Maanantai 23.4.2018Yrjö, Jyrki, Jyri, Yrjänä, Jori, Jiri

MV-julkaisu avautui jälleen

Valeuutisia julkaiseva MV-julkaisu on avautunut jälleen. Julkaisu katosi verkosta viime vuoden lopussa vajaaksi kahdeksi viikoksi. Ilja Janitskin -niminen profiili kertoi silloin sosiaalisen median VK-palvelussa, että julkaisu on suljettu, kunnes uusi vastuullinen on löytynyt.

Ilja Janitskin on MV:n perustaja. Andorralainen tuomioistuin päätti joulukuussa, että Janitskinia ei luovuteta Suomeen. Janitskinia epäillään poliisin mukaan yhteensä kymmenistä rikoksista.

Hänet on vangittu poissaolevana ensimmäistä kertaa jo toissa vuonna epäiltynä muun muassa törkeästä kiihottamisesta kansanryhmää vastaan ja törkeästä kunnianloukkauksesta.

MV-julkaisu on kadonnut aiemminkin verkosta hetkellisesti.

Kirjoita uusi viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Valeuutisista?
Valtamedia se valeuutisia julkaisee. Siksi tarvitaan MV-lehden kaltaisia julkaisuja. Siksi se on myös niin suosittu
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Valeuutisista?
Eli jos ei tykkää siitä mitä oikeissa uutisissa kerrotaan, pitää lukea satuja ämmäveeläpyskästä?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Valeuutisista?
MV lehdestä saa lukea tietyt uutiset samantien, niiden julkaisu tapahtuu muussa mediassa vasta jonkinlaisen pakon sanelemana. Ensin yriitetään olla julkaisematta........
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Valeuutisista?
Tuli tässä mieleen aika tuore tapaus.
En tiedä onko se missään yhteydessä MV- niin sanottuun lehteen.

Mutta siis pari päivää sitten tänne erääseen keskusteluun tupsahti kirjoitus että jos presidentin vaaleissa ehdokas numero viisi näyttää saavan liikaa ääniä niin oitis amerikkalaispankkien omistama ääntenlaskuyhtiö puuttuu peliin.
Juttuhan on tietysti täyttä roskaa.
Tuskin tuon kirjoittaja sitä itse keksi vaan jossain taustalla on se kuuluisa sylttytehdas.
Tätä on nyt nähty jo kaikissa Euroopassa käydyissä vaaleissa, välillä panostetaan rajusti johonkin ehdokkaaseen, Suomen kohdalla tyydytään vain kylvämään epäilyksen siemeniä ja yritetään saada kansa riitelemään keskenään.
Niin kutsuttu valemedia on aika tärkeässä roolissa näissä toimissa.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Huono uutinen...
Ja silti ymmärryskyvyltään heikot hurraa. On se uskomatonta, miten tyhmiä on helppo huijata, mutta tässähän uutisoitiin suomalaisten tyhmenevän, joten näille valeuutisille löytyy lukijakuntansa :D
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Pelkkää propagandaa.
Jos sen nyt joku osti Iljalta? Lehtihän oli myynnissä. En kyl lähtis liikaa valtalehdistön valehtelemattomuutta ja puolueettomuutta leuhkimaan. Pelkkiä mainosalustojahan nämä ovat. Jo edesmennyt pappani, kun Turun Sanomia sängyssä luki murahti, että "pelkkää propagandaahan tämä on, mutta luetaan silti. "
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
mv-media
Mv-lehti on nykyjään Mv-media.Mv-median omistavat vaihtoehtomedian edustajat joille MV on myyty.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Valhe ?
Yhtä vastaavaa keskustelua varten kävin läpi kolme uutista tuosta roskaläjästä, ja kaikissa oli virheellisiä lähteitä ja virheellisiä sitaatteja, eli suoraa valehtelua. En usko, että ovat parantaneen tapansa, joten kokemuksen perusteella voin sanoa tuon julkaisun olevan kaikilta osin valeuutisia.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Valhe ?
MV on juuri olemassa horisemassa juttuja, joita pöhkömpi kansa haluaa lukea/kuulla. Normilehdillä on ihan kriteerit, jotka perustuvat totuuteen.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Vast: Valhe ?
Perustua totuuteen on eri asia kuin julkaista totuutta. Esim uutinen tyttöjen kiusaamisesta Turussa tällä viikolla ei käsitelty totuudenmukaisesti lehdistössä. Miten erottaa valemedian ja "oikean" median.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Valitettavaa
Internet on hieno keksintö, mutta valitettavasti se antaa mahdollissuden myös rikollisille, jotka surutta hyödyntävät ihmisten tietämättömyyttä, ennakkoluuloja ja pelkoja ajaessaan omia etuja ja/tai näkemyksiä totuuksina. Sananvapaus on tärkeää, mutta suvuitsemattomuutta ei tule suvaita. Kuulostaa paradoksilta, mutta suvaitseva yhteiskunta ei voi suvaita suvaitsemattomuutta ollakseen suvaitsevainen. Suvaitseva yhteiskunta eli käytännössä Pohjois-Korean vastakohta, on paras paikka elää. Koulutuksen ja kenties lainsäädännön kautta valheelliselta propagandalta pitää pystyä viemään näyttämö ja yleisö pois. Koska kuten olemme nähneet Suomessa ja maailmalla: monet ihmiset uskoo järjen ja totuuden vastaista propagandaa. Tämä on uhka demokratialle ja vapaalle maailmalle, johon tulee suhtautua vakavasti.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Valhe ?
Ai ei oo kaikilta osin valeuutisjulkaisu. Aivan.

kiitos tiedosta
Olikin jo tarpeen, kun ei enää tiennyt mitä maailmalla tapahtuu.

Alemman koulutustason kansalaiset
Kaikki minun tuttavapiiriin kuuluvat MV - lehden kannattajat ovat alemman koulutustason omaavia kansalaisia.
Enemmän koulutetut ymmärtävät MV - lehden olevan täyttä roskaa.