Kotimaa

PS:n puoluesihteeri rikkoi kirjesalaisuutta

Kotimaa | Turun Sanomat 17.8.2012 04:53 |
Päivitetty 17.8.2012 19:47

Perussuomalaisten turkulaisaktiivi syyttää puoluesihteeri Ossi Sandvikia kirjesalaisuuden rikkomisesta. Hän on tehnyt asiasta tutkintapyynnön Helsingin poliisille. Sandvik myöntää todella avanneensa puoluetoimistossa toiselle henkilölle osoitetun kirjeen. Hän ei liioin kiistä syytöstä, että olisi tuhonnut sen ja jättänyt kertomatta sisällön varsinaiselle vastaanottajalle. Sandvikin mukaan menettely oli normaali arkirutiini.

Hävitetyssä kirjeessä oli tietoja Turun perussuomalaisten puheenjohtajan Timo Laihisen aiemmista rikostuomioista, ulosottorekisteristä ja muista arkaluontoisista seikoista. Se oli lähetetty jo kesäkuussa eli ennen kuin Turun Sanomat kertoi Laihisen saaneen 2002 ehdollisen vankeustuomion väärennöksestä (TS 17.7.).

Kirjeen lähettäjä Jan Sandelin katsoo puoluesihteerin hävittäneen kirjeen tietoisesti lakaistakseen skandaalin maton alle syksyn kunnallisvaalien vuoksi.

Turun perussuomalaisten parissa on kuohunut koko kesän. Kolme jäsentä on jopa erotettu puolueesta.

Puoluesihteeri Sandvik puolustaa menettelyään sillä, että toimistoon oli tullut asiasta kaksi kirjettä, joista toinen oli osoitettu hänelle itselleen.

– Ajattelin kirjeiden koskevan samaa aihetta, koska huomasin, että osoitteet oli kirjoitettu samalla käsialalla. Laihista koskevia kirjeitä on tullut tänne enemmänkin ja ajattelin, että voi ei, taas tätä samaa, Sandvik perustelee.

Puheenjohtaja Timo Soinia ei tavoitettu torstai-iltana kommentoimaan asiaa. Hän ei ollut kirjeiden toinen vastaanottaja.

Timo Laihinen vahvistaa saaneensa rikostuomiot väärennöksen lisäksi petoksesta ja rattijuopumuksesta. Hänestä vanhojen asioiden kaivelu on sisäistä loanheittoa.

LUE LISÄÄ PERJANTAIN TURUN SANOMISTA

TSTV - uusimmat