Huhtasaari: Gradun plagiointiepäily "kohtuutonta"

Huhtasaaren opinnäytetyö osin hyvän tieteellisen käytännön vastainen

Antti Aimo-Koivisto

Perussuomalaisten kansanedustaja Laura Huhtasaari pitää graduunsa kohdistunutta plagiointiepäilyä ja sen tutkintaa kohtuuttomana. Huhtasaari on kirjoittanut asiasta blogissaan sen jälkeen, kun Jyväskylän yliopiston rehtori antoi asiasta päätöksensä. Rehtorin mukaan Huhtasaaren vuonna 2003 valmistunut opinnäytetyö rikkoo joltain osin hyvää tieteellistä käytäntöä.

Huhtasaari myöntää blogissaan, että hänen tutkielmassaan on huolimattomuusvirheitä. Plagiointiepäilyjen esiin nostamista hän pitää lokakampanjana.

Jyväskylän yliopiston päätöksestä kertoi Keskisuomalainen.Yliopiston rehtori päätyi päätökseen asiantuntijaselvityksen sekä Huhtasaaren oman vastauksen pohjalta.

Plagiointiepäilyjen vuoksi asiantuntijaselvityksen teki emeritusprofessori Jarkko Hautamäki.

Yliopiston johtava lakimies Sanna Anttilainen sanoo Keskisuomalaiselle, että hyvän tieteellisen käytännön rikkominen ei ole kuitenkaan ollut luonteeltaan kovin vakava. Merkkejä plagioinnista oli hänen mukaansa tutkielman kirjallisuusosiossa, mutta ei empiiriseen aineistoon perustuvassa osiossa.

Plagiointiepäilyt nousivat esille tämän vuoden tammikuussa, kun liberaalipuolueen puoluesihteeri Tuomas Tiainen väitti, että gradussa on plagioituja kohtia. Hän esitteli blogissaan kolme lyhyttä tekstikatkelmaa, jotka Huhtasaari näyttää hänen mukaansa kopioineen suoraan muista lähteistä.

Huhtasaari on kiistänyt plagioinnin ja sanonut epäilyn olevan pelkkää peliä, koska se tuli esille vain pari viikkoa ennen presidentinvaaleja, joissa Huhtasaari oli ehdokkaana.

Huhtasaari teki opinnäytetyönsä vuonna 2003 Kokkolan yliopistokeskuksessa, jonka toimintaa koordinoi Jyväskylän yliopisto.

Kirjoita uusi viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Ongelma?
Jos ei hyväksyttävä, niin vika hyväksyjässä, joka ei vaatinut korjauksia.
Tiainen syytteeseen!
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Eli käytännössä ihan normi gradu
Tuommoinen lausunto annettaisiin suurimmalle osalle graduista nykyään. On ne sen verran heikkotasoisiksi menneet. Eli Huhtasaaren gradu on ihan normaali.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Tutkimus
Asia on siis tutkittu ja ei aiheuta enempiä toimenpiteitä..turhaan tuostakin asiasta älämöitiin..
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Puhdas gradu on mahdottomuus
Väitän, että joka ikisestä gradusta löytyisi vastaavia puutteita jos ne käytäisiin pilkuntarkasti läpi. Mistään yliopistosta ei löydy edes kattavia viittausohjeita. Vaikka kymmenen ihmistä kävisi gradun viisikymmentä kertaa läpi ja korjaisi puutteita, niin vikoja jäisi edelleen. Joka muuta väittää, on pölhöpopulisti.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Puhdas gradu on mahdottomuus
Täydellisen tietämättömyyden varmuudella annettu kommentti. Oletan, että jokaisessa yliopistossa nämä ohjeet on. Ainakin omalla alallani UTU:ssa on. Ihan pikkutarkasti.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Puhdas gradu on mahdottomuus
Kunhan perehdyt asiaan laajemmin, saatat huomata että pikkutarkoiksi luulemissasi viittausohjeissa on hyvinkin paljon puutteita. Suppeissa maisterintuherruksissa puutteet eivät välttämättä paljastu.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Puhdas gradu on mahdottomuus
Ohjeet on ja jokainen tarkastaja tulkitsee niitä erilailla ja vielä haluaa omat mieltymyksensä näkyviin, jotka eivät ole ohjeitten mukaisia.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Rima heilui
Tämän verran saa siis plagioida ettei mene roskiin jälkeenpäin. Aikanaan tarkastaja ehkä olisi hylännyt, jos olisi jaksanut perehtyä graduun paremmin.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Yli puoluerajojen
Tällaisia vilunkeja nämä jeesustelijat ovat,kansanedustajasta
ja ulkoministeristä aina pääministeriin.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Aika normaalia
Yleensähän näitä ei kukaan lue.

Ei sillä että olisin mikään Huhtasaari-fani...
... mutta kyllä niitä plagioituja kohtia löytyisi Tiaisen omastakin gradusta jos joku alkaisi kaivelemaan. Puhutaan kuitenkin "liberaalipuolueen" kaverista, joka omassa blogikirjoituksessaan sekoittaa positiivisen ja negatiivisen vapauden käsitteen!?!
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Farisealaisuus kukkii
Olisi hyvän käytännön mukaista tutkia kaikkien kansanedustajien tekemät opinnäytteet tasapuolisesti!
Muistaakseni Kanerva ei koskaan saanut diplomityötään valmiiksi! Törkeää verovarojen tuhlausta!
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Niin tuota...
Mitenkähän muilla sitten mahtaapi? Sitä on niin helppo leimata... Gradukin on tutkittu ja hyväksytty, miksi? Löperyyttä...? Käytäntö? Mediakin työntelee framille ja antaa tutkija-nimikettä mitä ihmeellisempiä napanöyhtän syynäreitä. Jotka nostetaan korokkeelle kuin heillä olisi joskus ollut jotakin ajatustakin.

Tottakai, Huhtasaaren ajatuksissa kylläkin on tiettyjä seikkoja jotka herättää ajattelemaan ettei kukaties perinteinen tieteellinen ajattelu ja logiikka ole aivan hänen ominta aluettaan mutta mutta... Jos olisi niin olisko hän sitten vaivautunut politiikkaankaan? Tuskin.