Maanantai 11.12.2017Taneli, Tatu, Daniel

"Ei ole käsitystä, että sote ja valinnanvapaus olisivat lykkääntymässä"

Saarikko: Asiakasseteli voi olla käytettävissä esimerkiksi asumis-, kuntoutus- tai kotipalveluihin.

Martti Kainulainen
Perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikko kertoi sote-palvelujen valinnanvapaudesta Helsingissä 9. lokakuuta.

Mikko Isotalo, Tuomas Savonen

Hallitus joutui ottamaan muutaman päivän lisäajan tulkitessaan maanantaina julkistamaansa sopua sote-palveluiden valinnanvapauslaista. Perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikko (kesk) kuitenkin kiisti uudistuksen olevan vaarassa.

– Ei ole käsitystä, että sote ja valinnanvapaus olisivat lykkääntymässä, sillä muutaman päivän lisäaika on jo sunnuntaina sovittu menettelytapa, Saarikko sanoi eduskunnassa.

Pitkään väännetyn ratkaisun sote-uudistuksen valinnanvapaudesta oli kuitenkin määrä olla tänään hallituksen eduskuntaryhmien käsittelyssä, mutta nyt laki menee ryhmien käsittelyyn vasta ensi viikolla.

– On mahdollista ja tavoiteltavaa, että esitys lähtee lausuntokierrokselle marraskuussa. Kyse on enää muutaman yksityiskohdan hiomisesta, Saarikko sanoi.

Uusi lakiluonnos on tarkoitus lähettää lausunnoille marraskuussa. Eduskunnan käsittelyyn se tulee maalis–huhtikuussa.

Kokoomuksella ja keskustalla on ollut eriävät käsitykset valinnanvapauteen sisältyvän asiakassetelin käytöstä. Kokoomuksen tulkinnan mukaan asiakassetelin käyttö olisi selkeästi laajempaa.

Saarikko taas korostaa perustuslakivaliokunnan edellyttäneen kesällä, että asiakassetelin sääntelyn on oltava tarkempaa. Hänen mukaansa esityksessä on oltava pykälä, jossa on listattu mihin seteli on käytettävissä. Hänen mukaan valinnanvapauteen sisältyvä asiakasseteli voi olla käytettävissä esimerkiksi asumis-, kuntoutus- tai kotipalveluihin.

Sisäministeri Paula Risikko (kok) kiisti torstaina, että kokoomuksen ja keskustan välillä olisi asiakassetelin käytön laajuudesta erimielisyyttä.

– Ei meillä ole mitään erimielisyyttä ollut. Meillä on ollut ihan selvää se, mitä kaikkea siihen tulee, Risikko sanoi toimittajille eduskunnassa.

Risikon mukaan valinnanvapauslain viivästymiseen ei liity minkäänlaista dramatiikkaa, vaan kyse on yksityiskohtien viilaamisesta.

– Nyt halutaan varmistaa, että perustuslakivaliokuntaan ei viedä mitään sellaista, mikä kaatuisi siellä.

Risikkokin sanoo, ettei sote-uudistus ole lykkääntymässä valinnanvapauslain viivästymisen takia. Hän uskoo, että valinnanvapautta koskeva lakiesitys lähtee aiemmin kaavaillun mukaisesti marraskuussa lausuntokierrokselle.

– Kyllä se sieltä tulee.

Kirjoita uusi viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

joo
Kaipa se Esko Aho neuvoo, kuin hoidetaan. Terve menoo koko kepun ministeri- ja eduskunta ryhmä. Edestänne löydätte seuraavien eduskuntavaalien jäleen. Ex-ministereitä ja ex-kansanedustajii koko sakki.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Isänmaallista
Hyvä Saarikko, tee kunnolla homma niin ei mene enää uusintoihin. Lait kuntoon ja läpi: Suomi odottaa johtajuutta ja päätöksiä.

Gallupit ovat amatöörejä varten.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Isänmaallista
Ai kepulta vaaiii...hehehehe.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Kokoomuksen uuskieltä
... on tämä niin sanottu valinnanvapaus, joka itseasiassa tarkoittaa sitä, että kohta meillä ei ole mitään mistä valita.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Kokoomuksen uuskieltä
Ja kaikki veronmaksajat osallistuvat myös hyvintoimeentulevien terveyskuluihin. Ei voi valita.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Kokoomuksen uuskieltä
Kyllähän noi hyvintoimeentulevat ovat myös hyviä veronmaksajia. Tänä päivänä julkinen terveydenhoito kattaa kaikki ryhmät, rikkaista köyhiin.Tietysti. Eri asia on käykö nuo varakkaat julkisellapuolella. Jonot sinne on melkoiset.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Asiantuntijat
Hallitus on taas käyttänyt asiantuntijoita, jotka eivät tunne asiaa.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Ministeri Saarikko ei maksa Suomen kunnille sotevaltionosuuksia!
Ministerit, valtioneuvosto, vakituinen oikeuskansleri rikkovat perustuslakia, Suomen lakia ja valtiosopimusta — rahoitusperiaatetta kuntien itsehallinnon suojaa; maakuntalakiesitys ja valinnanvapausmalli ovat perustuslaissa säädetyn kuntien ja kaupunkien soteitsehallinnon vastainen. Samoin perustuslain 6 §:n ja 19 §:n vastainen.

Sekä ministeri Saarikon keskustapuolueen Sipilälle rakkaassa yksityistämisessä, valinnanvapausmallissa että ministeri Vehviläisen kokoomukselle rakkaassa 18 suurkaupunkipakkoliitoksessa — sote-maakuntalakiesityksessä — Suomen kuntien ja kaupunkien perusoikeudet eivät toteudu

1) valtakunnallisessa alueellisessa vertailussa eikä

2) valtakunnallisessa kuntien välisessä vertailussa

3) vähiten kuntaliitosten jälkeisten entisten kuntien ja nykyisten kuntien ja kaupunkien välisessä vertailussa

perustuslain 6 §: ja 19 §:n edellyttämällä tavalla.

Eikä varsinkaan kun verrataan mitä tahansa C21 kaupungeista suurimpaan — pormestari Jan Vapaavuoren, kok, Helsinkiin.

JK

PM Suurkaupunkipolitikko Juha Sipilä siirtää kansanedustajia maalta Helsinkiin ehdokkaiksi.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Puhetta riittää
Saarikko voisi kysyä siltä Risikolta mihinkä sitä asiakasseteliä voi käyttää, niin loppuisi tuo turha kinaaminen. Saaarikolla on vielä vähän "kosteat korvantaukset" noihin hommiin, mutta kyllä hän ajan myötä oppii talon tavoille.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Mitä setelien jälkeen?
Maksatko loppuvuodelta kaiken ylimenevän osan kun "setelit" on käytetty? En muutenkaan ymmärrä kun nyt puhutaan "palveluiden ostosta". Ostaako kansalainen tulevaisuudessa esim terveyspalveluita kongreettisesti + maksaa niitä varten kerättävää veroa. Siis tuplana?? Menee näin nelikymppiselläkin täysin yli ymmärryksen.