Puhelinkamera jäljittelee jo järkkäriä

Valokuvausharrastus kasvattaa suosiotaan, kun kamera kulkee monella aina mukana.

Vesa Ranta
Johanna Peteri kuvaa luontoa kännykällä Oulussa 18. kesäkuuta 2018. Peteri harrastaa valokuvausta yhdessä puolisonsa Juhon kanssa.
Johanna Peteri kuvaa luontoa kännykällä Oulussa 18. kesäkuuta 2018. Peteri harrastaa valokuvausta yhdessä puolisonsa Juhon kanssa.

Jaana Haapaluoma-Höglund

Oulun Välivainiolla on pilvinen sää. Valokuvaajalle se on hyvä, sillä pilvet suodattavat auringonvalon pehmeäksi. Harrastajapariskunta Johanna ja Juho Peteri kävelevät metsässä kuvattavaa etsien.

Mukanaan pariskunnalla on kaksi järjestelmäkameraa ja tietenkin puhelimet.

– Ennen kuvasin vain puhelimella, mutta huomasin jo silloin, että kuvaaminen on hyvä keino ilmaista itseä, Johanna Peteri kertoo.

Yhä paremmat puhelinkamerat ovat lähes syrjäyttäneet perinteiset halvat digipokkarit. Puhelinkamerat ovat myös lisänneet kuluttajien kiinnostusta uudenmallisiin, peilittömiin järjestelmäkameroihin, jotka ovat kevyempiä ja pienempiä kuin perinteiset järjestelmäkamerat. Lisäksi kännykkäkuvaamisen myötä valokuvausharrastus on nyt entistä suositumpaa, kerrotaan Verkkokauppa.comistaGigantistaRajalasta ja Suomen kameraseurojen liitosta.

Perinteisten järjestelmäkameroiden myynti on pysynyt tasaisena, sanoo kamerakauppa Rajalan myyntipäällikkö Mika Lilja. Puhelinkameroiden myötä yhä useampi kuitenkin toivoo järjestelmäkameran kulkevan helposti mukana. Ensimmäisen kameran ostajat ovat myös entistä valveutuneempia.

– He tietävät jo jotakin kuvaamisesta, sommittelusta ja kameran ominaisuuksista. Tällaista ryhmää ei ennen puhelinkameroita ollut, Lilja sanoo.

Elektroniikkaliike Gigantin mukaan kuluttajat ovat kiinnostuneita peilittömistä ja perinteisistä järjestelmäkameroista sekä noin tuhannen euron kompaktikameroista. Parinsadan euron pokkarikamerat ovat lähes kokonaan kadonneet valikoimasta.

– Joitakin malleja löytyy edelleen, ja niitä silloin tällöin menee, sanoo kameraosaston myyntipäällikkö Anssi Saari.

Suomen kameraseurojen liiton puheenjohtajan Jukka Kososen mukaan harrastaja hankkii järjestelmäkameran, kun puhelinkamera ei enää riitä halutunlaisen kuvan toteuttamiseen.

Järjestelmäkamera mahdollistaa isomman ja laadukkaamman kuvan, paremman hämäräkuvauksen, kuvakulman vaihtamisen objektiivin avulla sekä lyhyen syväterävyyden eli niin sanotun taustan sumentamisen. Puhelinkamerat kuitenkin jäljittelevät järjestelmäkameroita yhä useammassa ominaisuudessa.

– Uusimpien puhelinkameroiden valovoima on hyvä, kaksoiskameran ansiosta pystyy taustaa sumentamaan ja erilaisia kiinnitettäviä kalansilmäobjektiiveja on olemassa, sanoo Gigantin puhelinosaston myyntipäällikkö Mikko Pesonen.

Suomen eri kameraseuroissa on nyt noin 20 prosenttia enemmän jäseniä kuin viisi vuotta sitten, Kameraseurojen liiton Jukka Kosonen kertoo. Puhelinten parantuneen kuvaustekniikan myötä yhä useampi löytää valokuvauksesta harrastuksen, ja kiinnostus kuvaus- ja kuvankäsittelykursseja kohtaan on lisääntynyt.

Kameran laatu on asiakkaille yhä tärkeämpi kriteeri, kun puhelinta ostetaan, kertovat elektroniikkaliike Verkkokauppa.comin myyntijohtaja Esa Hjerppe ja Gigantin Mikko Pesonen.

– Kameran pikselimäärä, hämäräkuvaus, tarkennuksen nopeus ja valmiit muokkaustoiminnot kiinnostavat, Hjerppe sanoo.

Oululainen Juho Peteri kuvaa välillä puhelimella siksi, koska se on aina mukana. Jos Peteri haluaa toteuttaa jonkin oman luovan vision, hän kuvaa järjestelmäkameralla.

– Puhelinta tulee käytettyä tietyn hetken dokumentointiin, esimerkiksi hienon auringonlaskun.

Kirjoita uusi viesti



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Lopussa totuus
"Puhelinta tulee käytettyä tietyn hetken dokumentointiin"

Yllä on kameroiden oleellisin ero. Puhelimella dokumentoidaan jotain, kun parempaa ei ole käsillä ja tyydytään joka kerta samaan laajakulmaan.
Parempi vaihtoehto dokumentointiin on laadukas pokkari (suuri kenno, hyvä optiikka n. 25-75 mm zoomilla ja täysillä säädöillä) joka kulkee vaivatta mukana. Valitettavasti näiden saatavuus ei ole enää kovin hyvä, kun halvempi järkkäri maksaa saman.

Valokuvat harrastaja tekee järkkärillä. Sillä mennään varta vasten kuvaamaan ja opitaan kuvaamista sekä ilmaisua. Parasta jälkeä syntyy täyskennoisella ja sen tarjoamilla mahdollisuuksilla. Siitä järeämmät laitteet ovat harvoin harrastajilla.
Kirjoita vastaus viestiin



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.