Vihreiden puheenjohtaja Ville Niinistö toivoo maltillisempaa sävyä keskusteluun presidentti Sauli Niinistön syrjäytymistyöryhmän ehdotuksista.
Etenkin vihreissä ja vasemmistopiireissä ehdotuksia on moitittu rajustikin muun muassa sosiaalipalvelujen riittävän rahoituksen unohtamisesta.
Ville Niinistö sanoi Ylen Ykkösaamussa suhtautuvansa ymmärryksellä molempien osapuolten näkemyksiin. Hän pitää myönteisenä, että hänen setänsä esitys on käynnistänyt vilkkaan keskustelun syrjäytymisen ehkäisykeinoista juuri kuntavaalien alla.
Niinistön mukaan presidentin työryhmän avaus esittää hyviä keinoja ihmisten keskinäisen yhteisöllisyyden parantamiseen. Samalla tarvitaan myös poliittisia päätöksiä, joilla voidaan varmistaa esimerkiksi lastensuojelun ja nuorten mielenterveystyön resurssit.
Niinistön mukaan presidentin työsarkaan sopii luontevasti, että hänen työryhmänsä esittää arjen tason vinkkejä syrjäytymisen ehkäisyyn. Sosiaalipalvelujen resursseista päätetään kunnissa ja eduskunnassa, hän muistuttaa.
– Toivon että kaikki osapuolet laittaisivat tässä keskustelussa nyt jäitä hattuun.
TS-STT



