Keskiviikko 20.6.2018Into

MV-oikeudenkäynnissä kuultiin Ylen toimittajaa – Aro kuvaili saamiaan viestejä ja purskahti itkuun kysyttäessä vaikutuksista

Salia ei ollut vaihdettu isompaan lukuisista pyynnöistä huolimatta. Rynniminen muuttui painiotteluksi, jota vartijat rauhoittelivat.

MV-oikeudenkäynnin toinen päivä alkoi asianomistaja Jessikka Aron kuulemisella. Lounaan jälkeen tuomioistuimen on tarkoitus kuulla jutussa syytettyjä Ilja Janitskinia (istumassa edellä oik.) ja Johan Bäckmania (takana vas.), jotka molemmat ovat kiistäneet kaikki rikokset.

Rebekka Härkönen

Helsingin käräjäoikeus aloitti torstain valeuutissivusto MV:tä koskevan oikeuskäsittelyn juttuvyyhdin merkittävimmän asianomistajan Jessikka Aron kuulemisella. Käsittely alkoi yleisöltä suljetuin ovin eli salaisena.

Aamu alkoi keskiviikon tapaan lähes tunnin odotuksella oikeussalin ulkopuolella. Perinteisen median edustajat, valeuutistoimijat, MV-mielenosoittajat ja asianosaisten läheiset sekä muu yleisö tungeksivat ahtaalla käytävällä vartijoiden ja poliisin seuratessa tilannetta.

Kun ovet vihdoin avattiin, saliin rynniminen muuttui painiotteluksi ja vartijat joutuivat rauhoittelemaan tilannetta. Sali oli edelleen sama kuin keskiviikkona, sisälle mahtui vain 12 yleisön edustajaa seuraamaan käsittelyä.

Asianomistaja Aron kuulustelun aloitti hänen asianajajansa Martina Kronström. Kuulemisessa Kronström kävi yksityiskohtaisesti läpi valeuutissivusto MV:ssä ja Johan Bäckmanin kirjoituksissa esitettyjä väitteitä.

Aro kiisti kirjoitusten ja julkaisujen väitteitä kuin liukuhihnalla. Hän ei ole plagioinut Ylen uutisjutuissa julkaistuja tietoa, hän ei ole minkään vieraan vallan agentti, häneen ei ole vaikutettu esimerkiksi ulkomailta, hänen juttunsa eivät ole valheita, hän ei ole kirjoittanut juttujaan huumeiden alaisena, eikä hänellä ole diagnosoitu vainoharhaisuutta tai psykoosia.

– Kestän kritiikkiä ja haluan kehittää jatkuvasti toimintaani tullakseni paremmaksi toimittajaksi, Aro kuvaili oikeudelle.

Aro kuvaili, että valitettavasti MV ja muu vihakirjoittelu saivat jopa suomalaiset toimittajat epäilemään hänen toimintaansa ammatillisesti. Lisäksi jatkuva vihakirjoittelu sai yleisön kuvittelemaan, että solvaaminen ja uhkaaminen on normaalia, sallittua kritiikkiä toimittajalle.

– ”Haista vittu, vitun huora” ja ”ammu itsesi”, eivät ole kritiikkiä, jonkalaista kenenkään, ei edes julkisuuden henkilöiden, pitäisi sietää, Aro totesi.

Ilja Janitskin (keskellä) on kiistänyt kaikki häntä vastaan esitetyt syytteet. Häntä on tarkoitus kuulla iltapäivällä.
Ilja Janitskin (keskellä) on kiistänyt kaikki häntä vastaan esitetyt syytteet. Häntä on tarkoitus kuulla iltapäivällä.

Vainotun toimittajan käsityksen mukaan vihakampanja alkoi hänen Venäjän trollitehtaisiin liittyvistä uutissarjastaan.

Aron mukaan hänen vanhan huumetuomionsa oli tilannut oikeudesta Venäjä-yhteyksistään tunnettu dosentti Johan Bäckman. Aron käsityksen mukaan Bäckman oli se myös henkilö, joka agitoi MV:n Ilja Janitskinin mukaan lokakampanjaan.

Kun Aron asianajaja Martina Kronström kysyi toimittajalta, miten tämä vaikutti hänen elämäänsä, Aro purskahti itkuun. Hän kuvaili järkyttäviä viestejä, joita sai tuntemattomilta henkilöiltä kirjoittelun seurauksena.

Toimittaja kertoi ottaneensa lukuisia kertoja yhteyttä Bäckmaniin ja pyytäneensä tätä lopettamaan. Aron mukaan tästä seurasi, että Bäckman pyrki vaikuttamaan hänen kirjoituksiinsa muun muassa imartelulla ja tapaamispyynnöillä. Kun Aro ei Bäckmanin toiveisiin taipunut, tämä jatkoi Aron mustamaalaamista muun muassa kirjoitusten ja videojulkaisujen kautta.

Toimittaja Aron kuuleminen jatkuu edelleen Helsingin käräjäoikeudessa. Lännen Media seuraa oikeudenkäyntiä salissa.

Keskiviikon tapaan iso joukko yleisöä kuten perinteisen median edustajia jäi jälleen salin ulkopuolelle.

Useat tiedotusvälineet vetosivat keskiviikkona Helsingin käräjäoikeuteen, jotta jutun käsittely siirrettäisiin suurempaan saliin. Lännen Median tietojen mukaan tätä oli ehdotettu oikeuden puheenjohtajalle myös käräjäoikeuden sisällä keskiviikkona esimerkiksi jutun käsittelyn lounastauolla.

Oikeuden puheenjohtaja Mitja Korjakoff ei lukuisista pyynnöistä huolimatta ollut suostunut vaihtamaan salia suurempaan tai antanut järjestää videoseurantamahdollisuutta yleisölle johonkin toiseen tilaan oikeustalolla. Videon välityksellä tapahtuva reaaliaikainen seurantamahdollisuus yleisölle on järjestetty lukuisissa oikeudenkäynneissä aiemmin, kun tuomioistuimen tiedossa on ollut aiheen valtava yhteiskunnallinen kiinnostus.

Torstain käsittelyssä ei luettu uusia syytteitä. Käsittely jatkuu keskiviikkona luettujen törkeiden kunnianloukkauksen ja vainoamisen osalta.

Juttuvyyhtiin liittyviä uusia syytteitä luetaan oikeuden suunnitelmien mukaan seuraavaksi maanantaina. Maanantaina on tarkoitus jatkaa myös keskiviikkona luettujen kansanryhmää vastaan kiihottamista koskevien syytteiden käsittelyä.

Mikäli oikeus pysyy aikataulussaan, lounastauon jälkeen jatkuu edelleen asianomistaja Aron kuuleminen. Lisäksi tuomioistuimen on tarkoitus kuulla jutussa syytettyjä Ilja Janitskinia ja Johan Bäckmania, jotka molemmat ovat kiistäneet kaikki rikokset.

Ensi viikolla vuorossa on esimerkiksi tekijänoikeusrikoksia koskevien syytteiden käsittelyä. Yksi asianomistajista on Lännen Median osakaslehti Kaleva.

Lue myös: MV-oikeudenkäynnissä kuullaan torstaina vainottua toimittajaa ja syytettyjä — Syytetyt kiistävät vastuun vihapuheen seurauksista

Kirjoita uusi viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Mistä johtuu pieni sali
Jääräpäinen on puheenjohtaja tai ei huomannut keskiviikkona sisään pyrkivää väen määrää taikka ei lue lehtiä.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Peukalo alas noille
Kaiken taustalla on itänaapurimme, jolle tuon uuden isänmaansa yli-innokas palvelija Bäckman kuitenkin taisi tehdä karhunpalveluksen toiminnallaan. Ei auta edes jalkapallon MM-kisojen järjestäminen julkisuuskuvan parantamiseksi, vaan maa vaikuttaa paljolti tuon "herrasmiehen" ansiosta entistä enemmän Pahan valtakunnalta.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Info
MV-lehti osallistui infovaikuttamiseen ja hyödylliset ääliöt auttoivat.

Maan tapa
 ”Haista vittu, vitun huora” ja ”ammu itsesi”, eivät ole kritiikkiä, jonkalaista kenenkään, ei edes julkisuuden henkilöiden, pitäisi sietää, Aro totesi.
---------------------------
Peruskoulussa opettajien pitää tuollaista sietää, mutta se onkin maan tai ainakin peruskoulun tapa.