Kokoomus perustelee alkoholin etämyynnin sallimista EU:n periaatteilla

Ulkomaankauppaministeri Virolainen: Tässä ammutaan haulikolla kärpästä

Martti Kainulainen
Anne-Mari Virolainen.
Anne-Mari Virolainen.

TUOMAS SAVONEN

Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Anne-Mari Virolaiselta (kok.) tulee nopeasti perustelu sille, miksi viinien ja muiden alkoholijuomien etämyynti ulkomailta Suomeen tulisi sallia.

Etämyynti on noussut kiistakysymykseksi keskustan ja kokoomuksen välillä, sillä keskustan mielestä ei ole reilua, että ulkomainen toimija saisi myydä Suomessa kotiovelle alkoholia mutta suomalainen ei.

Hallituksessa valmistellaan parhaillaan lakiesitystä alkoholin etämyynnistä sosiaali- ja terveysministeriön huhtikuussa valmistuneen työryhmätyön pohjalta.

– Kokoomus puolustaa EU:n arvoja ja vapaata liikkuvuutta. Tämä on se fundamentaalinen ristiriita, joka tässä on, Virolainen sanoi STT:lle.

– Me lähdemme liikkeelle siitä, että sisämarkkinoilla vapaa liikkuvuus on kaikkein tärkein asia.

"EU ei hyväksyisi"

Alkoholin etämyyntikysymys jäi auki joulukuussa, kun eduskunta sinetöi uuden alkoholilain. Tuolloin sovittiin, että alkoholilaki avataan keväällä etämyyntiä koskevan pykälän osalta. Sosiaali- ja terveysministeriö asetti joulukuussa työryhmän selvittämään asiaa.

Asian käsittelyä mutkistaa perustavanlaatuiset tulkintaerot. Kokoomuksessa tulkitaan, että alkoholin etämyynti on Suomessa nykyisin sallittua, kun taas sosiaali- ja terveysministeriön työryhmän tulkinnan mukaan se on nykyisin kiellettyä. Etämyyntiä koskeva oikeusjuttu on parhaillaan korkeimman oikeuden käsittelyssä.

– Suomen laissa ei ole yhtään pykälää, joka kieltäisi tämän, Virolainen sanoo.

Näin ollen jos Suomi säätäisi lain, jossa alkoholin etämyynti kiellettäisiin, EU ei sitä Virolaisen mukaan hyväksyisi.

– EU:n perussopimus kieltää kaikki uudet toimenpiteet, jotka asettavat rajoja tavaroiden vapaalle liikkuvuudelle.

Perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikko (kesk.) sanoi aikaisemmin STT:lle, että hallituksen lakiesitys etämyynnistä on tarkoitus lähettää lausuntokierrokselle ja notifioitavaksi EU-komissiolle vielä ennen kesää. Eduskuntaan esitys tulisi alkusyksystä.

"Marginaalinen ilmiö"

Virolainen kummeksuu sitä, että alkoholiin liittyvät kysymykset ovat suomalaisille edelleen niin herkkiä ja tunteita kuohuttavia.

Etämyyntikiistely kummeksuttaa Virolaista etenkin sen vuoksi, että kyseessä on niin pienimuotoinen ilmiö. Hänen mukaansa etämyynnistä ostetun alkoholin osuus Suomen kokonaiskulutuksesta jää marginaaliseksi.

– Jos etämyynnin osuus kokonaiskulutuksesta on alle prosentin luokkaa, niin ammutaanko tässä silloin haulikolla kärpästä, Virolainen kysyy.

Virolaisen mukaan etämyyntiä hyödyntävät nykyisellään ennen muuta viiniharrastajat, eivät alkoholin "hevijuuserit".

– Olen ministeri Saarikon kanssa sataprosenttisesti samaa mieltä, että meidän pitää kyetä ehkäisemään alkoholin haittoja, mutta voimavarat pitää kohdistaa oikein.

Kirjoita uusi viesti



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tok Tok
Viinaa saisi myydä etänä, mutta nikotiininesteitä ei. Järki on jättänyt Suomen lopullisesti, pois täältä.
Kirjoita vastaus viestiin



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Tok Tok
Huom, tsekkaapa, kumpi täsaä kieltää/salkii: Suomi vai EU :)
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
kukin kykyjensä mukaisesti
Kokkelit keskittyy viinan ja verovarojen suhmuroinnin vapauttamiseen.
Kirjoita vastaus viestiin



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Nuuskanmyynti vapaaksi
Jos alkoholin etämyynti sallitaan, niin eikö saman tien nuuskan myynnin voisi laillistaa, niin siitäkin saataisin veroeuroja. Nyt pimellä markkinoilla pyörii 50 miljoonan euron nuuskabisnes.
Kirjoita vastaus viestiin



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Seliseli
"EU:n perussopimus kieltää kaikki uudet toimenpiteet, jotka asettavat rajoja tavaroiden vapaalle liikkuvuudelle."

Silti tupakkatuotteiden etämyynti kiellettiin. Enää ei voi edes e-nesteitä tilata.
Kirjoita vastaus viestiin



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Seliseli
Tupakkatuotteet ovat vapaata kauppatavaraa. Alkoholijuomat eivät. Etämyynti siirtyy historiaan, kun siitä tupakka-automaattikaupasta saa ostaa nyt myyntikiellossa olevia alkoholijuomia.
Keski-Euroopassa minulle kävi silloin tällöin, että ei ollut vierasvaraa. Nooh, piipahdin paikalliseen oluttupaan hyvää viiniä ostamaan. Ei mitään Tafelweinia, Spätleseä.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.