Uusi varhaiskasvatuslaki siirtyy kuukaudella – voimaan syyskuun alussa

Varhaiskasvatuksesta tulee selkeästi osa koulutusjärjestelmää, ei enää sosiaalihuoltoa

Riitta Salmi
Päiväkoti Myran
Päiväkoti Myran

SANNA NIKULA

Uusi varhaiskasvatuslaki tulee voimaan kuukautta aiottua myöhemmin eli 1. syyskuuta. Asialle tuli niin kiire eduskunnassa, ettei lakiteknisiä yksityiskohtia ja asetuksia saatu ajoissa valmiiksi. Presidentin on määrä vahvistaa laki perjantaina.

Lasten arjessa muuttuu tuskin heti mikään, sanoo opetusneuvos Tarja Kahiluoto opetus- ja kulttuuriministeriöstä (OKM). Käyttöön tulevat uudet tehtävänimikkeet ja tehtävät, mutta lapsille tuskin on merkitystä esimerkiksi sillä, että lastentarhanopettaja onkin syksyllä varhaiskasvatuksen opettaja.

Arvostelijoiden mielestä laki ei puutu todellisiin ongelmiin, kuten ryhmien liian suureen kokoon. Kahiluodon mukaan se on totta, mutta hallitus on pitäytynyt toissa vuonna tekemissään päätöksissä ryhmien koosta. Jatkotoimille on kuitenkin nyt hyvä pohja, hän sanoo.

Asiakkuus ei enää salainen

Lapsen käyminen varhaiskasvatuksessa ei enää ole salassa pidettävä tieto. Lapselle tehtävä henkilökohtainen varhaiskasvatussuunnitelma on kuitenkin edelleen salassa pidettävä asiakirja. Asiakkuus on ollut salassa pidettävää, koska varhaiskasvatus on ollut aiemmin osa sosiaalihuoltoa. Nykyään se on osa koulutusjärjestelmää ja lähenee perusopetusta. Päiväkodista ei kuitenkaan tule koulumaisempi. Varhaiskasvatuksen tavoitteet asetetaan toiminnalle ja henkilöstölle, ei lapselle.

Tietoja kerätään

Käyttöön otetaan varhaiskasvatuksen tietovaranto, johon tallennetaan perhettä ja lasta sekä varhaiskasvatuksen henkilöstöä ja järjestäjiä koskevia tietoja. Tietoja voivat hyödyntää muutkin viranomaiset, kuten Kela. Kun asiakkuus ja siihen liittyvät tiedot eivät enää ole salassa pidettäviä, on myös tietojärjestelmien käyttö jossain määrin helpompaa. Arkaluontoisen tiedon kohdalla pitää kuitenkin noudattaa salassapitosäännöksiä. Salassa tulee pitää ainakin terveyttä ja tuen tarvetta, lapsen henkilökohtaisia oloja sekä lapsen henkilökohtaista arviointia koskevat tiedot.

Wilman kaltainen järjestelmä käyttöön

Tietosuojanormit päivitetään, jotta digitaalinen yhteydenpito kotien ja päiväkotien välillä mahdollistuu. Paljon on kysytty, saako varhaiskasvatuksessa käyttää kouluista tuttua Wilmaa vanhempien ja päiväkodin väliseen kommunikointiin. OKM ei ota tekniseen järjestelmään kantaa. Jokainen kunta päättää itse, minkä järjestelmän ottaa käyttöön.

Ruokaa läsnäolijoille

Ruokailu järjestetään vastedes kaikille ruokailun aikana läsnäoleville lapsille. Nykyään ruokailussa on ollut kirjavaa käytäntöä lasten sovittujen varhaiskasvatusaikojen takia. Lainmuutos selkeyttää lapsen asemaa: jos on paikalla, saa myös ruuan.

Lisää korkeakoulutettua henkilökuntaa päiväkoteihin

Tarkoitus on, että vuodesta 2030 lähtien vähintään kaksi kolmesta päiväkodin lapsiryhmässä työskentelevästä ovat korkeakoulutettuja. Tällä tavoitellaan varhaiskasvatuksen parempaa laatua. Nykyään korkeakoulutettuja pitää olla yksi kolmesta.

Kirjoita uusi viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Koskaan et muuttua saa
Uusi varhaiskasvatuslaki siirtyy todellisuudessa vähintään kymmenellä vuodella, ei vain kuukaudella. Tarhatädit voivat edelleen rauhassa juoruta kahvitauoilla ja todistella toisilleen, ettei päiväkodissa mitään vaippamaistereita tarvita.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
miksi väkisin yrittää luontoa muuttaa
Alan tutkimus on jo tiennyt kauan, että on erittäin suuri virhe täyttää lapsen elämä aikuisilla jotka katsovat kaikki maailmaa samalla tavalla. (tai jos haluaa aivopestä lapsen, niin sitten tietysti kannattaa). Aikuisen koulutuksella ei ole tässä asiassa merkitystä, vaan enemmän merkitystä on aikuisen tavassa kohdata maailma. Lapsi matkii ja oppii esimerkistä, joten jos yksi aikuinen on esim. ylisuojeleva, niin tarvitaan myös rohkeampi aikuinen siihen rinnalle, jotta lapsi ei kasva neuroottiseksi aikuiseksi joka pelkäisi maailmaa. (eli jos kukaan ei "heittele" teidän vauvaa ilmaan ja ota sitten koppia, niin sitten tarvitaan joku joka "heittelee", sillä vain sen "heittelyn" kautta vauva oppiii, että vaikka maailma on vaarallinen, niin silti siitä selviää ja voi luottaa että joku ottaa kiinni).

parempi olisi siis opettaa lapsen selviämään maailmassa, eikä vain suojella heitä siltä.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
miksi kiintiö?
Alkaa paistaa jo silmään tämä korkeasti koulutettujen naisten hyvä-veli verkosto. Vai miten onkaan, että ainoat jotka vaativat kiintiöpaikkoja ovat nämä korkeasti koulutetut naiset.

ps. Toivon että muut naiset huomaisivat myös että heidän keskuudessaan on tällainen yksi ahne ryhmä, sillä kuten ks. asiasta huomaa, niin tämän ryhmän ahneudella ei ole rajaa, joten lopulta he syövät omansakin.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Lapsen parhaaksi
Lapsen etu on, että hänellä on tarpeeksi aikuisia ryhmässä ja ryhmäkoot eivät kasva liian suuriksi. Oli hoitajat sitten opettajia tai lastenhoitajia, kunhan tehtävään sopivia ja lapsen tarpeet edellä kävijöitä. Työ on kivaa kun resussit huolehditaan kuntoon, eikä mennä alta riman tarpeeksi aikuisia paikalla! Naisvaltainen ala aletaan pitää ääntä, ei " uskallettu" mennä lakkoon, olisihan siitä saatu näkyvyyttä ja arvostusta.