Upin Aaltola: Putinin ja Trumpin tapaamisen odotusarvoja on laskettu

Markku Ulander
Mika Aaltola
Mika Aaltola

Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin ja Venäjän presidentin Vladimir Putinin tapaamisen odotusarvoja on laskettu kokouksen alla, arvioi Ulkopoliittisen instituutin ohjelmajohtaja Mika Aaltola. Kokouksen odotusarvoja on hänen mukaansa pyrkinyt laskemaan etenkin Trump ja hänen hallintonsa.

– Voi osaltaan johtua siitä, että kokouksen onnistuminen on todennäköisempää, jos saadaan nämä odotusarvot laskettua. Keskeistä kokouksessa on varmasti hakea uutta luottamusta suurvaltojen välille, Aaltola kommentoi lähestyvää presidenttien tapaamista varhain aamulla.

Aaltola uskoo, että keskustelunaiheet tulevat olemaan kokouksessa laajoja ja konkreettiset toimet, joita kokouksessa mahdollisesti sovitaan, ovat sellaisia, joilla pyritään herättämään luottamusta. Esimerkkeinä Aaltola mainitsee jonkinlaisen mahdollisen sopimuksen vaalivaikuttamiskiellosta sekä pyrkimyksen koordinoida toimintaa paremmin Syyriassa ja Itämerellä.

– Se on myös todennäköistä, että sovitaan, että aloitetaan monella kaistalla erilaiset neuvottelut. Päästään luottamukseen siitä, että on järkevää aloittaa neuvotteluprosesseja.

"Putin pystyy tekemään aikamoisiakin liikahduksia"

Aaltola muistuttaa, että Trump ja Putin lähtevät kokoukseen hyvin erilaisista lähtökohdista, mikä vaikuttaa siihen, kuinka presidentit voivat kokouksessa toimia.

– Putin pystyy tekemään aikamoisiakin liikahduksia kokouksessa, koska Venäjällä hänen sanansa on se, joka pitää. Trumpilla on toisin. Hän on aikalailla sidottu lähestyviin vaaleihin ja niihin liittyviin poliittisiin prosesseihin ja siihen, että kongressilla on valta.

– Tässä on selkeä ero presidenttien välillä.

Aaltola uskoo kuitenkin, että Trump haluaa varmistaa, ettei hän näytä altavastaajalta tapaamisessa, mikä saattaa vaikuttaa siihen, kuinka hän kokouksessa käyttäytyy.

– Tämä saattaa saada aikaiseksi sen, että Trump tulee aika tiukkana tähän kahdenväliseen tapaamiseen. Tai ainakin hän haluaa antaa kuvan, että hän on ollut tiukka, vähän samalla tavalla kuin Britanniassa tai Nato-kokouksessa.

Aaltolan mukaan Yhdysvaltain kongressin suunnalta esitetyt vaatimukset tapaamisen perumisesta sekä Venäjän armeijan tiedustelu-upseereita vastaan nostetut syytteet voidaan nähdä keinona yrittää sitoa Trumpin käsiä. Aaltolan mukaan nostetut syytteet toisaalta antavat Trumpille mahdollisuuksia tiukempaan neuvotteluasenteeseen.

Putinille pelkästään kokouksen toteutuminen on puolestaan voitto, Aaltola arvioi.

– Hän pääsee vähän samalla tavalla kuin Pohjois-Korean johtaja pois tietynlaisesta läntisestä eristyksestä.

Aaltolan mukaan tänään Helsingissä järjestettävän kokouksen merkitystä on vaikea arvioida.

– Eletään aikoja, jolloin suurvaltasuhteet ovat nousussa, kelloja yritetään vähän vierittää taaksepäin. Ajan henki ei ole tavattoman positiivinen ja sen yllä on paljon kysymysmerkkejä. Kokouksen merkitys jää historian punnittavaksi.

Kirjoita uusi viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Kokous
Kokous on onnistunut koska kaksi suurvaltajohtajaa yleensä tapaavat..se ei liene maailman rauhan kannalta huono asia.
En ymmärrä niitä jouden mielestä olisi parempi kalistella aseita ja jotka toivovat tapaamiselta mahdollisimman huonoa.
Hienoa lisäksi se että he tapaavat suomessa..meidän pitäisi olla ylpeitä siitä on jokainen sitten presidenteistä mitä mieltä tahansa.
Siksi en oikein ymmärrä rinnat paljaina takapuolen pyöritystä jossain sirkustapahtumassa jooa ylen tv uutisissa.
Häpeäksi suomelle
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Turhake
Mika on siitä jännä kaveri, että se on aina väärässä.
Tällä kertaa oli sen verran pyöreä kieli, että josko nyt osuis?
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Kaksinaamaisuus
USA on valmis evakuoimaan propagandajoukkueen "white helmets"Syyriasta,tehtävä on suoritettu.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Tapaaminen
Se on ihme että nää kaikki gurut tietävät jo ennakkoon mitä tulee tapahtumaan Turhaahän nää pressat sit matkustaa suomeen kun tulokset on jo tiedossa