Merja Ylä-Anttilasta Yleisradion toimitusjohtaja

Heikki Saukkomaa
Merja Ylä-Anttila on Ylen uusi toimitusjohtaja.

Ylen hallitus on nimittänyt Merja Ylä-Anttilan yhtiön uudeksi toimitusjohtajaksi. Ylä-Anttila seuraa tehtävässä Lauri Kivistä, joka siirtyy yksityisen sektorin palvelukseen. Ylä-Anttila aloittaa tehtävässään 1.9.2018.

Ylä-Anttila on työskennellyt vuodesta 2001 lähtien MTV:n uutisten vastaavana päätoimittajana ja viimeiset kolme vuotta Bonnier Broadcastingin tytäryhtiön Mediahub Helsinki Oy:n toimitusjohtajana.

Ylen hallitus korosti toimitusjohtajan valinnassa Ylä-Anttilan pitkää johtajakokemusta sekä vahvaa näkemystä media-alalta.

– Merja Ylä-Anttilassa yhdistyy kokemus, osaaminen ja johtajuus. Hän tuntee alan sekä Ylen toiminnan hyvin. Hänellä on selkeä käsitys yhteiskunnallisten ja teknologisten paineiden aiheuttamista kehitystarpeista. Johtajana Ylä-Anttila on innostaja, sanoo Ylen hallituksen puheenjohtaja Thomas Wilhelmsson tiedotteessa.

- Hallitus on vakuuttunut, että Ylä-Anttilalla on syvällinen ymmärrys julkisen palvelun median ja Ylen roolista yhteiskunnassa.Ylä-Anttila on erinomainen yhteiskunnallisten verkostojen rakentaja ja ylläpitäjä. Toivomme, että hän pystyy myötävaikuttamaan siihen, että Suomen media-alan sisäinen yhteistyö syvenee ja laajenee.”

Ylen toimitusjohtajan tehtävänä on johtaa yhtiön toimintaa ja vastata hallitukselle toiminnan tuloksellisuudesta. Toimitusjohtaja huolehtii myös Ylen hallintoneuvoston päätösten täytäntöönpanosta yhdessä hallituksen kanssa. Toimitusjohtajan alaisuudessa toimii yksiköiden ja yhteisten toimintojen johtajista koostuva johtoryhmä. Ylen sisältöpäätökset kuuluvat Ylen vastaaville toimittajille, kuten tähänkin asti.

– Yleisradio on median ykköspaikka, kun haluaa työskennellä suomalaisen yhteiskunnan hyväksi. Olen iloinen, innostunut ja hyvin motivoitunut ottamaan vastaan tämän tehtävän”, kertoo Merja Ylä-Anttila.

– Minulla on paljon kokemusta paitsi journalismista myös median liiketoiminnan johtamisesta muutos- ja murrosvaiheissa. Sen kokemuksen voin tuoda mukanani Yleisradioon. Nyt kun media Suomessakin on joutunut kovaan kansainväliseen kilpailuun, on yhteistyö julkisen palvelun ja kaupallisen median välillä entistä tärkeämpää. Me tarvitsemme Suomessa hyvin toimivaa kotimaista mediaa, joka kykenee tarjoamaan suomalaisille parhaat mahdolliset sisällöt, Merja Ylä-Anttila sanoo.

Ylen hallitus käynnisti uuden toimitusjohtajan haun tammikuussa, kun Lauri Kivinen ilmoitti jättävänsä yhtiön tämän vuoden aikana. Ylen toimitusjohtajaa haettiin ensimmäistä kertaa suorahaun lisäksi myös avoimella haulla. Lauri Kivinen jatkaa toimitusjohtajana elokuun 2018 loppuun.

Kirjoita uusi viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

eipä
ainakaan nykyistä huonompi voi olla - siihen on vaikea yltää
Kirjoita vastaus viestiin

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Saako Kivisen palkkaa?
IS
Julkaistu: 3.5.2010 14:31
Yle maksaa uudelle toimitusjohtajalleen Lauri Kiviselle hulppeaa palkkaa, peräti 25 000 euroa kuussa.
Päälle on luvassa myös bonuksia.
----------------------
On arvokasta työtä.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Saako Kivisen palkkaa?
Tuohan on jo lähes keskisuuren yhtiön toimarin palkka.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Saako Kivisen palkkaa?
Pyrky on kova, palkka on näille "keskinkertaisuuksille" tärkein asia. Aikoinaan Jungnerin 16 000 € oli liikaa, sitten palkattiin Kivinen ja palkka 25 000€, joka ei ollut enää liikaa, kun tuli "oikeasta" puolueesta. VTT:n entistä johtajaa Pekka Parkkista lainaten voi todeta, että Suomessa julkisten virkojen huippupalkat ovat aivan liian korkeita. Esim. tavallinen rivi-insinööri saa n. 3500€/kk ja tekee huomattavasti tärkeämpää työtä kuin nämä "suunpieksijät", mutta joutuvat tyytymään aivan liian pieniin ansioihin.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Kepu kontrolloi Yleä liikaa
Onnea vaan Merja Ylä-Anttilalle vaikeassa työssä. Kepu pyrkii kontrolloimaan jopa Ylen uutisointia kuten Sipilä-Jääskeläinen-tapaus osoittaa. Toivottovasti Ylä-Anttilasta ei tule puoluepyrkyreiden pelilelua. Toinen toive on:Palauttakaa TEEMA-kanava entiselleen. Se oli ainoa kanava Suomessa, josta olin valmis maksamaan. Nykyinen Teema&Fst on surkea sotku, jossa viikonloppuisin saamme nauttia pakkoruotsista. Ja maanantai "kaupan päälle". Palauttakaa 5-kanava vähemmistökielille, siis ruotsin-,venäjän, romanin- ja saamenkielisille. Ruotsinkieliset vallanhimossaan vaan polkevat muita vähemmistökieliä. Jää nähtäväksi löytyykö Ylä-Anttilalta ruista ranteessa tässä asiassa.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
JES
Merja Ylä-Anttilan Twitter kertoo, että hän on avarakatseinen, tasapuolinen ja poikkeuksellisen lahjakas mediapersoona, joka varmasti on noussut tähän näköala- ja vaikutuspaikalle nimenomaan epäpoliittisin perustein.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: JES
Toivottavasti. Kepun ja Kokoomuksen poliittisesta yle-vallasta onkin saatu jo "nauttia" ihan tarpeeksi.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Tuttavuuskorruptio
"Merja Ylä-Anttilassa yhdistyy kokemus, osaaminen ja johtajuus. Hän tuntee alan sekä Ylen toiminnan hyvin" ja hän tuntee varmasti kaikki Ylen korkeimpia johtajia ja se on varmasti suurin syy siihen, että "valinta kohdistui häneen".
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Sisäpiiriläinen
Taitaa tämäkin tyyppi pitää huolen, että jatkossakin Ylestä tulee ulos vain tietynlaista tarinaa tukevaa uutisointia. Eli uusia skandaaleita odotellessa.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Sisäpiiriläinen
Onko siis kuitenkin porvari?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.