Lauantai 26.5.2018Vilhelmiina, Miina, Minna, Vilma, Mimmi

Orpo lupaa valiokunnille työskentelyrauhan – haluaa kuitenkin soten kohtuullisessa ajassa valmiiksi eduskunnasta

Pääkaupunkiseudun kuntien mielestä sote-uudistusta ei tule nykymuodossa hyväksyä.

Vesa Moilanen
Petteri Orpo
Petteri Orpo

Valtiovarainministeri Petteri Orpon (kok.) mukaan hallitus antaa eduskunnalle työskentelyrauhan sote- ja maakuntauudistuksessa.

– Kyllä me annamme kaikille valiokunnille työskentelyrauhan, Orpo sanoi eduskunnan kyselytunnilla torstaina.

Hänen mukaansa suuren uudistuksen eduskuntakäsittely vie sen verran aikaa kuin eduskunta tarvitsee.

– Eduskunta ottaa sen ajan, kun eduskunta tarvitsee, mutta toisaalta (tämä on) myös iso uudistus ja se pitää saada kohtuullisessa ajassa saada täältä eduskunnasta ulos, Orpo arvioi.

Hallitus on toivonut, että mittava sote- ja maakuntauudistus saataisiin valmiiksi eduskunnasta kesällä.

Sosiaali- ja terveysvaliokunnan puheenjohtaja, suurimman oppositiopuolueen Sdp:n kansanedustaja Krista Kiuru toivoi, että valiokunta voisi saada työrauhan sote-uudistuksen käsittelyssä.

– Käytännössä maakunta- ja sote-uudistus on eduskunnan käsissä. Teemme hyvin paljon työtä koko ajan, että tämä uudistus tulee käsitellyksi asianmukaisella tavalla tässä talossa. Toivon, että sote-valiokunta voisi saada työrauhan, Kiuru sanoi kyselytunnilla torstaina.

Petteri Orpon mukaan pääkaupunkiseudulla esiin nousseet pelot ja huolet hallituksen sote-uudistuksesta ovat ylimitoitettuja.

– Nämä pelot, joita on esitetty ja mielestäni jopa lietsotaan tämän sote-uudistuksen ympärillä, nimenomaan pääkaupunkiseudulla, ovat ylimitoitettuja.

Helsingin, Espoon, Vantaan ja Kauniaisten valtuustot ilmaisivat tiistaina yhteisessä lausunnossaan, että sote-uudistusta ei tule nykymuodossa hyväksyä. Kuntien mielestä sote-uudistuksella on paljon vahingollisia vaikutuksia kasvavien kaupunkien taloudelle, palveluille ja investointikyvylle.

Kokoomuksen Orpo arvioi kyselytunnilla, että pääkaupunkiseudulla pystyttäisiin jatkamaan myös nykyisellä sote-järjestelmällä, mutta Orpon mukaan uudistuksessa on huomioitava koko maa.

–Tarvitsemme koko maan kattavan ratkaisun, ja meidän pitää huolehtia hallituksena ja eduskuntana siitä, että koko Suomessa sosiaali- ja terveyspalvelut pystytään järjestämään, hän sanoi.

Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) ei ollut ulkomaanmatkan vuoksi paikalla eduskunnan kyselytunnilla torstaina. Sipilä arvioi keskiviikkona, että suurten kaupunkien aiemmin esittämät näkemykset sote-uudistukseen on otettu valmistelussa huomioon eikä pääkaupunkiseudun kuntien sorvaamassa kriittisessä lausunnossa ollut sinänsä mitään uutta.

– Lausunnothan on jo saatu, nämä lausunnot eivät enää tähän prosessiin tule. Tämä on nyt protestointia, Sipilä sanoi STT:lle keskiviikkona eduskunnassa.

Sipilän mukaan suurten kaupunkien huolet huomioitiin, kun pääkaupunkiseudun erityisratkaisun mahdollisuutta selvitettiin – ja sellaiseen päädyttiinkin kasvupalveluiden puolella.

Aamulehti kertoi aiemmin tällä viikolla, että myös Tampereen kaupunginvaltuustoon on tulossa kiireellisesti käsiteltäväksi lausunto, joka tähtää sote- ja maakuntauudistuksen kaatamiseen.

Hallitus on toivonut, että sote-uudistus saataisiin valmiiksi eduskunnasta kesällä.

Kirjoita uusi viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

No tämähän rauhoittaakin
Eipä kuitenkaan sanonut, että huolet ovat perusteettomia!

Entäs muu maa? Odotettavissa on, että sote toimii parhaiten (joskaan ei hyvin) pääkaupunkiseudulla ja vielä paljon huonommin muualla. Miten oikein mitoitettuja ovat muualla asuvien huolet?
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
sotekiima
pätteri älä lähe kepuloisten vietäväksi äänestäjillä pitkä muisti

Sote-soppaa
Miten rahoituksesta voidaankaan vielä puhua mitään, kun noita maakuntia ei edes ole järjestämässä. Vaalitkin pitää ensin järjestää? Kyselytunnilla selitetään Saarikon ja Vehviläisen(kesk) suulla maakunta "vahvana järjestäjänä? kaikessa tässä sotessa? Kuullostaa tosi kummalliselta ladata rahoitusta kysyttäessä kaikki vastuu "olemattomille maakunnille"?
Miten tällaisella järjestelyllä voi tulla hyvää lopputulosta?
Kuulijasta tuntuu kaikki tuleva terveydenhoitouudistus pelottavan keskeneräiseltä ja hosuen läpirunnotulta?