Maanantai 23.4.2018Yrjö, Jyrki, Jyri, Yrjänä, Jori, Jiri

Sateet voivat jatkua Etelä-Suomessa lauantaiaamuun saakka – luvassa huonoa ajokeliä

Heikki Saukkomaa
 Jalankulkijat tarpovat sateessa ja loskassa Helsingissä aamulla 15. joulukuuta 2017.
Jalankulkijat tarpovat sateessa ja loskassa Helsingissä aamulla 15. joulukuuta 2017.

Johanna Latvala, Saana Uosukainen

Lumisateet voivat jatkua Etelä-Suomessa lauantaiaamuun saakka, kertoo Ilmatieteen laitos. Esimerkiksi pääkaupunkiseudulla on satanut viime yön aikana 4–7 senttiä lunta, Turun seudulla kolmisen senttiä.

– Vaikuttaisi siltä, että etelässä lumisateet jatkuvat, ja ne jatkuvat yllättävän pitkään tänään, päivystävä meteorologi Nina Karusto kertoo.

Lämpötilan noustessa sateet muuttuvat rännäksi tai vedeksi. Karuston mukaan etenkin Lounais-Suomessa sade tulee selvästi vetenä, kun taas pääkaupunkiseudulla sade on enemmän räntää.

Ajokeli on tänään huono Uudellamaalla ja maan itäosissa.

Liikenneviraston Helsingin tieliikennekeskuksen mukaan aamu on sujunut normaaliin tapaan pääkaupunkiseudulla ja suurilta kolareilta on vältytty.

– Jos sade jatkuu runsaana tai sakenee, se vaikuttaa iltapäiväruuhkaan varmasti jollain tavalla, kertoo liikennepäivystäjä Jarno Nyholm.

Sateet leviävät päivän kuluessa myös pohjoisemmaksi, saavuttaen Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun viimeistään illalla. Lapissa sateet ovat vähäisiä.

– Siellä lunta ei tule niin paljon kuin etelässä, meteorologi Karusto kertoo.

Etelä-Suomessa lämpöasteet liikkuvat 1–2:n tienoilla, Lapissa pakkasta on 5–10 astetta ja muualla maassa on pikkupakkasta.

Lauantaina lumisateita tulee vain paikoitellen, ja sunnuntaina olisi näillä näkymin luvassa poutaisempaa säätä.

Karuston mukaan Lapissa on jo lauantaina poutaisempaa.

Huono ajokeli todennäköisesti jatkuu ainakin lauantaina. Meteorologin mukaan huonoa ajokeliä näyttäisi olevan Itä-Suomessa ja mahdollisesti myös keskiosassa maata.

Kirjoita uusi viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Ja
Talvi yllättää autoilijan.
Kirjoita vastaus viestiin

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.