Perjantai 31.7.2015Helena, Elena
Junaemäntä Tessa Kankareen mukaan palaute kiinteästä kärrymyynnistä on ollut vaihtelevaa. TS/Ben Serlo.

VR testaa kiinteitä myyntikärryjä

Asiakkailta saatu palaute on saanut VR:n testaamaan parin kuukauden ajan kiinteitä myyntikärryjä neljässä eri InterCity2 -junassa. Tavallisesti junavaunuissa kiertävät myyntikärryt on nyt sijoitettu muutamilla junavuoroilla kakkosvaunun alakertaan, ja sen sijaan että kärry tulisi asiakkaiden luo, matkustajat saavat itse hakea ostoksensa kärryn luota.

Kaukoliikennejohtaja Ari Vanhasen mukaan kokeilupäätös syntyi nimenomaan asiakaspalautteen perusteella.

– Kärryjä on vain IC2-junissa, jotka pääsääntöisesti ajavat alle kolmen tunnin matkoja. Esimerkiksi Turun ja Helsingin välillä myyntikärry ehti usein asiakkaiden luo vain kerran tai kahdesti matkan aikana, ja vasta pitkänkin ajan kuluttua lähdöstä. Asiakkaat eivät puolestaan itse löytäneet kärryä helposti, kun se saattoi olla missä tahansa vaunussa ylä- tai alakerrassa, Vanhanen kuvailee.

TS

LUE LISÄÄ TIISTAIN TURUN SANOMISTA

Kirjoita uusi viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Konsultille hommia
Nyt jonkun konsulttitoimiston kannattaisi kaupata VR:lle palvelunkohennusstrategia, jonka sisältö on se, että juniin tulisi ravintolavaunuja. Tupakkakopit puolestaan tekisivät matkustusmukavuuden kilpailukykyiseksi bussien kanssa.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Jukka
Heh, tuohan on vähän kuin ravintolavaunu, ainakin ravintolakioski. Saksan ja Ranskan luotijunissakin on ravintolavaunut. Toivottavasti ne saadaan takaisin Suomeenkin.