Lauantai 20.1.2018Sebastian

Etelä-Suomen hiihtokeskukset vasta aloittelevat talvikautta, pohjoisessa pakkasta riittää

"Tänä vuonna, jos joskus, Suomi on jakautunut kahtia"

Jane Iltanen
Hirvensalon hiihtokeskusta ei ole vielä voitu avata, koska pakkasta ei ole ollut riittävästä, jotta rinteiden lumetus onnistuisi.
Hirvensalon hiihtokeskusta ei ole vielä voitu avata, koska pakkasta ei ole ollut riittävästä, jotta rinteiden lumetus onnistuisi.

Elina Korkee

Joulusesonki on jäänyt väliin monessa Etelä-Suomen hiihto- ja laskettelukeskuksessa. Kymmenkunta hiihtokeskusta on avattu vasta kuluneen viikon aikana, kertoo Suomen Hiihtokeskusyhdistyksen toiminnanjohtaja Harri Lindfors.

Koko maassa on reilut 60 hiihto- ja laskettelukeskusta. Niistä nelisenkymmentä on päässyt aloittamaan talvikauden. Etenkin pieniä hiihtokeskuksia Etelä-Suomessa on vielä suljettuna.

– Tänä vuonna etelässä ovat pakkasjaksot puuttuneet. Tänä talvikautena ensimmäinen pakkasjakso on nyt. Tänä vuonna, jos joskus, Suomi on jakautunut kahtia, sanoo Lindfors.

Pohjoisessa sekä pakkasta että luonnonlunta riittää. Kuusamon Rukan paikallisjohtajan Matti Parviaisen mukaan tämän talven joulun, uudenvuoden ja loppiaisen sesonki on ollut yksi kaikkien aikojen parhaista.

– Meillä on luonnonlunta yli 60 senttiä. Rinteissä kyllä tarvitaan keinolunta, kulutus on sen verran suurta, kertoo Parviainen.

Ellivuoren laskettelukeskus Sastamalassa Pirkanmaalla avasi ensimmäiset kaksi rinnettä vasta perjantaina. Viime talvena Ellivuoressa pääsi laskettelemaan noin kuukautta aiemmin.

– Viime vuosina avaukset ovat kyllä tupanneet menemään lähemmäs tammikuuta. Suunnilleen viiden viime vuoden aikana kauden aloitus on ollut hankala. Kyllä kai se on ilmastonmuutosta, vai onko vain säiden vaihtelua, sanoo toiminnanjohtaja Esa Ropponen.

Ropponen myy haastattelupuhelun ohessa pari lippua ja vilkaisee Ellivuoren kymmenen vuoden tilastoja. Kymmenestä kaudesta kuusi on avattu joulukuussa ja neljä tammikuussa. Myöhemmät avaukset painottuvat juuri lähivuosiin.

Tampereen Hervannan laskettelukeskus avaa alkeisrinteen sunnuntaina.

– Vaikka tämä on lähirinne eikä matkailukeskus, niin kyllä joulusesongin poisjääminen vaikuttaa meilläkin, sanoo toimitusjohtaja Tiina Sironen.

Jyväskylän Laajavuoren laskettelukeskus ja Lahden Messilä avasivat rinteensä tapaninpäivänä. Molemmissa on nyt runsaasti luonnonlunta.

– Edellinen kausi alkoi 12. marraskuuta. Aikavaihtelut ovat isoja, kertoo Messilän operatiivinen päällikkö Pekka Markkanen.

Laajavuoressa taas avausaika on tavallisesti joulukuun alkupuolella, kertoo toimitusjohtaja Lasse Niivuori. Vaikka talvet ovat lauhtuneet ja talvi alkaa myöhemmin kuin takavuosina, Laajavuoren laskettelukausi ei Niivuoren mukaan ole kovin paljon lyhentynyt. Kaikkien aikojen keskiarvo vuodesta 1965 lähtien on 132 päivää, viiden viime hiihtokauden keskiarvo 127 päivää.

– Lumettamisella on iso merkitys, se on ollut selkeä suunta, sanoo Niivuori.

Luonnonlunta oleellisempaa laskettelukeskuksessa onkin se, että pakkasta on tarpeeksi rinteiden keinolumetukseen.

Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.