Maanantai 25.9.2017Kullervo

Satudarah MC -jengiläisille kovia syytteitä väkivalta- ja omaisuusrikoksista

Syyttäjä: Osa uhreista pelkäsi niin, että rikokset paljastuivat vasta telekuuntelulla

Poliisi on tutkinut pääkaupunkiseudulla tapahtunutta rikoskokonaisuutta, jossa Satudarah MC -moottoripyöräjengin jäsenten epäillään syyllistyneen törkeisiin omaisuus-, väkivalta- ja kiristysrikoksiin.

Maria Rosvall

Satudarah MC -jengiläisiä vastaan on nostettu syytteitä muun muassa törkeistä ryöstöistä, törkeistä pahoinpitelyistä ja törkeistä vapaudenriistoista. Jutun käsittely alkoi keskiviikkona Tuusulan käräjäoikeudessa.

Jutussa on kymmeniä syytekohtia ja yhteensä 12 syytettyä. Syyttäjän mukaan heistä ainakin kuusi kuuluu tai on kuulunut Satudarahiin.

Satudarah MC rantautui Suomeen alkuvuodesta. Syyttäjän mukaan jengiläiset tekivät lopputalven ja kevään aikana huomattavan määrän vakavia rikoksia jengin lukuun. Epäiltyjä rikoksia on tehty muun muassa Järvenpäässä, Vantaalla, Hyvinkäällä ja Keravalla.

Syyttäjän mukaan yksi törkeistä vapaudenriistoista tapahtui toukokuussa Järvenpäässä, missä neljä jengiläistä pakotti aamuyöllä kadulla kävelleen pariskunnan autoonsa. Autossa syytetyt pitivät pariskuntaa kuristusotteessa ja uhkasivat heitä veitsellä vaatien rahaa.

Kun rahaa ei löytynyt, pariskunta vietiin syytteen mukaan syrjäiselle hiekkatielle, missä heiltä vietiin puhelimet ja kotiavaimet. Sen jälkeen matka jatkui pariskunnan kotiin, missä osa syytetyistä piti heitä makuuhuoneessa samaan aikaan kun loput tyhjensivät asuntoa omaisuudesta, syytteessä kerrotaan.

Syyttäjän mukaan asunnosta vietiin muun muassa kaksi Playstation-pelikonetta ja pelejä, kaksi tietokonetta, televisio sekä pariskunnan passit ja ajokortit. Syytetyt yrittivät myös saada pariskunnan miehen nostamaan heille 10 000 euron pikavipin, mutta miehelle ei myönnetty niin isoa lainaa.

Syyttäjän mukaan syytetyt lähtivät asunnosta aamuneljän jälkeen, jolloin uhrit pääsivät hälyttämään apua naapurista.

Satudarah MC on perustettu 1990-luvun alussa Hollannissa. Se on poliisin mukaan merkittävä kansainvälinen rikollisryhmä Euroopassa erityisesti huumekaupan ja väkivaltaisuutensa vuoksi.

– (Syytetyt) ovat onnistuneet luomaan niin kovan pelkotilan uhreissaan, ettei monikaan heistä ole uskaltanut ottaa poliisiin yhteyttä -- vaan moni tapaus on paljastunut poliisin muussa asiassa suorittaman telekuuntelun seurauksena, syyttäjän haastehakemuksessa sanotaan.

Suomessa Satudarahilla uskotaan olevan vain muutamia jäseniä. Poliisin mukaan nyt käsiteltävä oikeusjuttu ja siihen liittyvät kiinniotot ovat merkittävästi vaikeuttaneet jengin toimintaa. Tutkinnan aikana poliisi takavarikoi muun muassa aseita, huumeita ja varastettua tavaraa.

Jengin pomo kuoli toukokuun alussa Järvenpäässä ulosajossa. Tapauksessa on syytteessä toinen jengiläinen, joka ajoi turma-autoa. Syyttäjän mukaan mies ajoi reilua ylinopeutta. Auto suistui tieltä ja osui ojanrumpuun.

Kirjoita uusi viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Vaikeaako?
Aiempien uutisointien perusteella jengin jäsenet ovat ulkomaalaistaustaisia. Kysymys kuuluu. Mikä helvetti siinä on että tällaisia tyyppejä ei pystytä karkoittamaan suomesta? Kuka niitä haluaa tänne? Yksinkertainen asia jota vatuloidaan vuosikausia.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Vaikeaako?
Ei oo vaikea vastata: vasemmisto joka on hienosti levittäytynyt humaaniuden ja korkean koulutuksen viitassa saaden huomattavan suuren vallan. Ja tietty heidän seuraajansa, äänestäjät...
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Jaa että syytteet...
On kovat juu mutta heidän onnekseen tuomiot kevyitä - jos niitä ollenkaan langetellaan...