Lauantai 18.11.2017Tenho, Jousia, Max

Tuhannet suomalaiset ilmoittautuneet kunniavartioihin sankarihaudoille

Timo Jaakonaho
Kunniavartio Sankarihaudoilla Vantaalla joulukuussa 2005..
Kunniavartio Sankarihaudoilla Vantaalla joulukuussa 2005..

Mia Peltola

Sankarihaudoille itsenäisyyspäivän erityisiin kunniavartioihin on ilmoittautunut jo iso joukko suomalaisia. Valtioneuvoston kansliasta arvioidaan, että ilmoittautuneita on eri puolilla maata ainakin noin 3 000. Todennäköisesti vapaaehtoisia tulee vielä lisää, sillä satavuotiaan Suomen juhlapäivään on aikaa yhä vajaa kuukausi.

Vapaaehtoisten muodostamat kunniavartiot konkretisoivat sitä, kuinka paljon talvi- ja jatkosodassa kuoli ihmisiä ja kuinka nuoria kaatuneet olivat. Ja vaikka sodasta olisikin selvinnyt hengissä, nuoruus oli monelta mennyt.

– Poikkesin Tuusulan hautausmaalla äitienpäivälenkillä toukokuussa ja kävin aamuauringon valossa läpi sankarihautoja: 19-vuotias, 24-vuotias, 25-vuotias..., kuvailee tuotantopäällikkö Tiina-Kaisa Laakso-Liukkonen valtioneuvoston kansliasta.

Hän kuuluu Suomi 100 -hankkeen sihteeristöön.

Tuusulassa ja muualla Suomessa on kymmeniätuhansia sankarihautoja, joissa lepää valtaosa vuosien 1939–1945 sodissa kuolleista lähes 95 000 miehestä ja naisesta. Tavoitteena on, että itsenäisyyspäivänä eri hautojen kohdalla seisoo kunkin vainajan kanssa samanikäinen ja samaa sukupuolta oleva ihminen.

Esimerkiksi 14-vuotiaana kuolleen sotilaspojan haudalla Tampereen Kalevankankaalla on ensi kuun 6. päivä vartiossa erään kapteenin 14-vuotias poika.

– On todella ilahduttavaa, että nuoret ovat lähteneet innolla liikkeelle, sanoo Tampereen Suomalaisen Klubin varapuheenjohtaja, kenraalimajuri (evp.) Kalervo Sipi.

Sankarihautoja on Tampereella 749, ja kunniavartioon ilmoittautuneita on kertynyt jo yli puolet tästä määrästä. Osallistujia on haettu muun muassa seurakunnan, partiolaisten, yliopiston, reserviläis- ja maanpuolustusjärjestöjen sekä Puolustusvoimien tuella. Yhteydenottoja toivotaan kuitenkin vielä lisää.

– Tietynikäisiä tarvitaan yhä. Suurin puute on 20-vuotiaissa, Sipi kertoo.

Idea kunniavartioiden järjestämisestä osana Suomi 100 -ohjelmaa lähti liikkeelle nimenomaan Sipin aloitteesta. Vastaavanlainen vartio toteutettiin esimerkiksi Lempäälässä kansallisena veteraanipäivänä vuonna 2007. Ajatus muhi Sipin mielessä vuosia. Nyt Suomen juhlavuonna oli oikea hetki toteuttaa sama idea, mutta laajemmin.

Kunniavartioita nähdään Tampereen ja Tuusulan lisäksi muillakin paikkakunnilla. Kaupunkeja ja kuntia on mukana ainakin reilut parikymmentä, kertoo valtioneuvoston kanslian Laakso-Liukkonen. Hänen mukaansa suurinta kunnianosoitusta valmistellaan Lappeenrannassa, jossa sankarihautausmaalle pyritään saamaan vartioon noin 1 400 ihmistä. Toteutusta koordinoi Maasotakoulu.

Oulun hautausmaalle on ilmoittautunut vartioon arviolta reilut 400 vapaaehtoista. Sankarihautoja on 456. Suurin puute on 20–30-vuotiaissa.

– Ilmoittautuneet ovat suurimmaksi osaksi yksittäisiä kansalaisia. Mukana on myös urheiluseuroja ja muita järjestöjä, kertoo Oulun Suomi 100 -aluekoordinaattori Heli Metsäpelto.

Kuopiossa Hatsalan hautausmaalle on lupautunut tulemaan noin sata ihmistä – sankarihautoja on 605. Valtaosa ilmoittautuneista on 20–25-vuotiaita. Osallistujia haetaan etenkin opiskelijoista.

– Moni on sanonut, että ihokarvat nousevat pystyyn jo pelkästä ajatuksesta, että pystyy tekemään tällaisen teon, kuvailee Kuopion Suomi 100 -aluekoordinaattori Jari Sihvonen myönteisiä reaktioita.

"Ylle normaalit nuorten vaatteet"

Erityisten kunniavartioiden lisäksi sankarivainajia muistetaan hautausmailla perinteisillä seppeleenlaskuilla sekä sytyttämällä kynttilöitä. Monella paikkakunnalla lasketaan pieni havuseppele jokaiselle sankarihaudalle. Joillakin paikkakunnilla on myös esimerkiksi muistotilaisuuksia.

Kuopiossa kunniavartioon yhdistetään ylioppilaiden soihtukulkue, joka on tavallisesti järjestetty vasta myöhemmin illalla. Aamun seppeleenlaskutilaisuutta ja kunniavartiota kunnioitetaan mahdollisesti lisäksi ylilennolla, kertoo Kuopion Suomi 100 -aluekoordinaattori Jari Sihvonen Pohjois-Savon liitosta.

Juhlallisuuksien ajankohdat vaihtelevat hieman paikkakunnittain, mutta tyypillisesti ne ajoittuvat Kuopion tapaan aamuun tai aamupäivään.

Vaikka tilaisuudet ovat arvokkaita, esimerkiksi erillistä pukeutumisohjetta ei ole ainakaan Kuopiossa kunniavartioon osallistuville annettu.

– Ohjeistus on se, ettei mitään ohjeistusta ole. Jotta kunniavartio näyttää tämän päivän nuorilta, heitä pyydetään pukeutumaan sen mukaisesti, miten he pukeutuvat normaalisti, Sihvonen sanoo.

Tampereella puolestaan osasto puetaan lumi- tai maastopukuihin, Tampereen Suomalaisen Klubin varapuheenjohtaja, kenraalimajuri (evp.) Kalervo Sipi kertoo.

Kirjoita uusi viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Turku?
Miksei turussa?
Kirjoita vastaus viestiin

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Turku?
En tiedä varmuudella, mutta olettaisin, että kunniavartiot hoidetaan ns. "firman" puolesta.. Partiolaiset ainakin ovat kunnioitettavasti aikaisemmin asian hoitaneet. Eiköhän asiaan liittyvät tiedoitukset aikanaan lehteen putkahda..?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Turku?
Turku keskittyy niin paljon omaan itseensä ja kaupunkinsa sisäisten aarteiden vaalimiseen jne., että tällaiset valtakunnalliset jutut ja ideat jäävät huomaamatta. Siksi. Nyt tänä syksynäkin on suuresti tiedotettu reformaation 500-vuotisjuhlia, että monenlaista muuta asiaa jää varjoon.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Turku?
Sen kun alat järjestää. Olet tietenkin jo ilmoittautunut. Jos otat vetovastuun, niin aika varmaan saatte porukan kasaan.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Hieno ajatus
Kannattaa käydä silloin sankarihaudoilla, niin saa hyvän käsityksen nuorta väkeä Suomi silloin menetti.

Haudalla seisovan mieleen soisi tulevan: mitä ikinä vuoden kuluttua teenkin, niin sinä olet samassa iässä maannut vuoden täällä.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Turku?
Jos ei yhtään turkulaista kaatunut isänmaan puolesta?

Yritätkö kenties jollain kömpelöllä tavalla olla vitsikäs....? Huono yritys.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Muistokivi on paljon helpompi kohdattava
On hienoa elämöidä sankarivainajista. Sillä saadaan edelleen suomalainen siihen puhumattomuuden tilaan, mikä alkoi presidentti Paasikiven aikana ja jatkui presidentti Kekkosen aikana. Yhdelläkään perheellä ei ole mitään valittamista menetyksestään - Hän on kaikkien arvostama ja kaikkien kunnioittama sankari. Vainaja toki, mutta kaikkeudessaan ylivertainen sankari.

Isäni, veteraani kertoili omista kokemuksistaan ja niistä henkilöistä, miehistä ja naisista, jotka olivat rintaman Suomen puolella aseiden vaimentuessa. Heidän olemassa olonsa oli se voima, jonka vuoksi Suomi on säilynyt siinä kuosissa, mikä se on vaikkapa Paasikiven ja Kekkosen aikojen sosialistisen lähihistoriansa muutoksissaan ollut.

On hyvä tarkastella niitä, jotka sota vei. On myös hyvä tarkastella niitä vähiä, jotka vielä ovat jäljellä niistä kaikista, jotka kykenivät palaamaan omiin ympäristöihinsä kuka milläkin tavalla rikottuna. Suurin osa henkisiä reikaleita osan potiessa myös fyysisiä puuttumisia.

Milloin tulee aika keskustella todellisesta sankaruudesta, vaikkapa vääjäämättömän pakon pakottamasta??

Toki onhan se sisällissotakin keskustelematta.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Muistokivi on paljon helpompi kohdattava
Ajatuksia tekstissäsi.
Mielestäni meillä on kyllä sodan veteraanejakin muistettu viime aikoina. Silloin sodan päättyessä tärkeintä oli rakentaa elämää eteenpäin. Suuri joukko siinä tavallansa onnistui, joillakin elämä oli vaikeuksia täynnä.
Sisällissota, muistellaanko sitä ensi vuonna? Kammottavia asioita, joiden vaikutukset monien ihmisten elämässä näkyivät pitkään. Sen sodan jälkeen sen aikuisissa oloissa perheen elättäjien menettäminen teloituksissa ja vankileirien oloissa... Pikkuhiljaa ja ilmeisesti kitkerin mielin jonkinlainen yhteisvastuu heikompien auttamisesta heräsi... Kitkerin mielin ja vastiketta vaatien ja kytäten. Mistä tulikin mieleen, missäs tilanteessa me nyt ollaan, noususuhdanteesta riippumatta! Ruvetaan taas jakamaan väkeä luokkiin, ilmassa lienee jälleen kitkerää mielialaa... Kantokyky kun ei riitä.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Muistokivi on paljon helpompi kohdattava
Miten tämän nyt muotoilisi... No, pistetään suoraan vaan. Hautaan Suomen puolelle päätyneet sodan uhrit saivat kuitenkin tasavertaisen kohtelun. Eloon jääneet sodan käyneet taidettiin tavalliseen tapaan jakaa eriarvoisiin luokkiin. Entäs sitten vainajien omaiset...
Muistelmat ja historia on kyllä kirjoihin koottu. Ja sisällissodankin osalta kovasti töitä tehty.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.