Perjantai 23.6.2017Aatto, Aatu, Aadolf

Tutkija: Suomessa ei ole totuttu poliittiseen väkivaltaan

Kiakkovieraiden mielenosoittajat repivät mellakka-aitaa mellakkapoliisien edessä Tampereella 6. joulukuuta. Lehtikuva/ Mika Kylmäniemi

Yhteiskunnallisen ilmapiirin muuttuminen on yksi syy siihen, että Kuokkavierasjuhlien perinne nousi esiin vuosien tauon jälkeen Tampereella itsenäisyyspäivänä, arvioi Helsingin yliopiston tutkija Samu Lindström.

– Nyt oli eri kaupunki ja eri presidentti. Uudessa tilanteessa kysymyksenasettelut voivat tuntua taas ajankohtaisilta, Lindström sanoo STT:lle.

Lindströmin mukaan molempien tapahtumien taustalla on samantapaista poliittista liikehdintää, vaikka mukana olevat ihmiset ovat vaihtuneet.

Tapahtumiin osallistuneet ovat sanoneet haluavansa taistella oikeanmukaisemman maailman puolesta. Iltalehden haastattelema osallistuja kertoi tapahtuman syyksi valheellisen yhteisöllisyyden, jota tasavallan presidentin itsenäisyyspäivän vastaanotto hänelle edustaa.

Perinne on edelleen elinvoimainen, muistuttaa Lindström. Hänen mukaansa on mahdotonta arvioida, nähdäänkö ensi vuonna vastaava tapahtuma.

– Itsenäisyyspäivä on hyvin latautunut merkitykseltään. Jos silloin jotain protestia esitetään, se saa automaattisesti enemmän huomiota. Suomessa ei ole ollut poliittista väkivaltaa aikoihin, joten pienetkin irtiotot saavat suuren merkityksen.

Kiakkovieraat naamioituivat Tampereella jääkiekkolegenda Timo Jutilan kasvoja esittäviin pahvinaamareihin. Osa käytti kommandopipoja.

– Tämä saattaa osin olla vastareaktio protestoinnin kontrollitoimille, selittää Lindström.

Lindström muistuttaa, että myös vuonna 2001 Kuokkavierasjuhliin liittyvissä otsikoissa puhuttiin mellakoista. Tuolloin kuokkavieraita oli noin 500. Tämänvuotiseen tapahtumaan osallistui poliisin arvion mukaan 200–250 ihmistä.

Itsenäisyyspäivän Kiakkovierasjuhlat-tapahtumaa valmisteltiin useilla keskustelupalstoilla ja blogeissa. Niissä annettiin ohjeita sekä toimintaan tapahtuman aikana että mahdollisiin kiinniotto- ja kuulustelutilanteisiin. Kuulusteluissa kehotetaan vastaamaan poliisin kaikkiin kysymyksiin ”en kommentoi”.

Palstoilla on käytetty paljon jääkiekkotermistöä kiertoilmauksena kohtaamisista poliisin kanssa.

– Ja lopuksi, muistetaan että me pelaamme ylivoimapeliä vierasjoukkuetta vastaan – meillä on kotikenttäetu, kirjoitettiin Kiakkovierasjuhlat-blogissa itsenäisyyspäivän aattona.

TS–STT

Kirjoita uusi viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Äärivasemmisto asialla
Niin, vaihtuneet ovat ihmiset, koska eräs Paavokin oli nyt lähellä mutta kuitenkin niin kaukana.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Kuka asialla?
Olivatko nämä mellakoitsijat nyt niitä paljon puhuttuja persuja. Olisi mielenkiintoista kuulla, mitä mieltä asiasta on vihervasemmisto.

Ps. Oliko Paavo A. tällä kertaa kummalla puolella aitaa?
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
vasta alkua
Tämä on vasta kevyttä alkusoittoa mikäli kansanrosvous, "tolkkutienaus" ja poliitikkojen valheet jatkuvat.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: vasta alkua
Nimenomaan.

Olen itse akateemisesti koulutettu asiantuntija pitkällä työkokemuksella, eikä minunkaan pinnani kestä tätä kansalle valehtelua enää. Oksettaa koko poliittinen jargoni ja mm. työttömien ajo palkattomiin pakkotöihin ihan vain siksi, että näiden tulisi orjatöilläään hoitaa kestävyysvaje samalla kun työnsä säilyttäneet pyritään pitämään oikeina äänestäjinä tehtävänään äänestää oikein.

Poliitikotkin kyllä tietävät omien asiantuntijakaartiensa evästäminä, että mitään kasvun varaan rakentuvaa työttömien työllistymistä ei ole näköpiirissä, joten ainoa tapaa luoda työttömien massoille oikeita, eli palkallisia töitä on jakaa olemassaolevaa työtä, mutta tätähän ei kenenkään äänestäjät hyväksy, joten mieluummin uhrataan ihan tietoisesti osa kansaa.

Ja sitten vielä ihmetellään, jos ratkaisu ei näitä miellytä? Ja luullaan ihan oikeasti, etteivät nämä sitä itse jossain välissä huomaisi?

Surullinen arvioni on, että tätä tullaan saamaan vielä paljon lisää.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
aineistoa tulee piisaamaan
Tutkija saa vielä paljon lisää tutkittavaa. Kun kahtiajakoa syvennetään nylyiseen malliin, saadaan kyllä nämä mellakta tänne ihan yleiseurooppalaisee tapaan.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Hulikanismia
Näitä löytyy joka lähtöön,jos siinä olisi kysymys jostain yhtenäisestä
aatteellisesta tai muusta vastaavasta kysymys ,mutta jos porukassa
on tällaista ainesta jonka ainoa tarkoitus on mitä nähtiin .
EN edes viitsi sanoa.jokainen pystyy kyllä mielessään ajattelemaan
mikä oli juju.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Mitä ihmettelemistä tässä on?
Niiden on tehtävä opintomatka Etelä-Afrikkaan, jotka kannattavat tuloerojen jatkuvaa kasvattamista, nuorisotyöttömyyttä ja kohtuuttomia etuisuuksia. Esimerkiksi Johannesburgin hyväosaiset asuvat korkeiden muurien ympäröimillä tonteilla.

Onko sellainen elämäntapa tavoittelemisen arvoinen? Jos vastaus on kyllä, niin vastaavia mellakoita on odotettavissa Suomeen lisää.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
poliittiseen väkivaltaa on totuttu
Maassa on ollut vasemmistolaisten ääripää politikointi jo vuosia ja oikeiston ääripää politikointi nousee aina vastustamaan sitä.

Henkisesti köyhät on syynä ongelmaan ja sitä kutsutaan normaalisti mielenterveys ongelmaksi eli traumaksi. Kuka sitä henkisesti kestää jos on demokratian kannattaja! Ei ainakaan terve päiset.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Siis mikä tutkija
Lindström ei tutkijana ole kovinkaan kaksinen. Hänelle väkivalta on fyysistä. En ymmärrä asiayhteydestä, miten Tampereen väkivalta olisi poliittista. Arvon tutkija peilaa ilmeisesti käsityksiään muutaman roskajoukon esiintyjän kertomuksiin "motiiveistaan". Ne ovat erinomaisen luotettavia varsinkin, kun ne esiintyvät Iltalehden j Ilta sanomien palstoilla.
Ulkomailla on esiintynyt samanlaista roskajoukon riehuntaa. Sellaisen tutkiminen on paljastanut muutamassa tapauksessa keltaisen lehdistön tilanneen itselleen "juttujen aiheita". Kun poliisi tutkii, tässä on yksi tutkimuslinja. Toinen on kaupunkien Lieksa ja Joensuu osallistuminen.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Tämä oli nähtävissä
etukäteen. Valtaapitävien pitäisi kenties katsoa peiliin.
Tai muuten väkivaltaisuudet ovat pian Suomessa arkipäivää.
Äärivasemmistolla on tuskin asian kanssa mitään tekemistä. Juuret ovat syvällä politiikan nykysuunnassa.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Totutaan
Kun Suomen hyvinvoinnin alamäki mm. Kataisen hallituksen saamattomuuden takia jatkuu ja jatkuu, niin on syytä varautua tottumaan väkivaltaisiinkin mielenosoituksiin. Kansalaisten turhautuneisuus ja huonovointisuus lisääntyy mm. työttömyyden ja varattomuuden takia, jolloin monilla ei ole enää mitään menetettävää. Toivottavasti hallitus ja virkamiehet tajuavat tilanteen ennen kuin räjähtää. Tämän, omasta mielestään, eliitin tajunta kansalaisten tuskasta tuskin kuitenkaan on odotettavissa.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Totutaan
Kaikki on hyvin, kun vasemmisto on vallassa.
Kataisen hallitessa kansasta tulee väkivaltainen.
Mutta nyt kun on molemmat vallassa: Katainen ja SDP.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.