Tiistai 5.5.2015Maini, Melina
  Harjoituspaikkana on Karnaisten tunneli Muurlan ja Lohjan välisellä alueella..

Pelastusharjoitus Lohjalla siirtää liikenteen moottoritieltä kiertotielle

Lakisääteinen pelastusharjoitus torstaina 20. syyskuuta klo 10–14 sulkee Turun moottoritien Nummen ja Karnaisten liittymien väliltä. Harjoituspaikkana on Karnaisten tunneli Muurlan ja Lohjan välisellä alueella.

Liikenne Saukkolan liittymän ja Nummen eritasoliittymän välillä ohjataan harjoituksen ajaksi vanhalle ykköstielle. Vastaava pelastusharjoitus järjestettiin myös viime viikolla.

Turusta päin Helsingin suuntaan ajava liikenne ohjataan harjoituksen ajaksi Nummen eritasoliittymästä (numero 21) kiertotielle. Turun suuntainen liikenne puolestaan ohjataan Saukkolan liittymästä (25) vanhalle valtatielle 1 eli tielle 110, mutta ei kuitenkaan kokonaisuudessaan.

Siksi Turun suuntaan ajavilta toivotaan erityistä valppautta oikean liittymän valinnassa. Helsingistä päin Lohjalle voidaan kuitenkin koko ajan ajaa normaalisti. Harjoitus sulkee Turun moottoritien Nummen ja Karnaisten (22) eritasoliittymien väliltä.

Lakisääteisessä harjoituksessa pelastus-, poliisi- ja liikenneviranomaiset harjoittelevat erilaisten tunneleissa mahdollisten onnettomuustilanteiden varalle pelastamista ja keskinäistä yhteistoimintaansa.

Harjoitustilanteet pyritään tekemään mahdollisimman toden tuntuisiksi, niin harjoiteltavat pelastusreitit kuin onnettomuustilanteet.

TS

Kirjoita uusi viesti



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–22 ja viikonloppuisin kello 14–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–22 ja viikonloppuisin kello 14–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Vastahan tämä pidettiin
Sama osa tiestä oli pelastusharjoituksen takia suljettuna vasta viime viikolla tiistaina 11.9. Ei kai menny nappiin jos jo viikon päästä pitää ottaa uusiksi..
Kirjoita vastaus viestiin



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–22 ja viikonloppuisin kello 14–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–22 ja viikonloppuisin kello 14–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.