Keskiviikko 13.12.2017Seija

Sisäministeriön korkea pesti keräsi nimekkään listan hakijoita

Kansliapäällikön paikkaa hamuaa 26 hakijaa, joukossa on esimerkiksi poliisiylijohtaja

Vesa Moilanen
Poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen on yksi sisäministeriön kansliapäällikön virkaa hakeneista.

Anssi Rulamo, Anne Salomäki

Sisäministeriön kansliapäällikön pestin täyttämisestä tullee tiukka kilpailu. Sisäministeriö julkisti hakijoiden nimiä torstaina illalla, ja listalta löytyvät muun muassa poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen, suojelupoliisin päällikkö Antti Pelttari ja EU-komission turvallisuusjohtaja Ilkka Salmi.

Ministeriön mukaan hakijoita on yhteensä 26. Heistä kolme ei halunnut nimeään julkistettavan hakuvaiheessa.

Virkaa hakevat myös esimerkiksi Onnettomuustutkintakeskuksen johtaja Veli-Pekka Nurmi, Valtiokonttorin pääjohtaja Timo Laitinen, Viestintäviraston pääjohtaja Kirsi Karlamaa, Maahanmuuttoviraston apulaispäällikkö Raimo Pyysalo ja Pelastusopiston rehtori Mervi Parviainen.

STT tavoitteli Pelttaria ja Kolehmaista kommentoimaan asiaa siinä onnistumatta.

Kansliapäällikön virka avautuu ennenaikaisesti, kun Päivi Nerg siirtyy vuoden alussa valtiovarainministeriöön hallintopolitiikan alivaltiosihteeriksi johtamaan erityisesti sote-uudistusta. Hänen seitsenvuotisen kautensa oli määrä jatkua syksyyn 2019 asti.

– Haasteet sisäisen turvallisuuden kentässä ovat myös tosi kovat, eli en hae helpompaa työtä, mutta haen mahdollisuutta tehdä ja laittaa toimeen asioita vähän eri näkökulmasta, Nerg perusteli marraskuussa työpaikan vaihtoaan.

Alivaltiosihteerinä Nerg korvaa Tuomas Pöystin, joka puolestaan jatkaa uraansa oikeuskanslerina.

Nykyään kansliapäälliköiden kausi kestää viisi vuotta. Päällikön työhön kuuluu johtaa, kehittää ja valvoa ministeriön toimintaa ministerin apuna.

Nerg nimitettiin sisäministeriön kansliapäällikön virkaan vuonna 2012. Tuolloin valintaa arvosteltiin poliittiseksi, koska Nerg oli ollut kristillisdemokraattien ehdokkaana eduskuntavaaleissa vuonna 2007, ja valtioneuvosto päätti nimityksestä tuolloisen sisäministerin Päivi Räsäsen (kd.) esityksestä.

Nimityksestä tehtiin kaksi kantelua. Oikeuskansleri totesi, että virkanimitys oli lainmukainen.

Kirjoita uusi viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Päällikkö
Päälliköitä löytyy ja raha kelpaa mutta löytyykö vastuu ?
Kirjoita vastaus viestiin

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Kanslisti
Koko sakki on kuin lammaslauma ilman paimenta .

Vast: Kanslisti
Olet oikeassa. Sipilä, Orpo ja Soini kaiken osaavina päättää miten menetellään valtakunnassa.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Ihmetyttää että yksikään runoilija tai filosofi hakenut paikkaa kun ministereiksi asti ova päätyneet
Sven Tuuvan nimeä ei näy joka kait tietää käytännössä mitä homma on.

Tuo duuni on sikasiisti sisätyö eikä oikeastaan tarvitse mitään työhön liittyvää kokemusta vaan halutaan kait päällikön jolla korkeakoulutodistus ja silittänyt presidentin koiraa.

Jos viranotossa presidentin Youtube-koira ei haukkunut joten ei ole kytköksiä Venäjään tai Trumpiin.

Tietysti voi kysyä että kuuluuko ampumaseuraan ja onko tuomittu Suomessa tai ulkomailla

Ja sitten psykologi haastattelee. Vaatturin puku ja hienot helmat ei takaa sopivuutta ja sosiaalisia kykyjä keskustella.

Suurin tärkeä kysymys. Jos on jo johtaja-asemassa, miksi hän siirtyisi toiseen tehtävään, eikö hän halua edelleen kehittää työpaikkaansa ja miten olisi halunnut kehittää nykyistä työpaikkaansa ja miksi hän epäonnistui ja luulee kehittävänsä uutta työpaikkaansa?

Hän ehkä sanoo että kehittää Slush-hengessä ja sai Suomi100-virtuaalilasit 6.12.2017 lapsenlapseltaan joten hän on yhdessä päivässä cyber-tyyppi ja cyber-asiantuntija kun osaa playstationeja pelata mutta ei shakkia.

Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Ei ainakaan tätä
Toivottavasti ainakaan Kolehmaista ei valita tuohon hommaan. Täysin kykenemätön heppu hoitamaan nykyistäkään virkaansa. Kolehmainen voitaisiin hyvin lähettää kehitysapuna vaikkapa liikennepoliisiksi Bagdadiin taikka Kabuliin.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Ei ainakaan tätä
Jos on kyvytön hoitamaan yhtä virkaa, onko automaattisesti kyvytön myös kaikkiin muihin virkoihin? Lisäksi virkoihin sisältyy aina tietyt valtuudet ja normit, joiden puitteissa saa toimia.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.