Kotimaa

Virkkunen: Löperö rahanjako kunnille loppuu

Kotimaa | Turun Sanomat 11.8.2012 04:56 |

Valtio aikoo määritellä tiukasti, mihin tulevien kuntaliitosten kannustinrahat saa käyttää. Edellisen suuren kuntaliitosaallon aikaan kunnille kylvettiin satojen miljoonien eurojen edestä porkkanarahoja, jotka paloivat kunnissa usein tarpeettomiin kohteisiin.

Hallinto- ja kuntaministeri Henna Virkkusen (kok) mukaan Paras-hankkeen aikaisesta löperöstä rahanjaosta on nyt otettu opiksi, ja jatkossa yhdistymisavustusten käyttömahdollisuuksia rajoitetaan.

– Porkkanarahat menivät monessa kunnassa ylimääräiseen hyvään, vaikka tarkoituksenmukaisempaa on kehittää rahoilla palveluprosesseja ja tukea muutosta. Tulevaisuudessa rahat ohjataan siihen tarkoitukseen, Virkkunen linjaa.

Porkkanarahojen jakaminen suuren kuntauudistuksen kannustimena ei ole ollut itsestään selvää. Virkkusen mukaan nopeita ratkaisuja kuntaliitoksista tekeviä kuntia palkitaan miljoonien eurojen arvoisella kädenojennuksella.

Ministeriö työstää parhaillaan esitystä rakennelaista, jonka on tarkoitus tulla voimaan ensi vappuna. Sen jälkeen kunnilla on 11 kuukautta aikaa tehdä selvitykset ja päätökset kuntaliitoksista, joiden pitäisi toteutua vuoden 2017 alkuun mennessä.

– Yhdistymisavustukset on tarkoitus säilyttää tasolla, jolla ne ovat viime vuosina olleet. Avustusta tulevat saamaan kunnat, jotka tekevät liitospäätöksen 1.4.2014 mennessä, Virkkunen lupaa.

LUE LISÄÄ LAUANTAIN TURUN SANOMISTA

TSTV - uusimmat