En uskossa ole, mutta miusta Jeesus oli hieno tyyppi. Oletteko lukenut Uutta testamenttia ollenkaan? Jeesus painotti aina, että teillä ei ole oikeutta tuomita ketään, se on Jumalan tehtävä, vaan teidän kuuluu rakastaa ja arvostaa toisia ihmisiä tuomitsematta.

Miten te voitte unohtaa sen tärkeimmän pointin koko Raamatusta ja noudattaa sitä yhtä Leviktuksen (joka ei edes erityisen tärkeältä henkilöltä Raamatun tarinoissa vaikuta, saattoi olla vaan vanha hihhuli joka, oikeastaan aivan kuten te, levitti omia mielipiteitään Jumalan sanana) antamaa sääntöä ja pakottaa sitä muiden niskaan.

Samaa sukupuolta olevien liittoa ei voi myöskään verrata sekalajiliittoon. Jos haluatte, että kukaan teitä vakavasti ottaisi, koittakaa keksiä edes yksi järkevä peruste, jossa ei käytetä yhtä naurettavia esimerkkejä tai uskontoa. Ps. Tutkimukset on osoittanut, ettei lapset myöskään kärsi sateenkaariperheessä olosta ollenkaan. Kiusaamista ei tule jos ette tartuta omaa ahdasmielisyyttä omiin lapsiinne. Älkää siis laittako perusteeksi mitään lapsiraukkoihin liittyvää.

En minäkään tykkää mämmistä, mutta ei se tarkoita, että voisin pakottaa tehtaat lopettamaan sen tuotannon muiden mämmiä inhoavien kanssa, ettei kukaan sitä vahingossakaan söisi.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: avioliittolaki
Juselius taisi vain kertoa että jos hän ei löydä itselleen miestä, kelpaa lammaskin.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Räsänen ja KD riitelijöinä
Hallitus voi kaatua jo KD lähtee mutta perustuslain mukaan sen olisi pitänyt kaatua jo aikaa sitten.
Onko väkisin hallitusta pidetty kasassa, jossa yksi tai useampi puolue ei noudata perustuslakia! Näyttää näin olevan maan tapaana.
Uudet vaalit ei takaisi heille pääsyä hallitukseen eikä se takaisi muutosta muutenkaan maahan jos ne valittaisiin.
Turhaa on spekuloida mistä maan ongelmat johtuu jos syylliset itse istuu eduskunnassa ja puolueissa. Tyhmyydestä kärsii koko maa.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Hieno homma !
No olipas kerrankin asiallinen ja oikein hyvä kannanotto Räsäskältä. Viimeinkin siitä päästään eroon.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Hieno homma !
Toistaiseksi tämä hallitus on päässyt eroon lähes kaikista jäsenistään. Kauan kesti Soinin ennusteen toteutumista odottaa, mutta Soini oli kuitenkin taas oikeassa.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: avioliittolaki
Hyvä provo hermanni. Ei mene trollauksesi läpi, ei kukaan ole oikeasti noin tyhmä. Tai jos on, ainoa häviäjä olet sinä itse.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Eikun menoksi
"Se on se avioliittolaki. Se on meille kynnyskysymys ja saisi meidät lähtemään."

Ja eikun vaan menoksi. Varokaa lähtiessänne kompastumista kynnykseen ja jäämään siihen makaamaan ja odottelemaan seuraavaa hallitusta. Saattaa olla vaikeuksia päästä takaisin kehiin kuten vasureilla ja tuulimyllypuolueella vai luuletteko olevanne joku RKP. Ei teitä hallituksessa tarvita asioita sotkemassa.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Nytpä onnisti!?
Lupaako Räsänen siis pysyä poissa hallituksesta jatkossakin, jos kansalaisaloite menee läpi eduskunnassa? Tässähän ihmiset on tuhannen taalan paikka!

Kyse taitaa valitettavasti olla kuitenkin vain siitä, että Päivi haluaa tapansa mukaan kiristää muita toimimaan oman arvomaailmansa mukaisesti, tällä kertaa uhkailemalla hallituksen kaatumisella. Niukka enemmistöhän siinä hallitukselta menisi, jos KD lähtisi. Sitten järjestettäisiin uudet vaalit ja Päivi osallistuisi hymyssä suin taas hallitusneuvotteluihin...
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Nytpä onnisti!?
En ilmeisesti osaa lukea, mutta uutisartikkelissa ei puhuttu sanallakaan hallituksen kaatamisesta, vaan siitä, että kyseisessä tilanteessa KD lähtee hallituksesta. Eihän vasemmiston eikä vihreiden lähtökään haalitusta kaatanut, se vain saa tilalle uuden ministerin todennäköisesti kokoomuksesta tai demareista, voisi olla jopa paikka rkp:lle. Jos hallitus ei sen jälkeen saa luottamuslausetta, hallituksen kaatajana on eduskunta eikä siis muutama KD:n kansanedustaja.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Nytpä onnisti!?
Etpä huge tosiaan taida osata sitten lukea. Jos KD (tai mikä tahansa puolueista) lähtee hallituksesta, hallitukselta menee enemmistö ja se tarkoittaa että seuraavassa epäluottamusäänestyksessä hallitus kaatuisi. Räsänen ihan varmasti tietää asian ja siksi hänen uhkauksensa onkin hallituksen kaataminen, ei pelkästään KD:n lähtö.

Hallituksen kaatuminen puolestaan merkitsisi uusia vaaleja koska nykyisestä eduskunnasta ei sen jälkeen löytyisi enää enemmistöhallitusta.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Hyvä Päivi
On hienoa, että on vielä joku ja joitain selkärankaisia poliitikkoja tässä maassa. Tämä laki älköön koskaan menkö maassamme läpi. Se ei ole kansamme arvoinen.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Hyvä Päivi
Niin! Miksan logiikalla suomalaiset ovat ajatusmaailmaltaan lähempänä venäjää kuin länsimaita. Valitettavan tottahan se on, ettei Suomi ole liberaali länsimainen demokratia. Onneksi ei tarvitse enää asua siellä...
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Lasten oikeus isään ja äitiin on ihmisoikeuskysymys
Sukupuolineutraali avioliittolaki ei ole ihmisoikeus. Ihmisoikeus on määritelmän mukaan oikeus, joka ihmisellä on pelkästään sillä perustella, että hän on ihminen. Avioliitto ei ole ihmisoikeus tässä mielessä sen takia, että avioliitto edellyttää esimerkiksi tiettyä ikää ja sukukypsyyttä. Sen sijaan yhteiskuntamme hauraimpien ja puolustuskyvyttömimpien jäsenten, lasten oikeus isään ja äitiin, on paljon suuremmalla syyllä ihmisoikeuskysymys.
On totta, että lapsen yhteyden biologisiin vanhempiinsa voi katkaista myös avioero. On kuitenkin eri asia, jos lapsen isän tai äidin puuttumista vahvistetaan jo lainsäädännön tasolla. Kulttuuri, joka asettaa aikuisten vapaudet lasten perusoikeuksien edelle, käyttää lapsia aikuisten päämäärien ja mielihalujen toteuttamiseen.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Lasten oikeus isään ja äitiin on ihmisoikeuskysymys
Olisiko siis syytä kieltää lasten biologisten vanhempien avioerot mitä pikimmin, koska nykytilanne asettaa vuosittain kymmeninen tuhansien aikuisten oikeudet ja vapaudet lasten perusoikeuksien edelle?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Lasten oikeus isään ja äitiin on ihmisoikeuskysymys
Tässä puhutaan nyt siitä, että kaksi toisiaan rakastavaa ihmistä saisi mennä keskenään naimisiin ja saisi samat oikeudet kuin eri sukupuolten välisessä avioliitossa. Siihen saatta sisältyä adoptio-oikeus, joka toimii nimenomaan lasten edun perusteella. Kerro, millä tavalla on parempi vaihtoehto, että lapsi on kodittomana, kuin että lapsella olisi samaa sukupuolta olevat vanhemmat, jotka tarjoaisivat hänelle rakastavan kodin? Toisekseen lapsen hankkiminen on sukupuolivähemmistöön kuuluville huomattavasti isompi päätös, mitä ei tehdä vahingossa. Heterosuhteessa elävä nainen VOI tulla raskaaksi vahingossa. Onko sitten sekin parempi vaihtoehto mielestäsi, että tämä vahinkolapsi koetaan omassa perheessään taakkana ja kohdellaan sen mukaan? SINÄ olet tässä nimenomaan lasten oikeuksia vastustamassa.

Toivottavasti tuo eukko saadaan lopullisesti pos hallituksesta. Olisi jo korkea aika. Mitään oikeita asioita hän ei ole siellä koskaan ajanut, eikä mitään positiivista saanut aikaan. Haraa vastaan vain tällaisissa ihmisoikeusasioissa.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Lasten oikeus isään ja äitiin on ihmisoikeuskysymys
Edellisten kommentoijien kanssa haluaisin aivioliittolakiasiasata poiketen kysyä Tomin mielipidttä lasten oikeuksista. Onko parempi, että lapsi elää orjana tehtaassa tai lapsiprostitoinuna kadulla, kuin kasvaa Suomessa kahden samaa sukupuolta olevan rakastavan ja luotettavan vanhemman hoteissa?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Lasten oikeus isään ja äitiin on ihmisoikeuskysymys
Arvasin, että saat siihen tukun ala-arvoisia tai siihen kuulumattomia kommentteja. Kirjoittele täällä ahkerasti! Tsemppiä!
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Lasten oikeus isään ja äitiin on ihmisoikeuskysymys
Eli kyllä, avioliitto on ihmisoikeus, se, että alaikäiset eivät saa mennä naimisiin ei sitä oikeutta poista.

Nimittäin ihmisoikeuksiin kuuluu myös liikkumisen vapaus, tätä vapautta ei kuitenkaan niillä lapsilla ole. Ja silti se on ihmisoikeus vaikka ikä sitäkin oikeutta rajoittaa.

Sukupuolineutraalia avioliittoa vastustavat siis todellakin polkevat ihmisoikeuksia.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.