Sinisten Terho: Neljä viidestä ministeristä varmasti ehdolla kevään eduskuntavaaleissa – Soini panttaa yhä päätöstään

Vesa Moilanen
Sampo Terho sekä työministeri Jari Lindström (oik) Sinisen tulevaisuuden ministeriryhmän kokouksessa Turussa perjantaina 17. elokuuta 2018.

Mari Areva

Sinisten puheenjohtajan Sampo Terhon mukaan puolueen viidestä ministeristä neljä on vahvistanut ehdokkuutensa kevään eduskuntavaaleissa. Ulkoministeri Timo Soini panttaa edelleen päätöstään.

Soini ei ottanut sinisten ministeriryhmän tiedotustilaisuudessa Turussa kantaa sen enempää eduskunta- tai eurovaaliehdokkuuteensa kuin päätöksensä ajankohtaankaan.

– Olen iloinen ja vapaa mies tekemään päätöksiä. En ole päättänyt, enkä tiedä koska päätän ja mitä päätän, muotoili Soini.

Ylen elokuisessa kannatusmittauksessa sinisten kannatus oli painunut alle yhteen prosenttiin, joten ääniharava Soinin ehdokkuus olisi puolueelle erittäin tärkeä. Vuoden 2015 vaaleissa Soini sai perussuomalaisten puheenjohtajana Uudeltamaalta noin 29 500 ääntä.

Ehdolla eduskuntavaaleissa aikovat olla Eurooppa- ja kulttuuriministeri Terhon lisäksi puolustusministeri Jussi Niinistö, työministeri Jari Lindström sekä sosiaali- ja terveysministeri Pirkko Mattila. Viime vaaleissa Terho pääsi läpi Helsingistä, Niinistö Uudeltamaalta, Lindström Kaakkois-Suomesta ja Mattila Oulun vaalipiiristä.

Vaaliliittojen mahdollisuutta aiemmin pinnalla pitänyt puolue ei toistaiseksi tarjonnut asiaan lisävaloa. Se myönnetään, että tunnusteluja on tehty eri vaalipiireissä. Terho ei kysyttäessä kertonut, mitä puolueita siniset on lähestynyt.

Terhon mukaan hallituspuolue lähtee edelleen siitä, että keväällä järjestetään eduskunta- ja eurovaalien lisäksi myös maakuntavaalit. Euroopan parlamenttiin siniset tavoittelee yhtä paikkaa, Terho sanoo. Itse meppinä 2011–2015 Terho toiminut ei aio eurovaaleissa ehdolle asettua.

– Itse en pyri europarlamenttiin, vaan olen ehdolla eduskuntavaaleissa. Soini vastaa sitten omasta puolestaan tähän kysymykseen, Terho sanoo.

Kirjoita uusi viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

varmapaikka
0,1 prosentin kannatuksella kannattaa haaveiila jatkosta tietty jossain muualla
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Toisaalta....
.... hyvä kun lähtevät mukaan, kaikki heille annetut äänet on pois persuilta, lyötäiskö kaksi kärpästä yhdellä iskulla, toivotaan!
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Toisaalta....
Niinkö että sinisille annetut hukkaan menevät äänetkö hyväksi demokratialle. Tuskin niin.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Soini ehdokkaaksi
Siinä mukana pääsee muitakin Sinisiä eduskuntaan
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Soini ehdokkaaksi
Soinille on jo petattu turha, mutta rahakas palkkiovirka Brysselissä.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Soini ehdokkaaksi
Elä unta nää että Soini lähtee tämän utopia porukan ehdokkaaksi.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
sininen utopia
Tuolla kannatuksella yhdenkin edustajan saaminen lienee vaalivoitto.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Huoh
Terho on pelkkä vitsi.Siniset on kuopattu jo syntyjään.Aivan turhaa haaskaa koko huijarisakki.omien etujensa ajajia vain ja ainoastaan.