Sairaan hyvä alkaa oirehtia itsekin – hoitajien kuormitukseen haetaan jo apua EU-komissiolta

Koulutetun hoitajan työtehtävien kirjo on liian laaja; odotusajan seulontatutkimuksista talonmiehen ja keittäjän hommiin.

Anita Simola

Ammattijärjestö Tehyn kampanjapaidassa lukee osuvasti Sairaan hyvä.

Jotta sairaalle riittäisi hyvää jatkossakin, on järjestön mukaan otettava iso vaihde käyttöön. Hoitoala tiedetään stressaavaksi, mutta viime aikoina on painolastia kertynyt entisestään hoitohenkilökunnan niskaan.

Tehyssä pelätään, että potilasturvallisuus vaarantuu.

Monet hoitajat joutuvat lähtemään vapaa-ajalta töihin. Taustalla on hoitajia koskeva varallaolovelvollisuus. Helsingissä Meilahden sairaalan leikkausosaston hoitajilla on jopa vuorokauden mittaisia työputkia.

On tapauksia, joissa hoitaja on ollut töissä ilman vapaapäiviä kolmisen viikkoa. Oma hyvinvointi ja terveys kärsivät.

Tehyn tuore puheenjohtaja Millariikka Rytkönen korostaa, etteivät ongelmat jää vain pääkaupunkiin.

– Saamme samanlaisia viestejä maakunnista. Hoitajat kuormittuvat liikaa. Olemme yrittäneet saada muutosta työaikalakiin, mutta turhaan. Tällaiseen kehään on jouduttu, kun sote-alan päällekkäisiä toimintoja on purettu.

Suurin vaara on potilasturvallisuuden heikentyminen.

– Emme puhu vain työntekijän jaksamisesta. Potilasturvallisuus on kaiken a ja o. Sitä ei voida vaarantaa.

Tilanne korjaantuisi helposti lisäväellä.

– On työnantajan tehtävä huolehtia siitä, että yksiköissä on tarpeeksi jengiä töissä.

Huoli pitkistä työputkista on otettu järjestössä tosissaan. Asiasta ollaan tekemässä kantelu EU-komissiolle. EU:n työaikadirektiivi edellyttää korvaavan lepoajan antamista.

Rytkönen sanoo, ettei kantelua peruuteta. Asiat ovat lähteneet jo rullamaan.

Kantelussa pyydetään komissiota tutkimaan, onko lainsäädäntömme EU-lainsäädännön mukaista, kun kyse on varallaolosta.

Tarvittava lepoaika ei ole ainut murheenkryyni, toinen on hoitajien työtehtävien sisältö.

Toisaalla hoitajat tekevät paljon lääkärille kuuluvia tehtäviä. Putken toisessa päässä on töitä, jotka kuuluisivat laitoshuoltajille, keittäjille tai siivoojille.

Hoitajille on myönnetty muutaman vuoden ajan rajattu oikeus määrätä lääkkeitä. Valviran rekisterissä on tällä hetkellä yli 300 sairaanhoitajaa, joilla on tämä oikeus. Rytkönen laskee, että tänä keväänä määrä nousee noin neljään sataan.

– Kokemukset osoittavat, että hoitajien lääkemääräykset ovat olleet turvallisia.

Oikeus on Rytkösen mielestä erityisen tärkeää, kun sote-uudistus astuu voimaan.

– Ajatellaan syrjäseutuja. Miten kätevää onkaan, kun kotisairaanhoitaja voi määrätä tarvittavat lääkkeet, eikä asiakkaan tarvitse lähteä kotoaan reseptin hakuun.

Lääkkeitä määräävä hoitaja törmää joskus epäluuloihin.

– Hoitajat saavat perusteellisen koulutuksen. Erikoispätevyys vaatii samoja korkeakoulutason opintoja esimerkiksi farmakologian teoriassa ja reseptiopissa kuin mitä tulevat lääkärit opiskelevat.

Järjestelmä on sujunut Tehyn mukaan hyvin, mutta kolikolla on toinen puoli. Hoitajien saama korvaus uusista työtehtävistä vaihtelee paljon.

– Osa ei saa mitään lisää. Jossain on tehty paikallisia sopimuksia, jotka tuovat toimenpidekorvauksen vaikkapa sikiöseulonnoista. Ne ovat yksi tyypillisimmistä tehtävistä, jotka ovat siirtyneet lääkäreiltä hoitajille.

Puheenjohtaja korostaa, että koulutetulle hoitajalle kuulumattomia töitä on tehty nurisematta.

– Jäsenillämme on korkea työmoraali. Hoitaja kokee, että kaikki on tehtävä viimeisen päälle hyvin. Nyt on havaittu kuplimista. Muutosta tarvitaan.

Kirjoita uusi viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

EU ja EURO = täystuho
EU on täysin väärä taho hakea apua , koska suurin osa Suomen ongelmista on saanut alkunsa EU:sta ja EUROSTA .
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
naisen euro
Hienoa, että taas löytyy kätilö joka korjaa asia kuntoon. Mielenkiintoista, että pääaiheena on n, 300 sairaanhoitajan reseptinmääräysoikeus ja palkkio. Eiköhän tuon asian pitäisi jo olla kunnossa. Jos ei liksaa ei reseptiä, mutta kun on niin kiva määrärätä buranaa. . Kovat palakankorotukset 3 prosenttia huutokauppakeisarikin lupaa puolet. ja otetaan tytöiltä vähän sunnuntailisistä.
Maksoin aikanani auton hinnan liiton maksuihin ja seurasin sivusta miten hallitukset ja valtuustot relllestivät rahoillani. minulla on myötähäpeä näitä päättäjiä kohtaan.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Palkka työn mukaan
Hoitaja tekee lääkärin töitä; palkka lääkärin liksan mukaan, eikö totta?
Hoitaja tekee siivoojan hommia; palkka siivoojan liksan mukaan, tottakai.
Vai olenko taas ymmärtänyt aivan väärin?