Tiistai 26.9.2017Kuisma

KSML: Ehtoollisviinit pannaan verolle

Riitta Salmi
Eduskunta päätti vuonna 1994, ettei alkoholivero koske ehtoollisviiniä.

Ehtoollisviinit muuttuvat verollisiksi, uutisoi Keskisuomalainen. Hallituksen esityksessä uudeksi alkoholilaiksi ei ole mainintaa ehtoollisviinien verottomuudesta. Asia on vahvistettu lehdelle valtiovarainministeriöstä.

Verokohtelu muuttuu, koska verovapaudelle ei ole perusteita alkoholijuomien verotusta koskevassa EU-lainsäädännössä. Valtiovarainministeriössä tarkistettiin, olisiko ehtoollisviinien verokohtelussa ollut kansallista liikkumavaraa, mutta sitä ei löytynyt.

Valtioneuvosto käsittelee alkoholilain muutosta kokouksessaan tänään. Lopullisesti uuden lain hyväksyy eduskunta.

Kirkkohallitus on aiemmin arvioinut lehdelle, että ehtoollisviinien verollisuus toisi evankelis-luterilaisen kirkon seurakunnille vuosittain yhteensä noin 160 000 euron lisäkulut.

Eduskunta päätti vuonna 1994, ettei alkoholivero koske ehtoollisviiniä.

Kirjoita uusi viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Monty Python
Monty Python on Pahkasian kera instanssi, jonka parissa olen lapsena varttunut. Huumorintajuni on täten melko kestävällä pohjalla.

En jaksa hymyillä ikinä, kun huomaan, että kirkko Suomessa saa jonkinlaista eri-kohtelua, tai että kirkko sotkeutuu valtion asioihin, kuten lainsäädäntöön. Tästä esimerkkinä homojen avioliittoon vihkineen papin saama vakava huomautus. Huomautus on ristiriidassa lain kanssa. On laitonta vaikeuttaa ja ahdistaa työntekijää, ja vaatia tätä tekemään työtänsä lainvastaisesti.

Kirkolta pitää ottaa ilman joustoa luulot pois heti ja aina, kun tarve esiintyy! Taho on kuitenkin Suomen ja maailman historiassa erittäin ymmärtämätön, joustamaton, julma, verinen ja itsekäs. Tällainen laitos kirkko edelleenkin on, vaikka paljon onkin toki rauhoittunut esim. keski-ajalta lähtien.

Kun viinit ovat olleet verottomia, onko kirkoilla ollut myös. esim. autojen vuotuisista käyttömaksuista vapautus?
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Monty Python
Kirkkoa vastaan käydään "hybridisotaa" ja sitä haukutaan pienimmästäkin syystä. Samoin kuin ammattiliittoja haukuttiin 80-luvulla ja armeijaa 90-luvulla. Lyömä-astalotkin ovat samoja eli puhutaan rahasta, vanhanaikaisuudesta jne. Nimimerkki "monty python" myös väittää kirkkoa veriseksi. Hän viittaa ilmeisesti v. 1918 tapahtumiin, joiden jälkeen sekä valkoinen että punainen propaganda väittivät kirkkoa "valkoiseksi". Todellisuudessa esimerkiksi papisto ei paria kourallista lukuun ottamatta tuota ollut. Ja me protestantit olemme juurikin eri asia kuin paavinkirkko joskus keskiajalla. Yleensähän kirkon julmuudella ja verisyydellä viitataan jesuiittoihin ym. paavinkirkkolaisiin väkivaltakoneistoihin. Ja protestanteilla on maallikkojenkin mahdollista osallistua oman seurakunnan toiminnan kehittämiseen valtuustojen ja ihan arkisen työn kautta.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
me tottelemme hillosta.
Tässä taas viesti siitä kuka käskee ja kuka tottelee. Mutta eihän se meitä koske mehän ollaan itsenäisiä me.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Huh...
Joko olisi sitten aika laittaa myös ay-toimijat verolle?

Vast: Huh...
Ja samalla yrittäjien järjestöt ja yhdistykset jyrineen?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
verovapaus
Tottakai myös kirkon pitää maksaa alkoholiveron. Ei mikään uskollinen ryhmä saa olla etuoikeutettuna, niin ettei maksa veroa. Tämähän on yksi asia siitä, mitä kirkko sanoo tasa-arvosta.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Ihmettelen
Miksei ehtoollisella tarjota alkoholitonta viiniä? Tai punaista mehua? Loppuisivatko silloin ehtoollisella kävijät?
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Muutakin verotettavaa
Oikeudenmukainen päätös. Kun alkuun pääsivät, voisivat poistaa luterilaisen kirkon muutkin verohelpotukset mitä muilla ei ole. Kaikki samalle viivalle.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Suomen alkoholin hinnoittelulle
ei ole perustetta! Tämän uutisen täytyy taas olla aprillipilaa! Erinomaista micromanagementtiä, paljonkohan näiden viinintilkkojen verotus tuo hilloa valtion kassaan ja paljonko hilloa palaa taivaan tuuliin näitä juttuja säädellessä. Suomi ei muutenkaan välitä hittojakaan mitä EU sanoo, esimerkiksi autoveroasioissa niin miksi välittää jostakin kirkkoviinitipoista?!
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Kirkko ja laki
Kirkko yllyttää lain rikkomiseen ja yllyttää kristittyjä asettamaan raamatun lain edelle. Näinhän sitten kiltit kristityt tekevät ja syyllistyvät rikokseen, kun piilottelevat laittomasti maassa olevia.

Itse erosin tämän vuoks kirkosta ja kaltaisiani on tuhansia. Minun veroillani ei laillista esivaltaa vastustaviien pappien palkkoja makseta. Ei myöskään verovapudella heidän suuria palkkojaan pidä rahoittaa ja alkoholiverotus viineille on aivan oikea toimenpide.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Kirkko ja laki
Minäkin olen yksi niistä tuhansista lainkuuliaisista kansalaisista, jonka kirkon arkkipiispa ja kumppaninsa pakottivat ottamaan askeleen, jota en olisi koskaan halunnut tehdä.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Kirkko ja laki
K.K.: "Itse erosin tämän vuoks kirkosta ja kaltaisiani on tuhansia. Minun veroillani ei laillista esivaltaa vastustaviien pappien palkkoja makseta."

Jotenkin on ihan huojentunut olokin kun muistelee omaa vuosikymmenten takaista kirkosta eroamista. Tein sen koska en tuntenut olevani uskovainen.
Se oli, ja on minusta edelleen hyvä syy erolle.
Vierastan näitä poliittisia syitä erota kirkosta. Eikö uskovaisen olisi järkevämpää pyrkiä vaikuttamaan kirkon sisällä?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.