Keskiviikko 20.6.2018Into

F-35 -koelentäjä: "Kuudessa minuutissa hiljensimme koko keskustelun koneen ohjattavuudesta"

F-35 Yhdysvaltain ilmavoimien Luken tukikohdassa Arizonassa keväällä 2017. Luke AFB on paikka, jossa esimerkiksi ensimmäiset norjalaiset F-35 -lentäjät ottivat tuntumaa uuteen kalustoonsa.
F-35 Yhdysvaltain ilmavoimien Luken tukikohdassa Arizonassa keväällä 2017. Luke AFB on paikka, jossa esimerkiksi ensimmäiset norjalaiset F-35 -lentäjät ottivat tuntumaa uuteen kalustoonsa.

Mikko Pulliainen

Lockheed Martin on toimittanut palveluskäyttöön 300 F-35 -monitoimihävittäjää, ja kone on pian astumassa palveluskäyttöön kahdessa uudessa maassa, hävittäjävalmistaja kertoi torstaina.

Kuluvana viikonloppuna Jyväskylän Tikkakoskella pidettävä ilmavoimien 100-vuotisjuhlalentonäytös on myös hyvä markkinointitilaisuus ilmavoimien kaikkien viiden hävittäjäkandidaatin valmistajalle, joista amerikkalaisyhtiö otti varaslähdön pitäessään lehdistötilaisuutensa Helsingissä jo ennen itse näytöstä.

Lockheed Martinin F-35 -liiketoiminnan kehityksestä sekä strategisesta integraatiosta vastaava johtaja Jack Crisler korosti F-35 -ohjelman etenevän nyt suunnitelmien mukaisesti. Kuluvana vuonna tarkoitus on toimittaa 91 koneyksilöä, ja Britannian ilmavoimille toimitettujen hävittäjien on tarkoitus astua palveluskäyttöön vuoden lopulla.

Ensimmäiset Norjan ilmavoimien tilaamista F-35 -koneista saapuivat maahan viime marraskuussa. Crislerin mukaan varsinaiseen palveluskäyttöön ne ovat tulossa ensi vuoden alkupuolella.

Myös yksittäisen koneen hinta-arvio on pysynyt ennallaan: Ilmavoimien harkitseman F-35A -mallin hinnan on edelleen tarkoitus laskea 80 miljoonaan dollariin vuoteen 2020 mennessä - tosin varsinainen kauppa ja sen ehdot ovat Suomen ja Yhdysvaltain hallituksen välillä sovittavia asioita, eli LM:n hinta-arviossa kyse on enemmänkin tuotantohinnasta.

Teknisesti kunnianhimoisen koneen pitkä ja hintava kehitystyö on kerännyt runsaasti kritiikkiä, viimeksi kesäkuun alussa kun Yhdysvaltain valtiontalouden tarkastusvirasto GAO julkisti tuoreimman raporttinsa. Sen mukaan kehitysohjelmassa on edelleen lähes tuhatkunta tunnistettavaa puutetta, joista noin 180:ää ei saada ratkaistua ennen kuin koneen tuotantolinja saavuttaa täyden kapasiteettinsa.

Crislerin mukaan raportissa ei ole mitään yllättävää, sillä se pohjautuu tietoihin, jotka Lockheed Martin on itse toimittanut.

– F-35 on sentään maailman testatuin lentokone. Me teemme mahdollisimman täydellistä yhteistyötä GAO:n kanssa.

Jyväskylän lentonäytöksessä emme vielä näe F-35:tä. Paikalla on kuitenkin Lockheed Martinin koelentäjä Billie Flynn, joka oli koneen ohjaimissa viime kesänä, kun se esiintyi Pariisin lentonäytöksessä.

Kanadan ilmavoimissa uransa aloittanut Flynn on muun muassa lentänyt F-18 Hornet -kalustolla entisen Jugoslavian ilmaoperaatioissa vuosituhannen vaihteessa, ja koelentokokemusta hänellä on muun muassa F-16:sta sekä Suomellekin ehdolla olevasta Eurofighter Typhoonista.

Flynnin mukaan hävittäjäkoneiden tekniikka on jo saavuttanut lentäjän fyysiset rajat: koneita ei voi enää muokata paremmin liikehtiviksi, sillä taistelulentäjien kiihtyvyyksien kestokyvyllä on rajansa. Tyypillisesti moderneja monitoimihävittäjiä saa kääntää ja vääntää 9g:n edestä.

– Samoin informaatiota on niin paljon, että lentäjä voi ylikuormittua. Neljännen sukupolven hävittäjiä lennettäessä tulee tilanne, jossa lentäjä jättää jonkun asian huomiotta tai epäonnistuu jossakin tehtävässään.

Viidennen sukupolven koneiksi kutsutut F-22 ja nyt F-35 vastaavat tähän entistä paremmalla sensorifuusiolla: koneen järjestelmissä on entistä enemmän ohjelmakoodia, jonka avulla eri sensorien tuottama informaatio esitetään lentäjälle mahdollisimman helposti omaksuttavassa muodossa.

– F-22:n järjestelmissä oli 2,5 miljoonaa koodiriviä, F-35:ssä jo 8,6 miljoonaa, Flynn havainnollistaa.

Kuvaavaa onkin, että F-35:n kehitysongelmat ovatkin olleet paljolti ohjelmistoperäisiä.

Pariisin lentonäytösohjelma keräsi paljon myönteistä huomiota, ja Flynn uskookin sen haihduttaneen paljon niistä huolista, joita F-35:n liikehtimiskykyä kohtaan on esitetty.

Pelkona on ollut, että koneen häiveominaisuuksia olisi korostettu liikaa sen muiden kykyjen kustannuksella.

– Pariisissa me kuudessa minuutissa vaiensimme koko keskustelun koneen ohjattavuudesta, Flynn toteaa sangen itsevarmasti.

Hän vakuuttaa koneen olevan lento-ominaisuuksiltaan parempi kuin esimerkiksi Hornet. Uudempi kone ei jää toiseksi myöskään raa'assa voimassa.

– Koelentäjän työssäni lennän F-35:tä Patuxent Riverin lentotukikohdasta [Marylandin osavaltiossa], korkeimmillaan 1,6-kertaisella äänennopeudella. Silloin mukana on turvallisuussyistä aina Hornet tai Super Hornet (sekin ehdolla ilmavoimille, muuten), usein vielä valokuvaajan kanssa. Ne koneet eivät koskaan pysy mukana kiihdytyksessä, ja minulta ei koskaan lopu polttoaine ensimmäisenä.

Hirmuisen suurella rahalla ainoastaan Yhdysvalloille rakennettu F-22 on luonnollisesti omaa luokkaansa, mitä tulee suorituskykyyn suurissa lentokorkeuksissa ja suurella nopeudella.

– Ei mikään kone haasta F-22:n suorituskykyä, ei Eurofighter, F-16 tai muu. F-22 elää aivan omassa maailmassaan, johon meidän ei tarvitse mennä.

Kirjoita uusi viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Ja Jassia kanssa.
Liikehtikööt vain, hävyttömän kalliiksi niiden ylläpito silti tulee, ETENKIN NATO:on kuulumattomille maille.
Horneteihin on pienin päivityksin valmis infra, kokoonpanosta alkaen.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Ja Jassia kanssa.
Liitytään siis Natoon kuten muutkin läntiset demokratiat. Vastustajat jämähtäneet 1970-luvulle..
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
trump paskoisi nämäkin
Ei usa:n kanssa kannata tehdä isompia kauppoja, joihin trump voi tunkea pienet kätensä väliin. Arvaamaton pelle, joka pystyy erilaisilla tullipelleilyillä vaikuttamaan kaiken maiden rajojen yli tuotavien asioiden hintaan.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Unikuvia Natokiimaisille !
Ei tarvise mainostaa Amerikan lentokoneita , eikä muidenkaan maiden ! On otettava hinta ja nykyaika , lennokeilla on parhaat mahdolliusuudet kaikissa tehtävissä ! Miksi pitää ostaa isoille pojille kalliita lentokoneita leikkikaluiksi , sitä se olisi ! Meillä Suomalaisilla ei ole sellaisia vihamielisiä maita , mitä vastaan tarvitaan varustautuminen lentokonella ainoastaan kuvitelmia .
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Typerät puolustusvoimat
80 miljoona per kone? Samalla hinnalla saa 4000 kpl 20 000 eur maksavaa sotilasta vuodeksi. Kumpi on sotilaallisesti tehokkaampi?
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Typerät puolustusvoimat
Turha on ajatella, että tuollaisilla "leluilla" turvataan Suomen puolustusta, ruotsalainen vaihtoehto ja Eurofighter riittävät Suomen ilmatilan puolustamiseen. Yhdysvaltojen turvatakuut ovat kaiken kaikkiaan aika epämääräisiä, joten liittolaisia pitää hakea läntisestä Euroopasta. Myös kyberturvallisuus ja ilmapuolustus on tärkeä pitää ajan tasalla.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Typerät puolustusvoimat
Koneet toivottavasti kestävät kauemmin kuin vuoden. Kymmenen vuotta kestävä kone = enää 400 solttua per vuosi. 20 vuodessa vain 200 sotilasta...

Ja koneilla on tyystiin eri käyttötarkoitus kuin jalkaväellä. Ei niiden hintaa voi noin suoraviivaisesti vertailla.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Typerät puolustusvoimat
Koneella on todella kovat käyttökustannukset, joten hinta ei lopu tähän. Kyllä 4000 sotilasta on hyödyllisempi, kuin yksi lentäjä ja kone.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Mielipiteen muokkausta
Suomalaiset ovat alkaneet syystäkin suhtautua kriittisesti noihin sikahintaisiin amerikkalaisiin koneisiin etenkin, kun niiden ominaisuuksissa tiedetään olleen ongelmia. No, tässä tulee nyt sitten vähän mielipiteen muokkausta pahimmille arvostelijoille. Täytyyhän huono maine häivyttää ennen kauppojen solmimista.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Lentonäytöksessä lennetään
Jo on aikoihin eletty. F35n lentonäytös suoritetaan poskea soittamalla.
Kyllä maksavat vähemmälläkin ymmärtävät, että kone on jo valittu. Nyt vaan pitää vakuuttaa kansa siitä, että valinta on hyvä. Kannatti ostaa.
Otsikkoa olisin kyllä miettinyt toisenkin kerran. Markkinamiehen jutut suorana sitaattini otsikoksi.