Tiistai 20.2.2018Heli, Helinä, Heljä, Hely

Oppositio iski hallitusta tuloeroilla – pääministeri kiisti tuloerojen kasvaneen

Valtiopäivien avauskeskustelussa hallitusta syytettiin tuloerojen kasvattamisesta. Myös perhevapaauudistuksen kaatuminen kirvoitti kommentteja.
Valtiopäivien avauskeskustelussa hallitusta syytettiin tuloerojen kasvattamisesta. Myös perhevapaauudistuksen kaatuminen kirvoitti kommentteja.

Aki Taponen

Pääministeri Juha Sipilä (kesk) ja vasemmisto-oppositio ottivat eduskunnassa valtiopäivien avauskeskustelussa voimakkaasti yhteen eriarvoistumisesta.

Vasemmisto-oppositio sai pontta sosiaali- ja terveysalan kattojärjestön Soste ry:n selvityksestä, jonka mukaan tuloerot ovat Suomessa kääntyneet kasvuun vuoden 2015 jälkeen.

– Kärsijöinä ovat olleet työttömät, eläkeläiset, köyhät lapsiperheet ja opiskelijat, useat vasemmisto-opposition edustajat perustelivat ja vaativat hallitukselta suunnanmuutosta.

Sipilä ei väitteitä niellyt. Hän viittasi Tilastokeskuksen tulonjaon kokonaistilastoon, jonka mukaan vuonna 2016 tuloerot pienenivät edelliseen vuoteen verrattuna.

– Kyllä täällä pitäisi perustua faktoihin, mitä tässä salissa puhutaan, Sipilä sanoi kolmituntisen keskustelun päätteeksi.

Hallituspuolueiden edustajat kehuivat työllisyysasteen nousseen paremmaksi kuin 27 vuoteen.

Sipilän mukaan tavoitteena ollut 72 prosentin työllisyysaste voidaan saavuttaa jopa etuajassa, jos kehitys jatkuu tällaisena. Sen jälkeen tavoitteeksi pitää pääministerin mielestä ottaa 75 prosentin työllisyysaste.

Sipilä lupasi hallituksen paneutuvan loppukaudellaan erityisesti rakenteelliseen työttömyyteen.

– Esimerkiksi kolmannen sektorin roolia kuntouttavassa työssä pitää arvioida uudelleen, Sipilä sanoi.

– Ihmisiä täytyy laittaa oikeisiin toimenpiteisiin, ja pitää selvittää, ovatko ne sitten enemmän sosiaalipoliittisia, lupasi työministeri Jari Lindström (sin).

Oppositio kävi kristillisdemokraatteja ja perussuomalaisia lukuun ottamatta hallituksen kimppuun toteuttamatta jäävästä perhevapaiden uudistuksesta.

Sdp:n eduskuntaryhmän puheenjohtajan Antti Lindtmanin mukaan Suomessa on pohjoismaisesti verrattuna tasoltaan alhaisin ja jäykin perhevapaajärjestelmä.

– Tällä hallituspohjalla perhevapaita ei pystytä uudistamaan 2000-luvulle. Siihen tarvitaan toisia päättäjiä, Lindtman päätteli.

Vasemmistoliiton Hanna Sarkkisen mukaan kunnollinen perhevapaauudistus maksaa, ja se saa maksaa.

– Tämä hallitus on lähinnä tehnyt tulonsiirtoja hyvätuloisille ja nimittänyt vähävaraisiin kohdistuvia leikkauksia uudistuksiksi. Todelliset uudistukset jäävät seuraavan hallituksen tehtäväksi.

Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtajan Antti Kaikkosen mukaan nyt valmisteltu perhevapaauudistus olisi ollut isolle osalle perheistä, etenkin pienituloisille, leikkaus toimeentuloon. Sitä keskusta ei hyväksynyt.

– Haluamme myös jatkossa puolustaa vaihtoehtoa hoitaa lapset kotona, mutta valinta on perheiden, Kaikkonen sanoi.

Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtajan Kalle Jokisen mukaan taaksepäin on perhevapaauudistuksessa turha katsoa.

Sofia Vikman (kok) kysyi voitaisiinko asiaa vielä edistää parlamentaarisesti, jotta uudistus saadaan vaalien jälkeen sujuvasti toteutettua.

– Olisiko mahdollista asettaa parlamentaarinen työryhmä, joka jatkaisi uudistustyötä, myös Sari Sarkomaa (kok) kysyi ja toivoi pääministeriltä vastausta. Sitä ei kuitenkaan saatu.

Päivi Räsänen (kd) kiitti hallitusta siitä, että julkisen talouden kustannuksia lisäävä perhevapaauudistus haudattiin.

– Oli ristiriitaista, että tasa-arvon edistämiseksi tehtiin malli, joka tosiasiallisesti olisi leikannut juuri naisten tuloja ja naisten oikeutta perhevapaisiin.

Perussuomalaisten Laura Huhtasaaren mukaan sille linjalle ei ole lähdetty, että yhteiskunta päättäisi perheiden puolesta, kuka saa olla kotona.

– Se olisi kommunismia, Huhtasaari kärjisti.

Rkp:n puheenjohtajan Anna-Maja Henrikssonin mukaan moni perhe odotti perhevapauden uudistusta.

– Sen sijaan maakuntauudistusta pitää runnata läpi, vaikka sitä ei halua kukaan, paitsi keskusta.

Vasemmistoliiton puheenjohtajan Li Anderssonin mukaan hallitus ei onnistunut yritystukienkaan uudistuksessa, josta se siirsi vastuun eduskunnalle ja silitä luultavasti seuraavalle hallitukselle.

– Työttömyysturvan byrokratiaa on lisätty. Sotesta on tulossa uudistus, joka vähentää palvelujen integraatiota ja lisää kustannuksia. Näyttää valitettavasti siltä, että tämä hallitus jää mieleen lähinnä parkkikiekkojen norminpurusta ja neloskaljan saamisesta ruokakauppoihin.

Vihreiden Ville Niinistön mukaan hallitus tekee lyhytnäköistä leikkauspolitiikkaa, jossa todelliset uudistukset jäävät tekemättä, mutta perusturvasta leikataan.

– Kaikkein räikeimmin se näkyy koulutusleikkauksissa. Näyttä siltä, että hallitus tavoittelee banaanivaltion strategiaa, jossa koulutuksen tasoa lasketaan.

Kirjoita uusi viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

aktiivimalli
Kuinka ns. aktiivimalli sopii siihen hypoteesiin, että teollisuus tarvitsee tietyn työvoimareservin eri suhdanteissa (AL kirjoitti)?!
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Suomen Donald
Donald Sipilä on rantautunut Suomeen. Riittävästi kun toistaa valhetta, saa ainakin jonkun, itsensä lisäksi, uskomaan siihen.

Faktojahan se ei muuta. No paitsi jos valitsee sopivasti faktat omia tarkoitusperiä varten, kuten maan tapa nähtävästi on.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
hapan sitruuna
"Sipilä ei väitteitä niellyt. Hän viittasi Tilastokeskuksen tulonjaon kokonaistilastoon, jonka mukaan vuonna 2016 tuloerot pienenivät edelliseen vuoteen verrattuna."

Vaikea on sitruunaa nielaista, pahanmakuinen ja hapan kun on...
Tosiasia on että pienikin tulojen lisäys peritään kiireesti takaisin uudessa verokortissa.
Siis korotukset eivät toteudu ?

Näpertely todellisten ongelmien kanssa kuten veroparatiisilakien, harmaan talouden, yritystukien vailla seurantaa ja edellytyksiä niiden kestävään käyttöön ei ole
mitenkään saatu aikaan.
Koulutuksen leikkaukset ovat "säästöä" joka ei vientialoja eikä kehitystä juurikaan edistä, suunta on periferiseksi takamaaksi monella tasolla käynnissä.
Jokaisella valtiolla pitäisi olla ensisijainen näkemys olemassaolostaan omien kansalaistensa eduksi, eikä muiden. Mikähän tämän suosituimmuusjärjestyksen on muuttanut ? Ovatko ne muut vähempään tyytyväisiä ?
Onko tämäkin säästöstrategia ?
Pääosin voimavarat pyrkivät sote-ja maakunta-uudistuksilla lähinnä uusiin tulosiirtoihin kuin todellisiin terveydenhoidon menojen järkeistämiseen, Molempien uudistusten sisällöt ovat kuin reikäinen säkkikangas paikkaa paikan päällä.
Tiivistä ei tule, sanamuodot ja käytännöt poliittikkojen, eikä terveydenhoidon alalla toimivien näkemyksiä.

Ehkä sitä hapanta sitruunaan tarjoillaan uusinnoissa eri tavoin valmistettuna, useita kertoja näiden nähtyjen "uudistusten" jatkuessa...
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: hapan sitruuna
Hajoita ja hallitse... onko Suomi jakautuneempi kuin sata vuotta sitten?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: hapan sitruuna
"Hajoita ja hallitse... onko Suomi jakautuneempi kuin sata vuotta sitten ?"
Tuskinpa lopuksi on, ongelmat ovat kasvaneet v. 1990 alkaen.

Ehkä todellisuudessa se arkitoimeentulon heikkeneminen on lähtöisin verovarojen käytöstä.
Menorakenne on ylimitoitettua tulorakenteeseen nähden.
Puuttuuko taloushallinta jo kokonaan ? Tuntuisi siltä että aktiivista olemassaolevien menojen seurantaa ei olisi ollenkaan ?

Toimintatapa on esittää uudistuksia, mutta menojen vähennykset kohdistuvat elinoloja heikentävästi, eivät
itse hallinnon toimintatapoihin ja niiden sisäisiin käytäntöihin.

Monia viranomaistoimintoja on ulkoistettu, siirrytään sähköisiin. Näissä ollaan riippuvaisia tietojärjestelmistä, näiden hankinnoista ja jatkuvasta käytöstä.
Se nostaa piilossa olevia menoja suuresti, ulkoistaminen on hyvin kallis tapa julkisten palveluiden ja velvoitteiden tuottamiseen.
Tämä on yksi esimerkki.

Jatkuvasti kasvaneet hallintomenot ja julkiset hankkeet eivät toimi enää muun kuin oman itsensä olemassaolon turvaamiseksi.

Leikkaukset kohdistuvat siten normaalia arkitoimeentuloa heikentävästi, eikä kasvanut kulutusverojen kasvu tätä vähennä.

Eriarvoistuminen on suurempaa, voisi kuvitella olojen muistuttavan sadan vuoden takaisia ristiriitoja, modernilla tavalla.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Tuloerot
Vihervasemmiston mielestä kaikki pitäisi olla ilmaista..mutta kun valitettavasti ei ole.
Ei ole ilmaista päivähoitoa..lukiokoulutusta eikä ammattikoulutusta..joku sen aina maksaa..viimeistään ne lapset jotka velkarahalla "ilmaiseksi" koulutettaisiin.
Paras tie erilaisten tukien pysymiseen edes nykyisellä tasolla on tukien maksajien lisääntyminen eli työllisyyden kasvu ja se nyt hyvällä mallilla pitkästä aikaa.
Touko Aalto puhui ilmastojutuista..no..suomi tietysti toimillaan maapallon pelastaa..niin ilmastomuutokselta kuin myös pakolaisongelmilta..onhan meillä sentään maata 0,3% maapallosta ja monta auttavaa kättä kun meitä sentään 0,07% maapallon väestöstä..olemme suurvalta 😃
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Tuloerot
"mien" on vaikea uskoa ettei vihervasemmisto halua kaiken olevan ilmaista,naurettavaa toistoa hänen kommenteissaan!

Velkaa ottaa tämäkin hallitus ja varmaan vielä seuraavakin ja sitä seuraava jne.

Kuka tarjoaa työtä?? Työnantajat! Yksityiset ja julkiset!Nyt on kuitenkin menossa ahneuden aika, omat osingot ja rikastuminen toisten selkänahasta on tärkeämpää kuin työllistäminen tai tuotantoa lisäävät investoinnit ja niiden mukanaan tuoma työllisyys ja kaikkien hyvinvointi. Oikeistolainen aatemaailma hyväksyy tämän, pitää sitä jopa hyveenä!
Mitä enemmän Toimitusjohtaja saneeraa=tekee työttömiä, sen suuremmat on bonukset ja kultaiset kädenpuristukset!
Onko tämä terve, oikeudenmukainen yhteiskunta??
Siinäpä "mielle" vähän miettimistä! Voin kyllä arvata vastauksen!
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Tuloerot
Eräs tv-dokumentti valotti joku viikko sitten USA:ssa 1960-luvulla alkanutta kehitystä nykypäivään ja sisältö oli lyhyesti seuraava.
Vielä 1960 verotuloista siellä tuotti valmistava ja konkreettinen teollisuus ja tuotanto, tehtaat, tarvikkeet, koneet yms. Sen aikainen finanssitalous oli n. 15%, teollisuus ja tuotanto n. 80%.
Sittemmin muutos on tapahtunut 2000-luvulle vähitellen niin että nykyisin finanssitalouden osuus talouden tekijöistä on n. 80% ja tuotannon n. 20%.
Verotulot ovat kuitenkin laskeneet ja valtio velkaantunut, palkkatuloverojen laskiessa. Työtehtäviä vähemmän, tuotantoa ulkoistettu, mutta omistukset ja pääoma keskittynyttä.

Tätä kai voi pitää globalismina ja uusliberalismina, joka tapauksessa elinolot sielläkin ovat heikentyneet.

Samoja piirteitä voi nähdä näissäkin mielipiteissä ja kannanotoissa vallitsevasta todellisuudesta.

Erilaisia talouskausia on ollut aikaisemminkin, mutta nykyisin niiden merkitys on suurempi, koska omavaraisuus on vähäisempää ja ollaan riippuvaisia ostotuotteista monessakin asiassa.

Ehkäpä lähitulevaisuudessa geeneistä päätellään jo henkiölle sopiva työura ja koulutustaso.
Mitään kysymättä.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Kaavio puuttui
Tuloero on kasvanut ja se on fakta. Tehkää sipilälle kaavio, niin sitten hän ehkä ymmärtää.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Omakohtaiasta!
Sadattuhannet vähävaraiset eivät tarvitse tilastotietoa todistamaan että huonompaan suuntaan mennään! Sen kokee jokapäiväisessä taistelussa selviämisen puolesta.
Nöyrryttävää kuunnella että nyt suomella menee hyvin =(Sipilä,Orpo,Terho,Soini ym,)
Vastaisivat nyt kysymykseen kenelle suomalaiselle tätä maata kuntoon laitetaan?
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Surullista on,
että puhutaan tuloeroista, kun pitäisi puhua siitä, että hallituksen leikkaukset ovat heikentäneet työttömien, vanhusten, lapsiperheiden ja opiskelijoiden toimeentuloa.

Vaikka suurituloisten palkkoja kuinka laskettaisiin, ei se toisi yhtään enempää rahaa käyttöön huonotuloisille.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Kaavio puuttui
Voin sanoa jo näin suoralta kädeltä, ettei se ymmärrä. Rautalanka ja maalarinteippi ehkä toimisi paremmin.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Missä mennään?
Poliitikkojen puheet pitäisi ensimmäisenä ajaa faktantarkistukseen. Vai ollaanko jo sellaisessa yhteiskuntamallissa, että kun pääministeri sanoo jotakin se on sitten niin, tosiasioista välittämättä?
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Eduskunnassa eriarvoisuudesta ja kotihoidontuen tarpeesta
On hyvä, että puhutaan ja erimieltäkin saa olla ja paljonkin vaihtoehtoja tarjolla, mutta
Miksi tuo elon (sin.) tyypille annetaan aina myös kyselytunnilla aikaa, kun hänellä on aina vain jotain höpöpuheita toisista puolueista, eikä esilläolevasta asiasta mitään! Puhemies voisi kyllä vaatia kysymään ja pysymään asiassa.
mutta sinisillä ei ilmeisesti ole mitään asiaa, kun tukevat vaan sitä mitä kesk/kok tarjoavat hyväksyttäväksi.
Nöyrästi puuta heinää ja populistista heittoa, ,että saavat olla eduskunnassa ja hallituksessa.