Tiistai 22.5.2018Hemminki, Hemmo

Tampereen yliopistoyhteisö pettyi johtosääntöön – suunnitteilla kanteluita oikeusasiamiehelle

Johtosääntö uhkaa perustuslain turvaamaa tutkimuksen ja opetuksen vapautta, yliopistoväki katsoo.

Helsinki

Jecaterina Mantsinen

Tampereen yliopistoyhteisö on pettynyt johtosääntöön, jonka Tampereen uuden yliopiston siirtymäkauden hallitus hyväksyi lauantaina. Pääluottamushenkilö Sinikka Torkkolan mukaan palautteen perusteella tehdyt muutokset ovat vähäisiä.

Johtosäännön suurin ongelma, että se heikentää yliopistoyhteisön itsehallintoa, on säilynyt, Torkkola sanoo. Lisäksi johtosäännössä on hänen mukaansa useita kohtia, jotka ovat ristiriidassa lain kanssa.

– Kyse on siitä, että Suomessa on perustuslailla haluttu taata yliopistoille tutkimuksen ja opetuksen autonomia, etteivät erilaiset poliittiset tuulet ja vallanvaihdokset vaikuttaisi tutkimuksen ja opetuksen sisältöön.

Ongelmat koskevat muun muassa ylintä akateemista valtaa käyttävän konsistorin ja yliopiston hallituksen kokoonpanoa ja muodostamista. Vallan pelätään siirtyvän yliopistoyhteisön ulottumattomiin.

– Nykyisellä johtosäännöllä on se vaara, että säätiöyliopiston perustajat voivat saada hyvinkin ison vaikutusvallan yliopiston sisältä. Erittäin pienellä panostuksella voidaan saada hyvin suuri määräysvalta siihen, miten verovaroja käytetään.

Torkkolan mukaan yliopiston menoista vain erittäin pieni osa, muutama prosentti katetaan säätiöpääoman tuotolla.

– Suurin rahoittaja on valtio.

Yliopistoyhteisö suunnittelee kantelevansa johtosäännöstä eduskunnan oikeusasiamiehelle.

Tampere3-hankkeessa yhdistetään kolme tamperelaista korkeakoulua. Tampereen teknillisen yliopiston, Tampereen yliopiston ja Tampereen ammattikorkeakoulun muodostama korkeakouluyhteisö aloittaa ensi vuoden alussa.

Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.