"Nyt tiedämme tarkkaan, mitä kansa katsoo"

Finnpanel mittaa television katselua entistä laajemmin ja tarkemmin.

Jussi Nukari

Television katselua tarkkaillaan entistä perusteellisemmin, kun Finnpanel mittaa katselua jatkossa kaikilta päätelaitteilta, myös mobiililaitteista. Tässä Suomi on yhtiön mukaan ensimmäisten maiden joukossa. Tv-mittaritutkimus kattaa nyt myös mediatalojen videopalvelut Areenan, Katsomon ja Ruudun.

– Uuden menetelmän avulla saamme selville katsojaprofiilit ja kohderyhmittäiset katsojamäärät myös online-katselusta. Nyt tiedämme tarkkaan, mitä kansa katsoo. Tämä auttaa mediataloja kehittämään sisältöjään ja palveluitaan, kertoo Finnpanelin toimitusjohtaja Lena Brun tiedotteessa.

Mediatalot eivät ole ainoita tarkemmasta mittauksesta kiinnostuneita.

– Myös mainostajia kiinnostaa tietää, miten eri alustat toimivat videomainonnan välittäjinä, toteaa MTV:n tutkimusjohtaja Taina Mecklin tiedotteessa.

Finnpanelin mukaan uudistettu mittaus paljastaa muun muassa sen, että nuoret tuijottavat entistä harvemmin tv-vastaanotinta, mutta katsovat televisiota muilta laitteilta.

Tutkimuksessa selvisi, että esimerkiksi pääsiäisen aikaan tietokoneet, tabletit ja älypuhelimet toivat kahden viikon aikana 25 prosenttia lisää katselua MTV:n, Nelosen ja Ylen sisällöille nuorissa kohderyhmissä.

Kirjoita uusi viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Oikeusvaltio?
Televisiota en töllötä ja silti eläkeläiseltä otetaan YLE-vero.
Kirjoita vastaus viestiin

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Oikeusvaltio?
Eläkeläiset ovat kaikessa maksajia ja saavat telkkaristakin katsella kaikkea jo moneen kertaan nähtyä ja nekin vielä uusitaan saman viikon aikana? Yleverolla saa uutisia , joka tunnin päästä, siitä yle-vero. Tosin kotona olijalle se on pelkkää "saman toistamista", ei tosin ole pakko katsoa niitä kerran tunnissa.
Toiselta mainoskanavalta uutisaiheena samat asiat.
Että sellaista eläkeläisellä tv:stä. Kaikilla ei äly eikä näkö ja näppäryys enää kuitenkaan riitä nettiin, joten tähän on tyydyttävä ja maksettava vaan.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Miten?
Jaha, minä katsoa vain ruotsista tulevaa ohjelmaa netin kautta. mite se näkyy tilastoissa? Telkkaria en ole omistanu suitte digiboxi tuli
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Tästä enemmän nettisivuillamme
Katsoin juuri uutisia jossa alettiin kertoa siitä kuinka englantilaiset ovat vahingossa keksineet keinon muovin hävittämiseksi. Siihen se TAAS kerran jäi ja juttu loppui otsikkoon.
Siis Yle pakottaa meidät maksullisen median pariin.
Ja siitä me maksamme!!!