Torstai 14.12.2017Jouko

Elinkeinoministeri Lintilän mukaan isot kaupungit ovat työllisyys- ja yrityspalveluita hamutessaan pyrkineet profiilinkohotukseen

Hallitus voi päästä ratkaisuun kasvupalveluista alkavalla viikolla.

Antti Aimo-Koivisto
Elinkeinoministeri Mika Lintilä tiedotustilaisuudessa Helsingissä 28. maaliskuuta.
Elinkeinoministeri Mika Lintilä tiedotustilaisuudessa Helsingissä 28. maaliskuuta.

Mikko Isotalo

Hallitus voi päästä sopuun työllisyys- ja yrityspalveluiden tulevaisuuden linjaamisesta jo alkavalla viikolla, arvioi elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk.). Maakuntauudistukseen liittyvä kasvupalvelulaki siirtää työllisyys- ja yrityspalvelut valtiolta maakunnille.

Uudellemaalle hallitus on jo luvannut erillisratkaisun, jonka mukaan kasvupalveluiden järjestämisvastuu saa olla pääkaupunkiseudun kuntien muodostamalla kuntayhtymällä maakunnan sijaan. Kokoomus on halunnut vastaavan järjestelyn myös muille suurille kaupunkialueille, jotka ovat vaatineet erillisratkaisuja.

– Isoille kaupungeille tässä on ollut profiilin kohottamisen paikka, johon mukaan on tullut väritystä. Ehkä aina ei ole pohdittu, onko kaikkia edellytyksiä kaiken hoitamiseen, Lintilä sanoo.

Kirjoita uusi viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

näin
Lintilä on tässä oikeassa. Kokoomus jyrää nyt ja haluaa itselleen rusinat pullasta. Ei hyvä. Syrjäseutu kärsii. Hki irrotettava muusta Suomesta ja valtion laitokset tulee hajasijoittaa. Saadaan 30 tuhatta työpaikkaa maakuntiin.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: näin
Ja työntekijät näihin valtion virkoihin paikallisesta vastaanottokeskuksesta, huoltoaseman baarista tai maatilojen kausityöntekijäreservistä ?
Nythän muuttovirta senkun kiihtyy Helsinkiin,
ei onnistu hajasijoitusprojektit, se nähtiin jo kun Kuopioon ei saatu kirveelläkään työntekijöitä.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Satoja tuhansia tyytymättömiä asiakkaita
"kaupungit ovat työllisyys- ja yrityspalveluita hamutessaan pyrkineet profiilinkohotukseen"

No ei ole kovin vaikea temppu tehdä kun rima ei kovin korkealle ole asetettu. Vai miten, ministeri Lintilä, mielestäsi valtiovalta on työllisyyspalveluiden suhteen onnistunut?