Perjantai 25.5.2018Urpo

Kaikki kunnat eivät pääse kasvuun kiinni – uusi raportti penää lisää asuntoja ja rautateitä ratkaisuksi

Osmo Soininvaara ja Esa Härmälä ovat kehittäneet teesejä, joiden pitäisi auttaa kaupunkeja kasvuun muuallakin kuin Helsingin seudulla.
Osmo Soininvaara ja Esa Härmälä ovat kehittäneet teesejä, joiden pitäisi auttaa kaupunkeja kasvuun muuallakin kuin Helsingin seudulla.

Ossi Rajala

Keskustalainen maa- ja metsätalousalan vaikuttaja Esa Härmälä sekä vihreä vaikuttaja ja poliitikko Osmo Soininvaara ovat kehitelleet tuoreessa raportissaan keinoja siihen, miten Suomessa muutkin pitäjät voisivat pääkaupungin lisäksi kasvaa.

Kaikkien kuntien on kuitenkin raportin mukaan vaikea päästä kasvuun kiinni.

– Väestökehitys on sellaista, että on paikkakuntia, jotka ovat vaikeuksissa. Monet kaupungit eivät nykyisin kasva. Joka kolmannen kaupungin välimäärä on pienentynyt, Härmälä kertoi keskiviikkona raportin julkistamistilaisuudessa.

– Kaupunkien optimikoko on kasvanut. Jos kasvua ei ole, on vaikea pärjätä, Soininvaaraa totesi.

Väestömäärän kasvun perusteella monet kunnat ovat vaikeuksissa, koska kasvua on Helsingin seudun lisäksi ollut lähinnä Tampereen, Oulun, Turun, Jyväskylän, Kuopion, Vaasan, Seinäjoen ja Rovaniemen seuduilla. Jonkin verran kasvua 2010-luvulla on ollut myös Kokkolan, Joensuun ja Ahvenanmaan seuduilla.

Soininvaaran ja Härmälän puheiden mukaan sellaisetkin kaupungit kuin Pori, Forssa ja Mikkeli voivat olla vaikeuksissa. Kaksikon tekemän raportin mukaan riskinä on jopa se, että pääkaupunkiseudun lisäksi vain 3-5 yliopistokaupunkia on pysyvästi kasvun uralla.

Kunnilla on kuitenkin mahdollista vaikuttaa tulevaisuuteensa, vaikka kaupungistumisen megatrendi vaikuttaa Suomessakin.

– Esimerkiksi Seinäjoki on omilla ratkaisuillaan edesauttanut kasvuaan, Soininvaara sanoo.

Asuntoja kaivataan lisää

Elinkeinoelämän keskusliiton (EK) tilauksesta tehdyssä raportissa esitetään useita teesejä kasvun tasaisempaan jakaantumiseen.

Soininvaaran mukaan yliopistokaupunkien asuntotuotantoa on lisättävä tuntuvasti, kaavoitusta on nopeutettava, valtion olisi kytkettävä kaupunkien infra-avustukset asuntojen määrään ja rautateitä pitäisi rakentaa lisää.

Soininvaraa penää Turun ja Helsingin välille tunnin junaa ja Helsingistä Tampereelle kulkevaa lentokenttärataa. Lisäksi Soininvaara haluaisi oikoradan Lahdesta Heinolan kautta Mikkeliin sekä radan länsirannikolle Turun, Uudenkaupungin, Rauman ja Porin välille tukemaan rannikon teollisuutta.

Soininvaara olisi myös valmis alueellisiin palkkaeroihin eli syrjäseuduilla saisi huonompaa palkkaa samasta työstä kuin keskuskaupungissa, jotta työpaikkoja syntyisi enemmän suurten kaupunkien ulkopuolella.

Härmälä penää satsauksia koko maahan

Härmälän teesien mukaan kasvua olisi kohdistettava yliopistokaupunkien lisäksi myös pieniin ja keskisuuriin kaupunkeihin ja maaseudun arvoketjuista eli esimerkiksi maataloudesta, kaivostoiminnasta ja turismista on huolehdittava.

Asuntotuotannon kasvattaminen löytyy myös Härmälän teeseistä, kuten myös kehityksen esteenä olevien normien purun helpottaminen.

Satsauksia olisi Härmälän mukaan tehtävä myös suurten kaupunkien sosiaalisten ongelmien hoitoon sekä tieto- ja liikenneyhteyksistä huolehtimiseen koko maassa.

Elinkeinoelämän keskusliiton toimitusjohtaja Jyri Häkämies korosti EK:n haluavan sekä kaupunkien että maaseudun hyvinvointia.

– Tiedämme että yhtälö on vaikea. Kaupungistuminen vaikuttaa merkittävästi talouden kasvuun. Osaavan työvoiman saatavuus on nykyisin yritysten pahin ongelma. Kaavoitus- ja muut prosessit asuntojen tekemiseksi kestävät liian kauan. Tunnin juna ja lentokenttärata Tampereelle ovat hyviä hankkeita. Meidän on myös houkuteltava ulkomaisia osaajia enemmän Suomeen, Häkämies puhui.

Kirjoita uusi viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Ei kaupungeille
Ei ole mikään itseisarvo että kaupunkien pitäisi kasvaa. Luonnolle se on katastrofi. Vielä hullumpaa on se että Vihreät ajaa tätä.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
EKn kannattaisi ottaa selvä todellisesta asuntotilanteesta.
Turussa esimerkiksi 2016 tilaston mukaan on asuntoja 114 tuhatta ja asuntokuntia101 tuhatta. Eikö tämä kerro, että asuntoja olisi 13 tuhatta ylimääräistä odottamassa vuokraaja, ostajaa, sijoittajaa!

Kun kiertelee ympäri Turkua ei voi olla ihmettelemättä mistä kaikki ne henkilöt näihin uusiin jo valmistuneisiin ja valmistumassa oleviin/suuniteltuihin tulee? Ja kenellä on varaa maksaa niistä? "Varastoon" asuntoja ei tietenkään voi tehdä ei myöskään mahdollisen uuden maahanmuuttoaallon takia!

Eiköhän EKn kannata hakea syytä talouden kasvun "jymähtämiseen" muusta kuin asuntojen vähyydestä sillä siihen valtio on satsannut sijoittajien toivomuksesta riittävästi, niin asumistukena kuin rakennuttajien rahoitustukina.