Perjantai 20.10.2017Kauno, Kasperi, Jesper, Jasper

Turkin suurlähettiläs ulkoministeriöön keskustelemaan suomalaistoimittajan vankeustuomiosta

Suomi ei aio vaatia tuomion purkua - Soini: Puhutetaan ensin

YLE / Juha Heikanen
Ayla Albayrak Turkisssa vuonna 2012.
Ayla Albayrak Turkisssa vuonna 2012.

Suomen ulkoministeriö on kutsunut Turkin suurlähettilään keskusteluun suomalaistoimittaja Ayla Albayrakin vankeustuomion takia. Ulkoministeri Timo Soinin (sin.) mukaan valtiosihteeri keskustelee suurlähettilään kanssa tänään ulkoministeriössä, mutta Suomi ei aio vaatia Turkilta toimittajan tuomion purkua.

– Puhutetaan ensin. Turkilla on oma oikeusjärjestelmä, joka kannattaa käydä loppuun ja valittaa, ja sen jälkeen on ihmisoikeustuomioistuinta ja muuta, Soini sanooi STT:lle torstaina.

Lisäksi presidentti Sauli Niinistön on kerrottu lähettävän asiasta kirjeen Turkin presidentille Recep Tayyip Erdoganille.

– Selvä viestimme on, että toimittajan jutussa ei ole mitään sellaista, joka voisi aiheuttaa tämän tuomion, Soini sanoi.

Soinin mukaan on selvää, että Turkissa vankeustuomion saanutta suomalaistoimittajaa ei luovuteta Yhdysvalloista Turkkiin. Suomalaistoimittaja Ayla Albayrak tuomittiin tiistaina Turkissa vankeuteen poissaolevana. Hän on sekä Suomen että Turkin kansalainen.

Albayrak sai kahden vuoden ja yhden kuukauden tuomionsa Wall Street Journal -lehdessä elokuussa 2015 julkaistusta jutusta. Lehden mukaan New Yorkissa parhaillaan oleskeleva Albayrak aikoo valittaa tuomiostaan.

Useat suomalaiset europarlamentaarikot vaativat tuomion purkua. Europarlamentaarikko Miapetra Kumpula-Natrin (sd.) valmisteleman kirjeen oli torstai-iltaan mennessä allekirjoittanut ainakin kymmenen suomalaista europarlamentaarikkoa. Kirje on lähetetty kaikille Euroopan parlamentin jäsenille, ja allekirjoituksia kerätään perjantaiaamuun saakka.

Kirje lähetetään Turkin oikeusministerille ja Turkin EU-suurlähettiläälle.

Kirjoita uusi viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Eikö olisi kannattanut käyttää yhtä keinoa kerrallaan
Nyt syntyy vähän hössöttäminen näköistä touhua, kun europarlaamentaarikotkin vielä tunkevat vetoomuksensa samaan syssyyn. Marssijärjestyksen olisi pitänyt olla sellainen, että ensin puhutellaan lähettilästä, sitten (esim viikon päästä) presidentti ottaa yhteyttä presidenttiin ja sitten (taas jonkin ajan kuluttua) europarlamentaarikot vetoavat, tai mitä lienee tekevätkin. Näin oltaisiin saatu ajallisesti myös enemmän julkisuusarvoa, joka olisi varmasti epämukavaa Turkille.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
puolustakaa
Saulille uusi, pysäkkivaltteri.Koska poliitikot aloittavat suomalaisten puolustamisen,nytkin kova vouhotus turkkilaistoimittajan tuomiosta,aika erikoista.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Puuttuminen
On siis sallittua muiden maiden puuttua myös Suomen oikeuslaitoksen toimintaan?
Luullaan olevamme muita ylempänä ja parempia.
Miksi ei sitten puututa islamilaisiin käytäntöihin?