Lauantai 26.5.2018Vilhelmiina, Miina, Minna, Vilma, Mimmi

Keskosena syntyneet liikkuvat aikuisina ikätovereitaan vähemmän

Keskosena syntyneet liikkuvat nuorina aikuisina selvästi täysiaikaisena syntyneitä ikätovereitaan vähemmän, käy ilmi kotimaisesta väitöstutkimuksesta. Siinä selvitettiin elämän varhaisvaiheen tekijöiden yhteyttä fyysiseen aktiivisuuteen ja kuntoon nuoruusiässä ja nuorena aikuisena.

Tutkimukseen sisältyneen kyselyn mukaan ennen raskausviikkoa 34 syntyneet keskoset liikkuivat 23-vuotiaina keskimäärin kolmanneksen täysiaikaisena eli vähintään 37-viikkoisena syntyneitä vähemmän. Liikunnan vähäisyyttä eivät selittäneet keskosuuteen liittyvät sairaudet, keskosuuden taustatekijät tai sosioekonomiset tekijät.

Varsinkin hyvin ennenaikaisena syntyneillä keskosilla myös testeillä mitattu lihaskunto oli heikompi kuin täysiaikaisena syntyneillä. He myös kokivat kuntonsa huonommaksi kuin täysiaikaisena syntyneet.

Aiemmissa tutkimuksissa ennenaikainen syntymä on yhdistetty suurentuneeseen sydän- ja verisuonitautiriskiin. Väittelijä Marjaana Tikanmäen mukaan kuntoliikunnasta ja lihaskunnon parantamisesta olisikin tutkimusten valossa erityisen paljon hyötyä keskosena syntyneille.

Lääketieteen lisensiaatti Tikanmäki väittelee Oulun yliopistosta ensi perjantaina.

Kirjoita uusi viesti



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Kun taso laskee tekijöiltä
"Lääketieteen lisensiaatti Tikanmäki väittelee Oulun yliopistosta ensi perjantaina."

Huvittava tutkimus.
Kun suomalainen Duodecim julkaisuttaa erilaisia ulkomaisia opinnäytetöitä suomalaisissa aviiseissa, niiden opinnäytetöiden kirjoittajat laskevat julkaisut edukseen omissa cv-luetteloissaan. Ilmeisesti vastavuoroisuus on tässäkin taustalla. Suomalaiset opinnäytteiden tekijät saavat omat lyhennelmänsä julki peräti ulkomailla.

Ihmettelen tätä halpamaisuutta. Kun se opinnäytetyö edustaa ainoastaan ja vain näyttöä henkilön kyvystä noudattaa tieteellisen tutkimusjulkaisun formaattia. Ei mitään sen kummallisempaa saati merkityksellisempää.
Kirjoita vastaus viestiin



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.