Tiistai 22.5.2018Hemminki, Hemmo

Maailman paras maa? Suomalaisteinejä kuolee edelleen enemmän kuin verrokkimaissa: alkoholi on vain yksi syy

Teini-ikäiset nostavat suomalaisnuorten kuolleisuuslukuja, vaikka alle 1-vuotiaiden vauvojen kuolleisuus on Suomessa vähäistä.

Ulla Jäske

15–19-vuotiaita suomalaisia nuoria kuolee edelleen lähes kaksi kertaa niin paljon kuin muissa Pohjoismaissa. Tämä siitä huolimatta, että lasten ja nuorten kuolleisuus on Suomessa vähentynyt 50 vuodessa huimasti.

Tieto käy ilmi kansainvälisestä lapsikuolleisuustutkimuksesta, jonka mukaan Suomi sijoittui vasta 15. sijalle alle 19-vuotiaiden lapsikuolleisuusvertailussa. Lapsikuolleisuus on pienempää myös Pohjoismaiden ulkopuolella. Suomea vähemmän lapsia kuolee muun muassa Japanissa, Italiassa, Saksassa, Britanniassa ja Australiassa.

Sen sijaan kun vertailtiin kuolleisuuslukuja alle 1-vuotiaiden kohdalla, Suomi sijoittui neljänneksi Islannin, Japanin ja Ruotsin jälkeen.

Health Affairs -tiedejulkaisun vertailussa oli mukana 20 OECD-maata. Tutkimuksen aineisto ajoittui vuosille 2001–2010.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tutkimusprofessori Mika Gissler sanoo, että kuolleisuus lisääntyy teini-iässä.

– Alkoholi on yksi syy nuorten kuolemiin, Gissler sanoo.

Hän muistelee, että hänen nuoruudessaan 1980-luvulla kaljapullon sai ikään kuin hyväksytysti korkata rippikoulun jälkeen. Tämän päivän nuoret eivät sitä tee.

Hän jatkaa, että alle 18-vuotiaat nuoret juovat nykyisin vähän, mutta aikuistumisen jälkeen tilanne karkaa käsistä.

– Suomalainen humalahakuinen juominen lisää riskejä. Alkoholia pitäisi pystyä juomaan muutenkin kuin humalahakuisesti.

Gissler luettelee, että myös mopot, mopoautot ja uusi ajokortti lisäävät liikenneonnettomuuksien ja kuolemien määrää.

– Nuoret miehet ottavat riskejä. He ovat piittaamattomia liikenteessä.

Tutkimusprofessori sanoo, että muissa Pohjoismaissa on ollut sama ongelma, mutta niissä on tehty töitä onnettomuuksien vähentämiseksi.

Hän myöntää, että Suomessakin liikenneturvallisuus on parantunut, mutta edelleen täällä on Pohjoismaiden korkein liikennekuolleisuus.

– Silti liikenneratkaisuja ei tehdä turvallisuus edellä, vaan raha edellä.

Suomessa kuolee tapaturmaisesti ja liikenneonnettomuuksissa yli kaksi kertaa enemmän nuoria miehiä kuin muissa Pohjoismaissa. Myös naisilla liikennekuolleisuus on Pohjolan korkein.

Suomessa tehdään myös Pohjoismaihin verrattuna eniten itsemurhia. 15–19-vuotiaat pojat tekevät kaksi kertaa enemmän itsemurhia kuin muissa Pohjoismaissa.

– Grönlanti tosin menee Suomen edelle.

Nuoret naisetkin tekevät Suomessa enemmän itsemurhia kuin muissa Pohjoismaissa. Gisslerin mukaan määrä ei ole Suomessakaan kovin iso, mutta silti enemmän kuin monessa muussa maassa.

Muissakin tapaturmakuolleisuuksissa Suomi johtaa niin nuorissa miehissä kuin naisissa. Kuolleisuus liittyy alkoholiin ja riskinottoon.

– Suomi on turvallisuuskulttuurissa kaukana esimerkiksi Ruotsista.

Gisslerin mukaan yksi keino kuolleisuuden vähentämiseen on nuorten miesten alkoholinkulutuksen vähentäminen.

– Mutta alkoholin saatavuutta vain parannetaan.

Kirjoita uusi viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Taas alkoholi
Kannattaisi enemmänkin tutkia niitä syitä mikä saa nuoret juomaan. Suomi ei viime vuosina ollut maa missä nuorilla voi olla suuret tulevaisuuden toiveet. Päin vaston. Nuorisotyöttömyys on suurta. Enää ei ole sellaista kun joskus, että ammattikoulun jälkeen mennään suoraan töihin. Nykyään valmistumisen jälkeen mennään suoraan kortistoon ja joissain tapauksissa sinne jäädään jopa loppu iäksi.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Puskissa huutelua
Hei nyt pientä herätystä.Ilmapiiri jota olemme luoneet maahamme ei ole kannustavaa eikä rohkaisevaa mitä nuoret tarvitsevat.Me tuijotamme vain lukuihin sekä osavuosikatsaus voittoihimme emmekä huomaa mikä on todella sitä mikä vaikuttaa henkisisesti merkittävästl.Ellemme pysty muuttumaan tällä saralla olemme lyömässä niittejä edelleen tulevaisuudessakin kuolleiden arkunkansiin.Kristillisten arvojen unohtaminen josta tämä maa on nostettu sihen asemaan jossa me tänäpäivänäkin paistattelemme,seuraa taustalla synkkänä varjona.Rahan ja materian jumalat tanssittavat meidät ruususen uneen mutta voisimme herätä jos vain ymmärtäisimme vanhojen arvojen oikean merkityksen kaikessa maamme asioissa ja päätöksissä.Siunatkaa älkääkä kirotko toisiamme.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
pyskiatrian uhrit
pillereitä saa käyttää,alkoholia ei, pillerit ovat mös päihteitä jotka vaikuttavat keskushermostoon ja sisäelimiin, seuraukset voivat olla paljon kohtalokaammat paljon helpommin kuin alkoholissa, viitaan nyt hetken mielijohtessa otettaviin liannostuksiin ja alkoholin laillisuuteen. Sekakäyttöä ei valvo kukaan, eikä siittä rangaista. Jos myydään kulttuuria jossa onglmat hoidetaan pillereillä, itsemurhasta puhumalla sitä syytämällä joka tuutista ja henkisellä väkivallalla, niin alkoholi esittää aika pientä roolia viranomaisiin verrattuna. Marihuana lailliseksi ja alkoholi pannaan, ei tartte pillereitä ja alkoholistit saadaan hoitoon, laitoksiin ja vankiloihin.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Yksi onnellisuuden kärkimaista ei tee teinistä onnellista
Suomen koululaitosta kehutaan ja koulutusosaamista tullut vientikohde.

Mielestäni vastavuoroisesti näistä maista pitäisi tuontina tuoda tietoutta ennaltaestää 15-19 -vuotiaiden tapaturmia ja väkivaltaa ja koulukiusaamista ja vihaviestintää.

Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Minä vaan kysyn
"Alkoholia pitäisi pystyä juomaan muutenkin kuin humalahakuisesti." - Mutta miksi sitä pitäisi pystyä juomaan ylipäätään? - Ja miksi alkoholin saatavuutta nyt on päättäjien toimesta helpotettu? Meidän aikuisten tulisi olla esimerkkinä nuorille tässäkin asiassa. Mikä estäisi raittiuden? Moni terveys- ja muukin ongelma ratkeisi sillä.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Koko ilmapiirin pitää muuttua
Miksi jo nuoret ovat niin toivottomia Suomessa, että päätyvät jopa itsemurhaan, kun koko elämä on edessä? Kyllä tämä ainakin osaksi kumpuaa siitä rumasta kohtelusta ja kiusaamisesta, jota näkevät vanhempiensa saavan osakseen. Kiristäkää vaan ja erityisesti työttömien, sairauden ja muiden heikommilla olevien oloja ja lisätkää järjetöntä byrokratiaa. Mahdollistakaan edelleen pienen kiusaajajoukon edut, jus ette halua muutosta. Jos kuitenkin haluatte edes nuoret säästää, huolehtikaa vanhemmista, tämä heijastuu suoraan lapsiin ja nuoriin.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Koko ilmapiirin pitää muuttua
"Kyykytetty" puhuu asiaa!
Köyhyydestä ja syrjäytymisestä on taas tullut periytyvää yli 25vuotta kestäneen oikeistopolitiikan seurauksena.

EU:n määrittelemä köyhyysraja on 60% kansalaisten mediaani tulosta suomessa se oli v2016 2013,,33€ siitä 60% on 1208€, jos perusturva/sosiaaliturva nostettaisiin tälle tasolle se helpottaisi monen ahdingossa olevan perheen ja yksineläjänkin tilannetta. Tuhannet ihmiset suomessa elävät alle puolella tästä tulosta, eipä ole ihme että on leipäjonoja ja toivottomuutta joka heijastuu lapsiin ja nuoriin.

Kansan kahtia jako on hirvittävää henkistä ja fyysistä väkivaltaa.

Ei tämän pienen kansakunnan ole pakko seurata kansainvälisiä kovan markkinatolouden ja ahneuden linjoja, vaan me voimme omilla arvovalinnoillamme pitää huolen kaikista suomalaisista ja tänne suojaankin tulevista ihmisistä. Itsekkyydelle,ahneudelle ja epäoikeudenmukaiselle on vain pantava piste.

Kyllä me yhdessä voimme nostaa suomen takaisin yhdeksi maailman parhaimmista maista asua ja elää!
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastustetaan kannabista
Hei, vastustetaan kannabista niin kukaan ei huomaa mitään.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Mailman paras maa, tämän haluaa uskoa vain hyväosaiset !
Tämä myytti mailman paras maa, jota meistä käytetään on kulunut loppuun. Osalle se voi sitä olla, osalle se on kaukana omassa elämässä jos löytyy tunneälyä ja katsoo elämässä ympärilleen niin ei pitäisi yllättää ketään tämä mailman paras maa myytin turhaan yllä pitäminen. On vähän samaa kuin jääkiekon -95 Mailmanmestaruus, oltiin muka mailman parhaita lajissa, todellisuudessa oltiin B-luokan kisojen voittajia, josta tyhmä urheilumedia ja laji halusi tehdä enemmän kuin saavutus oli lajissa jota harrastaa viisi maata, kuuluu samaan sarjaan tämä mailman paras maa.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Kenen mielestä?
Suomi on maailman paras maa vain poliitikkojen mielestä. Sitä he ylistävät kaikissa puheissaan ja kootuissa selityksissään yrittäen valehtelemalla uskotella moista satua kansalaisille. Suomi voisi olla maailman paras maa, mutta meidän osaamattomat ja vain itseään ajattelevat poliittiset päättäjät eivät kykene muuhun kuin pikemminkin vaikeuttamaan kansalaisten elämää monilla typerillä säädöksillään. Suomessa poliitikon valta kumuloituu siihen, kuka eniten tekee kansaa holhoavia ehdotuksiaan....kansalta kysymättä.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Kenen mielestä?
Suomi on todella hyvä maa lain mukaan. Meillä on lakeja, jotka takaavat kansalaisilleen palveluja elää hyvää elämää. Näitä palveluita vaan täytyy osata hakea kunnilta ja kunnat voivat evätä ne mitä mielenkiintoisin sanakääntein, jopa oikeusasteiden kannattamina.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Kenen mielestä?
Hyvä kommentti, ja vielä nämä iket ei maksa edes nakkejaan omasta pussista.