Lauantai 20.1.2018Sebastian

Kaikki kameratolpat räpsähtivät tänään päälle – poliisi aloitti 24 tunnin valvontamaratonin

Mikael Rydenfelt

Poliisi aloitti tänään 24 tunnin mittaisen ylinopeusvalvonnan koko maassa. Aamukuudelta alkanut

valvonta kestää huomiseen aamukuuteen.

Poliisihallituksen mukaan poliisin liikenneturvallisuuskeskus asetti nopeusvalvonnan ajaksi päälle kaikki käytössä olevat automaattivalvontakamerat, mikä tarkoittaa, että valvontaa tehdään noin 120 kameralla.

– Tämä on teknisen kaluston osalta suurin määrä mitä koskaan on ollut yhtä aikaa käytössä nopeusvalvonnassa Suomessa, Liikenneturvallisuuskeskuksen johtaja, ylikomisario Dennis Pasterstein sanoo tiedotteessa.

Lisäksi kaikki 24 valvonta-autoa ovat liikkeellä ja poliisipartiot suorittavat tavanomaista nopeusvalvontaa ja tarkkailevat autoilijoiden ajotapaa.

– Valvontaa kohdennetaan alueille, missä on sattunut onnettomuuksia ja käytetään runsaasti ylinopeuksia. Valvontaa pyritään suuntaamaan myös kansalaisten poliisille antaman palautteen perusteella. Valvontapaikkoja ovat esimerkiksi koulujen alkamisen aikaan oppilaitosten ja päiväkotien lähistöt, poliisitarkastaja Jouni Takala kertoo tiedotteessa.

Aiemmissa valvontamaratoneissa on kertynyt noin 5 000 kameranvälähdystä vuorokaudessa.

Poliisihallitus julkaisee automaattisen nopeusvalvonnan tulokset torstaina. Poliisilaitokset vastaavat oman alueensa paikallisesta tiedottamisesta.

Kirjoita uusi viesti



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Kumma
Aikamoinen homma käydä laittamassa kamerat kaikkiin niihin tolppiin joissa sitä ei ole ollut. Eikö viranomaisella muuta tekemistä ole.
Kirjoita vastaus viestiin



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Valtion kassa jälleen tyhjä
En näe peltipoliiseja minään liikenneturvallisuutta parantavina laitteina, lähinnä säälittäviltä valtion kassavajeen paikkaajina. Hyvä syy jäädä tänään kotiin, onneksi ei matkan tarvetta.

Jos 5000 kameravälähdystä vuorokaudessa ja pienin ylinopeussakko 170€ = 850 000 euroa valtion pohjattomaan kassaan.
Kirjoita vastaus viestiin



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Valtion kassa jälleen tyhjä
Osuvaa siinäkin mielessä, että muusta rikollisuudesta, tunnetusti varsinkin raiskauksista, saa "paljousalennusta". Peltipoliisien räpsähdyksistä sen sijaan jokainen vierekkäisen tolpan lasku tulee täysimääräisenä maksettavaksi.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Valtion kassa jälleen tyhjä
Hupaisaa sinänsä, itse en ole kaikesta autoilustani huolimatta kertaakaan Joutunut Paikkaamaan valtiontaloutta ylinopeussakkojen muodossa.

Siksi onkin 100%:n varmaa että ketään ei pakoteta sakkoja maksamaan vaan niitä sakkoja tulee vain niille jotka niitä haluavat. Ja jos ei muuta keinoa ylinopeussakkojen välttämiseksi keksi, niin paras tosiaan on jäädä kotiin - ihan loppuelämäksi.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Sielu taivaaseen vilahtaa
Näin sitä hankitaan puuttuvia varoja Suomelle.
Ainoa porukka joka maksaa sakkonsa varmasti on autoilijat.

Nythän on niin, että suunnilleen kaikenlainen rikostelu on Suomessa ollut tilastollisesti laskemaan päin, ainoastaan liikennerikokset ovat tilastollisesti lisääntyneet.

Tämä johtuu juurikin siitä, että näpistelijöitä on malko turha ottaa kiinni, koska he eivät sakkojaan maksa kuitenkaan. Kauppias saa hävikkinsä helpommin vakuutusyhtiöiltä.
Kirjoita vastaus viestiin



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vapaaehtoisuus
Onneksi ylimääräisiin verotalkoisiin osallistuminen on sentään vapaaehtoista, tätä veroa kun on helppo kiertää. Luin jostain nopeiden kuskien foorumilta näppärän tavan kiertää tämä selkeä kateusvero. Tien poskissa on tolppia ja niiden nokassa pyöreitä kylttejä, joissa esiintyy luku. Kun asettaa auton nopeusmittarin neulan korkeintaan samaan lukemaan, kun tämä tolpan nokassa sijaiseva luku, tulee systemaattisesti kiertäneeksi kateusveron. Pidetään tämä kuitenkin meidän nopeiden kuskien sisäpiiitietona.
Kirjoita vastaus viestiin



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Vapaaehtoisuus
Siinä saat olla paitsi erittäin tarkkaavainen, myös nopea jarruttelija. Niin paljon niitä tolppia on joiden nokassa luvut vaihtelee 50 ja 120 välillä edes takaisin. Jokainen äpi suomen ajanut tietää kuinka helposti joku tikkari jää huomaamatta, varsinkin yöllä. Niin vaan peltipoliisi räpsähtää vaikka yritit olla tarkka ja tunnollinen. Mutkan takana alkoikin taas alempi nopeusalue, vaikka vaan parin sadan metrin ajaksi. Siihen se peltipoliisi piti sitten asentaa, koska siinä sitä ei kukaan huomaa.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Vapaaehtoisuus
Saa olla kyllä todella umpisurkea kuljettaja jos kameratolpasta saa sakon ilman tahallisuutta. Niin umpisurkea että kannattaisi jättää auton ajaminen muille.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Vapaaehtoisuus
Jokainen kuljettaja varmasti osaa katsoa liikenteen tilanteita, yleistä ajonopeutta ja vielä hirviäkin siinä sivussa, mutta suurimmat sallitut ajonopeudet vaihtelee kuudenkympin ja sadan välillä tiuhaan pitkin matkaa, varsinkin niin että se kuudenkympin taulu on juuri siinä peltipoliisin edessä.

Ja, että kehtaavatkin laittaa satasen nopeusalueen merkin vaikka jo kilometrin päästä on taas kuudenkympin pätkä.

Eräänkin mutkasen tien kaistaviiva on jatkuvasti keltainen, vaikka nopeusalue on sata. Kun vihdoin tulee suora ja keltainen viiva loppuu, kiihdytän ja pääsen ajamaan traktorin ohi ja palaan omalle kaistalle, huomaan lähestyväni peltipoliisia jonka edessä on kasikympin tikkari. - Zadaa! Olin siis umpisurkea kuski, vai mitä?

Yhdeksänkymmentä sadasta niistä huomaa, mutta ihminen on inhimillinen, peltipoliisi ei ole. Yksikin virhe matkalla läpi Suomen maksaa aika paljon.

Kyllä se niin on, että autoilijoita kannattaa sakottaa koska autoilijat maksaa sakkonsa, muut rosvot ei maksa.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Vapaaehtoisuus
Jottei havaitsisi kameratolppaa, pitää olla ajanut niin lähellä sitä ohitettavaa että jo siitä pitäisi rangaista päiväsakoilla. Lisäksi nuo rajoitusmerkit ovat risteyksissä sijoitettu siten, että jotta ne jäisivät sen ohitettavan taakse, pitää ohituksen olla suoritettuna sulkuviivan väärää puolta käyttäen. Eli jälleen päiväsakkorikos.

Eli kyllä, olet todellakin umpisurkea kuljettaja jos ilman tahallisuutta saat nopeussakon kameratolpasta. Se toinen vaihtoehto sitten on että olet muuten vain liikennerikollinen jolle ei korttia olisi alunperinkään pitänyt antaa.

Autoilijoita kannattaa sakottaa koska ovat sakkonsa aina ansainneet.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.