Tiistai 21.11.2017Hilma

Pelastakaa Lapset -järjestöltä kansalaisaloite: Toisen asteen opinnot maksuttomiksi

Esimerkiksi parturi-kampaajatutkinnon työvälineet maksavat 800–1000 euroa.

Sari Miettunen

Pelastakaa Lapset -järjestö laittaa liikkeelle kansalaisaloitteen toisen asteen opintojen saamiseksi maksuttomiksi. Aloitteen taakse aletaan kerätä nimiä ensi viikosta alkaen kansalaisaloite.fi-verkkosivuilla.

– Uskomme, että vaaditut 50 000 kannatusilmoitusta saadaan kokoon vaaditussa kuudessa kuukaudessa, sanoo järjestön pääsihteeri Hanna Markkula-Kivisilta.

Neljännes toisen asteen tutkinnon keskeyttäneistä nuorista kertoo, että rahapula on ollut vaikuttamassa opintojen keskeyttämiseen.

– Lukion tuhansien eurojen kirjakulut ovat yleensä hyvin tiedossa. Monille vanhemmille ammattikoulun oppimateriaalien hinta sen sijaan tulee suurena yllätyksenä, Markkula-Kivisilta kertoo.

Summat koostuvat kokkiveitsistä, kampauspäistä, suojavarusteista, turvakengistä ja vastaavasta.

Esimerkiksi Vantaan ammattiopisto Varia ilmoittaa verkkosivuillaan parturi-kampaajatutkinnon opiskelijan "hankkivan itse opintojensa alussa työvälinepaketin, jonka hinta on noin 800–1000 euroa".

– Ammattiin opiskelevien Sakki ry:n mukaan on tutkintoja, joiden suorittaminen maksaa yli 2000 euroa. On ongelmallista, etteivät oppilaitokset kerro avoimesti, minkä hintaluokan hankintoja opiskelu edellyttää.

Hankinnat ovat tutkinto- ja oppilaitoskohtaisia. Kustannuksista todetaan yleensä vain, että opiskelu "edellyttää hankintoja".

– Opintojen kustannuksia on päivitelty joka vuosi, mutta aika on nyt kypsä aloitteen tekemiselle. Myös monet kansanedustajat ovat tehneet asiasta kyselyjä. Käynnistämämme kansalaisaloite varmistaisi, että eduskunta käsittelee asian.

Kirjoita uusi viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

epäsuhtaista
Jutusta tulee se vaikutelma, että koska lukio-opiskelun kustannukset ovat etukäteen tiedossa, ovat ne pienempi ongelma kuin ammattikoulun kustannukset opiskelijalle (miten ammattikoululaisten vanhemmille muuten voi edes tulla yllätyksenä ammattikoulun materiaalien maksullisuus).Näin siitä huolimatta, että lukio-opiskelun kustannukset halvimmillaankin ovat yhtä suuret kuin kalleimman ammattikoulussa opiskeltavan tutkinnon suorittamisen eivätkä lukiolaisten perheet ole mitenkään lähtökohtaisesti varakkaampia kuin ammattikoululaisten.

Ei lukio ole pitkiin aikoihin ollut mikään eliitin tai hyväosaisten koulu, joka sen vuoksi "saakin" maksaa enemmän, mutta tämmöinen käsitys istuu ilmeisen lujassa.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Hävettävää toimintaa
Pelastakaa Lapset on näköjään alkanut poliittisen pelleilyn trendin mukaisesti. Ennen sanottiin, että suutari pysyköön lestissään. Nykyään kaikenmaailman yhteiskunnalliset vaikuttajat puuttuvat kaikkiin kissaristiäisiin. Lasten hyvinvointi ei kuitenkaan valmis, joten yhdistys voisi keskittyä vaikka osaamisalueeseensa.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Naapurin...
poika kävi ammattikoulua autonasentajalinjalla, ei tarvinnut viedä viallista autoa.
Oma poika kävi talorakennuslinjalla, yhtään lautakuormaa eikä sementtisäkkiä tarvinnut ostaa.
Mistähän materiaaleista mahtaa olla kyse? Ilmeisesti vain oppikirjoista.