Maanantai 6.7.2015Esa, EsaiasEino Leinon päivä
Pääministeri Jyrki Katainen (2. vas.) sekä entiset pääministerit Mari Kiviniemi (vas.), Matti Vanhanen ja Anneli Jäätteenmäki pääministerin virka-asunnolla Kesärannassa Helsingissä 16. syyskuuta 2012. Lehtikuva/ Vesa Moilanen

Ex-pääministerit suosittavat yritysveron alentamista

Edelliset pääministerit kannustavat hallitusta yrityksiltä perittävän yhteisöveron alentamiseen Ruotsin vanavedessä.

Opposition rivikansanedustajana nyt vaikuttava Mari Kiviniemi (kesk) sanoi Ylen pääministerin haastattelutunnin juhlalähetyksessä sunnuntaina, että Ruotsi osaa elää ajassa ja kilpailukykyyn vaikuttavia ratkaisuja pitää tehdä hieman etupainotteisesti eikä jälkikäteen.

– Kehysriihi on aivan liian myöhään, Kiviniemi ja sanoi ja viittasi ensi kevään neuvotteluun, jossa hallitus lyö lukkoon raamit lähivuosien valtiontaloudelle.

Matti Vanhanen (kesk) sanoi, että verokilpailu on ryöpsähtämässä Euroopassa.

– Euroopan unioni ei ole pystynyt vaikuttamaan, ja jokainen hakee omia etujaan saadakseen investointeja, Vanhanen sanoi.

Ruotsi on ilmoittanut, että se laskee yritysten maksaman yhteisöveron 22 prosenttiin. Suomessa se on 24,5.

Pääministeri Jyrki Katainen (kok) myönsi, että Suomen pitää katsoa tarkalla silmällä Ruotsia, jonka kansa suomalaisten pitäisi pärjätä yrityskilvassa. Ainakaan nopeasti uusia päätöksiä ei hallitukselta ole luvassa. Kataisen mukaan asialla ei ole ”hengenhätää”.

– Kehysriihessä on tarkoitus vakavasti pohtia, mitä kaikkea pitää tehdä, jotta Suomi saa investointeja ja yritykset voivat kasvaa, Katainen sanoi.

Keskustelua herättänyt tapa, jolla presidentti Sauli Niinistö on lähtenyt kampanjoimaan nuorten syrjäytymistä vastaan, sai Kataiselta lämminhenkisen tuen.

– Olen erittäin tyytyväinen, että hän asiantuntijoiden kautta halusi tuoda julkisuuteen näkökulmia, miten jokainen voi puuttua nuorten syrjäytymiskehitykseen. Se on erittäin tervetullut näköala. Yleensä puhutaan vain siitä, mitä viranomaiset voivat tehdä.

Juhlalähetykseen oli kutsuttu takavuosien pääministereitä. Huomiota herätti mediasta vetäytyneen Paavo Lipposen (sd) poissaolo. Siihen myös viitattiin, kun keskustelijoilta kysyttiin, tuleeko entisen pääministerin osallistua kotimaiseen keskusteluun.

Anneli Jäätteenmäen (kesk) vastauksessa saattoi kuulla pienen sivalluksen.

– Me poliitikot olemme kansalaisten palvelijoita ja kukin sitten itse ratkaisee, miten kauan haluaa palvella.

TS–STT

Kirjoita uusi viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

veroale
Kun yritysten verotusta kevennetään, niin aika ilmeistä on se että jostain tämä kevennys pitää repiä takaisin, eikö? Milloin alv taas nousee? Milloin peruspalveluita taas leikataan? Milloin äänestäjät heräävät näkemään mitä täällä "hyvinvointivaltio Suomessa" on tapahtunut ja tapahtumassa?
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
NYT V***U OIKEESTI!
Mitä ihmeen hyötyä on laskea sitä yhteisöprosenttia muutamalla yksiköllä? Mahtaako se kiinnostaa firmoja jotka voivat siirtää veroptuksensa maihin jossa se on 1,5% kuten aikaisemmin jossaikin jutussa mainittiin?
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Voi kun ahneella olisikin paskainen loppu
Siis pitää vielä alentaa verotusta, jos 1,8 mrd tuloista maksaa promillen veroina?
Voi s**tana!
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Hetkinen!
Koska valtion ja kuntien kassaan varoja tuoneet toiminnot on jo yksityistetty, kaikki tarvittava on verotuksella kerättävä yrityksiltä ja palkansaajilta.

Jos yritysten verotusta kevennetään, koko taakka jää palkansaajien hartioille- ja on mahdottomuus, että palkansaajat siitä selviäisivät.

Mitäpä, jos ajateltaisiin asioita ihan realistisesti...ja toimittaisiin kansalaisten, ei suuryritysten sijoittajien eduksi.

Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
justiin joo
Montako ns."luotettavaa" poliitikkoa näette kyseisen jutun kuvassa? =)
Hyvä se on sieltä norsunluutornista huudella, kun salkku pursuaa jos jonkinnäköistä firman osaketta.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
On siinä meillä sakki
Jessus, miten negatiivisia muistoja ja tuntoja tämä sakki herättää!

PK-yritykset tarvitsevat veroalea
Laillinen verosuunnittelu ei ole mahdollista PK-yrityksille, siksi Suomi tarvitsee ison veroalen välittömästi.

Ja tämä ei ole nollasummapeliä, kuten vasemmistolaiset ajattelevat. Heidän ideologiansa menee logiikan edelle.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Miksi Virosta vaietaan?
Miksi Viro ja sen verotus sivutetaan jatkuvasti näissä vertailuissa? Viron yhteisövero on 0% ja etäisyys Suomeen lyhyempi ja edullisempi kuin Ruotsiin. Via Baltica, tie Eurooppaan, alkaa Tallinnasta jne. Todellinen haaste ei välttämättä tule Ruotsista.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Suomi ei ole yksinäinen saareke Euroopassa
Mikään pk-yritys ei pysty kiertämään verotusta muuta kuin muuttamalla Viroon.
Suomen yhteisövero on nyt 24,5 %. Ruotsin yritysvero on 22 %, Venäjän 19 %, Viron 0 % (voitonjaon yhteydessä 20 %), Ruotsissa ei ole perintö- eikä omaisuusveroa.
Niin palkansaajien vero- kuin yritysverokilpailukin ovat tulleet Eurooppaan jäädäkseen.
EU voisi keskittyä tähän verotuksen yhdenmukaistamiseen sen kurkun suoruuden sijasta.
Suomi on liian pieni ja heikko kuvittelemaan, että pitämällä verot ylhäällä me saamme tänne ulkomaalaisia yrityksiä. Ne menevät nyt Ruotsiin ja Viroon. Olemme myös poistamassa korkojen verovähennysoikeuden yrityksiltä, joka myös lisää pääoman siirtymistä Ruotsiin ja Viroon.
Sitähän te siis haluatte, saahan sossusta rahaa.
Velka vasta 95 miljardia ja mitään menoleikkauksia ei uskalleta tehdä julkiseen pöhötalouteen, joka vain jatkaa paisumistaan.
Suuryritykset tekevät siirtohinnoittelulla ja konserniavustuksilla sen, mitä kansainväliset lait heille sallivat. Suomi ei ole poikkeus.
Moraalisesti se ei tientenkään ole oikein.
Esimerkiksi IKEA ei maksa verojaan mihinkään maahan, se on rekisteröity Hollantiin.
Globaalista maailman kaupasta jopa 70 % tapahtuu konsernien sisäisenä kaupankäyntinä.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
laskuopin alkeet
Jos yrityksien verotus kevenee, palkansaajien verotus kiristyy. Käsi ylös, kuka on valmis siihen?
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: laskuopin alkeet
Et ole tainnut lukea kansantaloustieteitä. Tuo ei mene noin.
Maailmassa on lukematon määrä maita, joissa verojen laskeminen on lisännyt toimeliaisuutta ja työntekoa niin, että verotulot ovat kasvaneet, vaikka tuloveroprosentti on laskenut.
Yritysverotuksessakin tämä toimii. Vain pieni murto-osa yrittäjistä on niitä, jotka kahmivat pikkuvoitot taskuihin.Valtaosa käyttäisi säästyneet rahat yrityksensä kehittämiseen, laajentamiseen ja sitä kautta työllistämiseen.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.