Keskiviikko 13.12.2017Seija

Linnan juhlat 2017

Katso ja kuuntele: Linna hehkui sinivalkoisena itsenäisyyden satavuotisjuhlassa

Tuttujen kasvojen täyttämän juhlan tunnelma oli lämpimän välitön.

Sibeliuksen Finlandia-hymni kuultiin Suomen 100-vuotisjuhlavuoden itsenäisyyspäivän vastaanotolla Linnassa.
Sibeliuksen Finlandia-hymni kuultiin Suomen 100-vuotisjuhlavuoden itsenäisyyspäivän vastaanotolla Linnassa.

STT

Suomen lipun sininen ja valkoinen olivat selkeästi inspiroineet Presidentinlinnan vieraita itsenäisyyden juhlavuonna. Iltapuvut sädehtivät sinisen eri sävyissä ja illan aikana nähtiin myös useita kokovalkoisia mekkoja.

Satavuotiaan Suomen arvokas kunnioittaminen näkyi pukeutumisessa, sillä moni oli valinnut ylleen yksinkertaisia, tyylikkäitä malleja, ja paljastelun sijaan suosiota saivat hihat. Lisäksi Linnassa nähtiin monia kirkkaita, yksivärisiä pukuja, joiden väreinä oli niin juhlavaa punaista kuin maanläheistä vihreää.

Presidentti Sauli Niinistön puoliso Jenni Haukio oli pukeutunut smaragdinvihreään silkkimekkoon. Tyyliä täydensivät aidoista kieloista tehdyt hiuskoru ja rannekoru.

Raskaana oleva Haukio lepäsi ensimmäisen kättelykierroksen jälkeen ja palasi Niinistön rinnalle entisten presidenttien astellessa punaista mattoa pitkin Linnan valtiosaliin.

Presidentti Tarja Halonen oli pukeutunut Euran muinaispukuun, jota hän piti Linnan juhlissa jo vuonna 2001. Presidentti Martti Ahtisaari taas saapui juhliin yksin, sillä Eeva Ahtisaari oli jäänyt kotiin toipilaana. Juhliin osallistui myös edesmenneen presidentin Mauno Koiviston leski Tellervo Koivisto.

Kättelyn päätyttyä kuultiin erityisenä ohjelmanumerona kuorolaulua, kun Ylioppilaskunnan laulajat ja Philomela-kuoro lauloivat juhlavieraille Finlandia-hymnin ja Maamme-laulun.

Timo Korhonen / All Over Press
Ensimmäisenä presidenttiparia kätteli kenraali Jaakko Valtanen (oik.)
Ensimmäisenä presidenttiparia kätteli kenraali Jaakko Valtanen (oik.)

Juhlien teemana oli sukupolvien kohtaaminen. Kutsuvieraiden joukossa oli niin sotaveteraaneja ja lottia kuin ansioituneita nuoria ympäri maan. Illan aikana nähtiin myös monia tuttuja kasvoja, kun Linnaan saapui omien alojensa legendoja, kuten urheilijoista jalkapalloilija Jari Litmanen, jääkiekkoilija Teemu Selänne ja formulakuljettaja Mika Häkkinen. Kulttuurialan suurista nimistä juhlissa olivat teatterilegenda Lasse Pöysti, kirjailija Eeva Kilpi ja säveltäjä Kaija Saariaho.

Tunnelma Linnassa oli hyvin välitön, kun vieraat pyrkivät juttusille ihailemiensa ihmisten kanssa tungoksen täyttämissä saleissa. Esimerkiksi taiteilija Vesa-Matti Loiri oli innoissaan nähdessään ratakelaaja Leo-Pekka Tähden.

Nuorista vieraista huomiota herätti kansainvälistä uraa tekevä laulaja Alma Miettinen, joka saapui juhliin tyylilleen uskollisena kirkkaankeltaisissa hiuksissa ja mustassa puvussa. Koruna hän kantoi leijonariipusta. Juhliin oli kutsuttu myös Alman kaksoissisko ja kollega Anna Miettinen.

– Jaamme siskoni Annan kanssa kaiken, joten Tarja Halostakin tanssitamme yhdessä, Alma Miettinen sanoi STT:lle.

Jussi Nukari
Alma ja sisarensa Anna tervehtivät presidentti Sauli Niinistöä ja rouva Jenni Haukiota.
Alma ja sisarensa Anna tervehtivät presidentti Sauli Niinistöä ja rouva Jenni Haukiota.
Vesa-Matti Loiri käveli kättelyssä vain kevyesti avustajansa tukemana.
Vesa-Matti Loiri käveli kättelyssä vain kevyesti avustajansa tukemana.

Kansallispukuja nähtiin illan aikana huomattavan useita. Esimerkiksi vihreiden kansanedustajat Satu Hassi, Outi Alanko-Kahiluoto ja Krista Mikkonen saapuivat juhliin kansallispuvuissa. Muutama mieskin oli sonnustautunut perinteikkääseen kansallispukuun.

Vaatesuunnittelijat Jaana Varkki-Terho ja Katri Niskanen arvioivat STT:lle ennen juhlaa, että kansallispukujen suosio on mukavaa vaihtelua.

– Se on kaunis juhlapuku, ja se sopii hyvin tähän tilaisuuteen erityisesti tänä vuonna, Niskanen sanoi.

Suunnittelijoiden mukaan Suomi 100 -vuoden trendi on ollut kotimaisuus. Linnan punaisella matolla näkyikin vahvasti suomalaissuunnittelijoiden kädenjälki.

Jussi Nukari
Minttu ja Kimi Räikkönen
Minttu ja Kimi Räikkönen
Jussi Nukari
Tasavallan presidentti Sauli Niinistö ja rouva Jenni Haukio tanssin pyörteissä Suomen 100-vuotisjuhlavuoden itsenäisyyspäivän vastaanotolla Helsingissä 6. joulukuuta 2017.
Tasavallan presidentti Sauli Niinistö ja rouva Jenni Haukio tanssin pyörteissä Suomen 100-vuotisjuhlavuoden itsenäisyyspäivän vastaanotolla Helsingissä 6. joulukuuta 2017.
Jussi Nukari
 Mika Häkkinen ja Marketa Häkkinen
Mika Häkkinen ja Marketa Häkkinen
Jussi Nukari
Johanna ja Kimmo Timonen
Johanna ja Kimmo Timonen
Jussi Nukari
 Iivo Niskanen ja kihlattu Saana Kemppanen
Iivo Niskanen ja kihlattu Saana Kemppanen
Heikki Saukkomaa
Maastohiihdon kolminkertainen olympiavoittaja Marja-Liisa Kirvesniemi.
Maastohiihdon kolminkertainen olympiavoittaja Marja-Liisa Kirvesniemi.
Roni Rekomaa
Sipe Santapukki ja Minna Kauppi saapuvat itsenäisyyspäivän vastaanotolle Presidentinlinnaan.
Sipe Santapukki ja Minna Kauppi saapuvat itsenäisyyspäivän vastaanotolle Presidentinlinnaan.
Roni Rekomaa
Näyttelijät Elina Knihtilä ja Tommi Korpela
Näyttelijät Elina Knihtilä ja Tommi Korpela
Jussi Nukari
Shawn ja Tilda Huff
Shawn ja Tilda Huff
Jussi Nukari
Kansanedustaja Jaana Pelkonen
Kansanedustaja Jaana Pelkonen
Jussi Nukari
Lenita Airisto
Lenita Airisto
Jussi Nukari
 Maikki Harjanne
Maikki Harjanne
Maria Guzeninan puku on tehty valtamerestä löydetystä muovikuidusta.
Maria Guzeninan puku on tehty valtamerestä löydetystä muovikuidusta.
Jussi Nukari
Sdp:n puheenjohtaja Antti Rinne ja puoliso Heta Ravolainen-Rinne.
Sdp:n puheenjohtaja Antti Rinne ja puoliso Heta Ravolainen-Rinne.
Heikki Saukkomaa
 Jani Tanskanen puolisoineen.
Jani Tanskanen puolisoineen.
Jussi Nukari
Vihreiden presidenttiehdokas Pekka Haavisto ja Antonio Flores.
Vihreiden presidenttiehdokas Pekka Haavisto ja Antonio Flores.
Heikki Saukkomaa
Presidentti Tarja Halonen ja puoliso tohtori Pentti Arajärvi.
Presidentti Tarja Halonen ja puoliso tohtori Pentti Arajärvi.
Heikki Saukkomaa
Assi Koivisto-Allonen, Heikki Allonen ja edesmenneen presidentin Mauno Koiviston leski, rouva Tellervo Koivisto.
Assi Koivisto-Allonen, Heikki Allonen ja edesmenneen presidentin Mauno Koiviston leski, rouva Tellervo Koivisto.
Ari-Matti Ruuska

Presidenttiparin tanssi alkaa valokuvaajien piirittämänä.

Jenni Haukion puvussa kahta eri silkkiä

Vuoden nuori suunnittelija 2017 -tittelin syksyllä voittanut Heidi Karjalainen on suunnitellut rouva Jenni Haukion juhlapuvun itsenäisyyspäivän vastaanotolle. Presidentin puolison päällä on smaragdinvihreä juhlapuku, jossa on kahta erilaista silkkiä.

Karjalainen kertoo halunneensa puvun värin olevan voimakas ja juhlallinen, mutta samanaikaisesti maanläheinen ja rauhallinen.

Aalto-yliopistossa muotoilun laitoksella opiskeleva Karjalainen on nouseva kyky, jonka töitä nähtiin lokakuussa I love me -messuilla.

Rouva Haukio käyttää puvun kanssa kielokukkakorua ja -hiuskoristetta. Kielo on Suomen kansalliskukka.

– Kukkakorut ovat rakkaudenosoitus suomalaiselle luonnolle, rouva Haukio kertoo.

Presidenttipari kertoi ennen juhlien alkua, että Linnassa on hyvin paljon nuoria.

– Katsotaan, millaiset bileet he saavat aikaiseksi, sanoi presidentti Sauli Niinistö.

Presidentti totetsi median edustajille ennen juhlallisuuksia, että Suomi on hieno maa.

– Jos pidämme kiinni siitä, millaisena olemme ihmisinä, niin Suomi on jatkossakin hyvä maa.

Timo Korhonen / All Over Press
Vuoden nuori suunnittelija 2017 -tittelin syksyllä voittanut Heidi Karjalainen on suunnitellut rouva Jenni Haukion juhlapuvun. Smaragdinvihreässä juhlapuvussa on kahta erilaista silkkiä.
Vuoden nuori suunnittelija 2017 -tittelin syksyllä voittanut Heidi Karjalainen on suunnitellut rouva Jenni Haukion juhlapuvun. Smaragdinvihreässä juhlapuvussa on kahta erilaista silkkiä.

Lue myös

Kirjoita uusi viesti



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

No jaa
Haukion puku ei ole smaragdinvihreä. Kaikki vihertävä ei ole smaragdia, vaikka ilmeisesti linnasta on näin annettu ymmärtää.

Ulla Appelsinilla on huikea punainen puku, tykkään.
Kirjoita vastaus viestiin



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.