Sunnuntai 24.6.2018Johannes, Juhani, Juha, Juho, Jukka, Janne, Jussi, Jani, Juhana

Kirkosta eroamisten määrä ylitti jo viime vuoden

Vuoden 2012 kirkosta eroaminen ohitettiin keskiviikkona. Kolmen päivän aikana on eronnut 1544 kirkon jäsentä, kun normaalisti kolmen päivän aikana tähän aikaan vuodesta kirkosta eroaa noin 450 jäsentä.

Tämän eropiikin takia on hyvin mahdollista, että tänä vuonna eroaa yli 50 000 kirkon jäsentä.

Vuonna 2012 kirkosta erosi koko vuoden aikana eroakirkosta.fi-palvelun kautta noin 41 200 kirkon jäsentä.

– Kirkkohallituksen edustajan mukaan maanantain eropiikkiä ei selitä kirkollisverojen nosto vaan sen uutisointi. Tietenkin kirkkohallitus on tässä asiassa oikeassa. Mutta onko kirkkohallitus todellakin sitä mieltä, että kirkosta saisi uutisoida vain myönteisiä asioita, ei koskaan kielteisiä, kysyy eroakirkosta.fi-palvelun tiedottaja Petri Karisma.

Vuoden loppupuolella eroaa alkuvuoteen verrattuna vanhempaa, keskimääräisesti suurituloisempaa väkeä.

TS

Kirjoita uusi viesti



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tyhjästä ei kannata maksaa
Itsekin erosin kirkosta. Ei ole mitään järkeä maksaa joka vuosi 820 euron vastikkeetonta kiskuriveroa kirkolle. Kirkkoon kuuluminen on vapaaehtoista.
Kirjoita vastaus viestiin



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Tyhjästä ei kannata maksaa
Vero on Turussa 1%, eli tienaat laskurin mukaan n.88 000 eur/vuosi.
Olet melko turhamainen, jos tuosta pitää nuukailla.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Tyhjästä ei kannata maksaa
Jaha: Viisas katsoo mihin rahansa työntää, on sitten kyseessä pieni tai iso rahasumma. Mitä tarkoitit turhamaisella? Juuri turhamaiset ne rahansa tuhlaa.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
ei ymmärrä
Kirkollisveroa ei tarvitse maksaa, jos ei kuulu kirkkoon. Miksi siis yleveroa pitää maksaa vaikkei katso/omista televisiota?
Kirjoita vastaus viestiin



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: ei ymmärrä
Siksi, että Suomen hallitus on pihalla kuin lumiukko. Oikeassa olet, sillä ei todellisessa demokratiassa pakolla rahoiteta jotain politiikkojen mediatuuttia, paitsi Suomessa. Surullista.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.