Sunnuntai 20.8.2017Samuli, Sami, Samuel, Samu

Ydinvoimaloiden purkaminen alkaa Suomessa niukalla budjetilla

Olkiluodon kahden nykyisen reaktorin purkaminen aloitetaan vasta 2060-luvulla, eli samoihin aikoihin kun nyt rakenteilla oleva kolmas reaktori tulee käyttöikänsä päähän. TS/Tuula Heinilä

Suomalaiset ydinvoimayhtiöt uskovat selviävänsä voimaloiden purkamisesta aikanaan selvästi muuta maailmaa halvemmalla.

Esimerkiksi Fortum on laskenut Loviisan kahden reaktorin poistamisen käytöstä maksavan 360 miljoonaa euroa. Saksassa samantyyppisten neuvostoreaktoreiden purkamisen arvioidaan maksavan noin viisinkertaisesti.

– Meidän etunamme on se, että tiedämme, minne jätteet tullaan sijoittamaan. Saksassa laitoksia puretaan, paloitellaan ja viedään välivarastoon odottamaan päätöstä loppusijoituksesta, Fortumin ydinjäteosaston johtaja Jari Tuunanen vertaa.

Suomessa voimalaitosten radioaktiiviset osat pystytään purkamaan ja loppusijoittamaan voimala-alueille, mikä pienentää kustannuksia merkittävästi. Teollisuuden voima (TVO) arvioi Olkiluodon kahden erityyppisen reaktorin käytöstäpoiston maksavan 195 miljoonaa euroa.

Voimayhtiöt ja viranomaiset vakuuttavat, että kustannukset eivät karkaa samalla tavalla käsistä kuin Olkiluodon kolmosreaktorin rakentamisessa, jonka hinta on lähes kolminkertaistunut 8,5 miljardiin euroon.

– Purkaminen on erilaista kuin rakentaminen, Tuunanen vakuuttaa.

Jos voimaloiden purkaminen sattuisi osoittautumaan suunniteltua kalliimmaksi, laskun maksaisivat viime kädessä sähkönkuluttajat. Äärimmäisissä tapauksissa saatettaisiin joutua turvautumaan valtion eli veronmaksajien apuun.

Suurista ydinvoimaloista ensimmäisenä puretaan Loviisan ykkösreaktori, jonka poistaminen käytöstä alkaa vuonna 2027. Sitä ennen purkukokemusta saadaan Espoon Otaniemessä sijaitsevasta VTT:n tutkimusreaktorista, joka suljettiin säästösyistä viime vuonna.

– Kun purkuun päästään, niin se voisi alkaa aikaisintaan vuoden 2014 loppupäässä, VTT:n teknologiapäällikkö Timo Vanttola arvioi.

TS

LUE LISÄÄ MAANANTAIN TURUN SANOMISTA

Kirjoita uusi viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Lisää
Kunhan nyt rakentaisivat jo valmiiksi uudempia käytöstä poistuvien tilalle. Mieluusti toriumvoimaloita.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
REAKTOR
so, once more, Finland does it better...

Häh?
Miten niin sähkönkuluttajat laitetaan maksumiehiksi, onhan laitoksilla omistajat!
Pohjolan voima, UPM jne.. Maksakoot ne lystin kun kerran nauttivat nyt halvasta sähköstä.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Häh?
Höh! Nimenomaan Pohjolan voima, UPM jne ovat niitä sähkökuluttajia. Ne sitä korotettua sähkön hintaa sitten maksaisivat.

Tosin todennäköisesti myös muun sähkön hinta nousisi ja siten myös me muut pääsisimme maksamaan. Mutta toisaalta mehän saamme nyt nauttia halvemmasta sähköstä.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Silkkipaperia ja silkkihansikkaita
" Meidän etunamme on se, että tiedämme, minne jätteet tullaan sijoittamaan. Saksassa laitoksia puretaan, paloitellaan ja viedään välivarastoon odottamaan päätöstä loppusijoituksesta, Fortumin ydinjäteosaston johtaja Jari Tuunanen vertaa."

Johtaja Jari Tuunanen puhuu puppua verratessaan Saksan ja Suomen ydinvoimalaitoksen purkuhintoja. Ei se pelkkä tieto jätteen loppusijoituksesta ole kuin tietoa. Kun Saksa välivarastoi jätteensä ennen loppusijoittamista, ei siitä synny Tuunasen ilmoittamaa hintaeroa Saksan ja Suomen välillä.
Koko ajatus "Jos voimaloiden purkaminen sattuisi osoittautumaan suunniteltua kalliimmaksi, laskun maksaisivat viime kädessä sähkönkuluttajat. Äärimmäisissä tapauksissa saatettaisiin joutua turvautumaan valtion eli veronmaksajien apuun." on ilman jossittelua suomalaista arkitodellisuutta . Siihen aikaan, kun laitoksia puretaan, on johtaja Tuunanen eläkkeellä eikä sillä kustannus- eikä rahoitustilanteella ole hänelle sen suurempaa merkitystä.
Vastuullinen johtaja Tuunanen varautuisi siihen pahimpaan mahdollisuuteen, kalleimpaan rakenteeseen, mutta sehän ei missään tapauksessa käy - se olisi vastoin suomalaista perihyväuskoisuutta tai puheena puhdasta pajunköyttä.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Tietoako
Eikös tuo UPM nimenomaan ole suuri sähkönkuluttaja Suomessa ja Pohjolanvoiman suurin omistaja. Ydinvoiman(ja vesivoiman) ansiosta normaalit ihmisetkin ovat saaneet Suomessa nauttia huomattavasti keski Eurooppaa halvemmasta sähköstä.
Hassua ettei uutisessa mainita sanallakaan rahastoa johon TVO ja Fortum ovat keränneet rahaa, valtion pakottamana ydinsähkön myynnistä. Rahasto on tarkoitettu laitosten purkamiseen ja polttoaieen loppusiojoittamiseen. Eikä liene arvo mitään miljoonia vaan miljardeja.