Sunnuntai 20.8.2017Samuli, Sami, Samuel, Samu

Miksi Kiira-rajuilmasta ei annettu vaaratiedotetta aiemmin?

Rajuilma vyöryi eteenpäin sadan kilometrin tuntinopeudella, kertoo Ilmatieteen laitos

Teemu Salonen
Kiira-rajuilman lauantai-iltana katkomia puita Kaisaniemen puistossa Helsingissä 13. elokuuta.
Kiira-rajuilman lauantai-iltana katkomia puita Kaisaniemen puistossa Helsingissä 13. elokuuta.

Johanna Latvala

Ilmatieteen laitoksen Kiira-rajuilmasta antama vaaratiedote julkaistiin reilun parinkymmenen minuutin viiveellä, kerrotaan Ilmatieteen laitokselta. Vaaratiedotteesta päätettiin jo kello 18.40, kun Kirkkonummella havaittiin voimakkaita, yli 30 metriin sekunnissa yltäviä puuskia. Vaaratiedote tuli kuitenkin julki radiossa ja televisiossa seitsemän maissa, kun Kiira oli ehtinyt matkata jo pääkaupunkiseudulle asti.

Ilmatieteen laitoksen mukaan viivettä aiheuttavat vaaratiedotteen lähettämiseen vaadittavat toimenpiteet, kuten sen lähettäminen hälytyskeskuksen kautta.

– Meillä oli vähän valmisteltu sitä (vaaratiedotetta), ja teimme sen sitten valmiiksi. Siinä on kuitenkin kaikenlaista toimenpidettä, vaaratiedote pitää esimerkiksi lähettää hälytyskeskuksen kautta. Siinä oli kieltämättä yllättävän pitkä viive, jonka takia julkaisu meni yli seitsemään. Tietenkin olisi hyvä saada sitä viivettä supistettua pois, sanoo päivystävä meteorologi Hannu Valta.

Yksi tekijä oli myös rajuilman etenemisnopeus, joka kohosi noin sataan kilometriin tunnissa.

– Se nousi nopeasti, Hangossa ei ollut kovin kovaa puuskaa, mutta Porkkalanniemeä ja pääkaupunkiseutua lähestyessä voimakkaat syöksyvirtaukset pääsivät meren- ja maanpintaan. Silloin tajusimme, että tämä on erittäin vaarallinen ja iskee pääkaupunkiseudulle. Silloin me päätettiin antaa vaaratiedotteen.

Vaikka Kiira oli jo ehtinyt esimerkiksi Espoon ja Kirkkonummen päälle, saivat asukkaat Itä-Uudellamaalla ja Porvoossa varautumisaikaa vaaratiedotteen vuoksi.

Vaaratiedotteita ei voida myöskään antaa etukäteen.

– Tuulen täytyy olla jo hyvin voimakasta, selvästi yli 25 metriä puuskissa ja aiheuttaa yleistä vaaraa. Kaikkeen täytyy olla varmat havainnot, ja sen takia vaaratiedotetta ei voitu antaa aiemmin, Valta sanoo.

– Vaaratiedotteissa on korkea kynnys, ei niitä huvikseen anneta. Se kuitenkin luetaan radiossa ja teksti tulee televisioon, joten täytyy olla painava peruste, että se annetaan. Jos niitä annetaan turhaan, niiden teho laskee.

Lue myös: Varsinais-Suomi säästyi Kiira-rajuilmalta – pääkaupunkiseudulle annettiin harvinainen vaaratiedote

Kiira-rajuilma aiheutti poikkeuksellisen paljon vahinkoja – eniten 2010-luvulla

Kiira-rajuilma aiheutti poikkeuksellisen paljon tehtäviä pelastuslaitoksille, kerrotaan Pelastusopistosta. Kiiran reitille joutuneilla alueilla on kirjattu lähes 750 vahingontorjuntatehtävää.

Pelastusopiston mukaan 2010-luvulla ei ole aiemmin ollut näin paljon vahingontorjuntatehtäviä yhden vuorokauden aikana.

Esimerkiksi Kymenlaaksossa rajuilma kaatoi puita lukuisten rakennusten ja sähkölinjojen päälle.

Kiira saavutti Lounais-Suomen eilen puoli kuuden aikaan illalla ja siirtyi Venäjän puolelle puolenyön jälkeen, kerrotaan Ilmatieteen laitokselta.

Kirjoita uusi viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Holhousyhteiskunta
Kyllä on ihmiset avuttomia. Lähestyvästä rajuilmasta jokainen tiesi viimeistään jo lauantaina aamupäivällä, jos vähääkään seuraa sääennustuksia.

Turkuunkin povattiin jotain tuomiopäivän katastrofia, mutta ei jyrissyt, salamoinut eikä kunnolla edes satanut.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Holhousyhteiskunta
Juuri näin. Eikö nyt voisi sentään vähän itse ajatella...?? huokaus.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Holhousyhteiskunta
Olen samaa mieltä. Ihmiset joka tapauksessa kuulevat ja näkevät joka tuutin kautta, mitä ehkä on tulossa ja voisivat ihan itse vetää johtopäätökset. Jos vaaratiedote olisi annettu muutamaa tuntia etukäteen radiossa ja TV:ssä, takuulla olisi valitettu, että miksi tuollaisia turhia lähetetään ja ihmisiä peloitellaan, jos sitten myrskyä ei olisi tullutkaan.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Byrokratiaa
Tietenkin taas jotkut poliitikot ja miniserit ovat tyhmyyttään luoneet byrokratian sellaiselksi, ettei vaarankan uhatessa tiedotusta voida hoitaa nopeasti ja järkevästi.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Byrokratiaa
Millos se ilmatieteenlaitos alkoi toimintansa? Entäpä ne hälytyskeskukset? Sillä 000 -numerolla.

Kuule Jeppe, oliko silloin, kun sinä synnyit, käytössä ruokailussa haarukka ja veitsi ja semmoinen lusikka?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Mitä olisi voitu tehdä?
Kyse ei ole kuitenkaan sellaisesta luonnonilmoiöstä että olisi pitänyt paeta Ruotsiin. Joten mitä hyötyä siitä aikaisemmasta vaarailmoituksesta olisi ollut? Kyllähän nytkin kerrottiin hyvissä ajoin että on tulossa myrskyä. Joten jos joku halusi varmuuden vuoksi kaataa puunsa pihasta niin hän olisi sen ehtinyt tekemään. Ai niin mutta puiden kaatamiseen omasta pihasta tarvii kaupungin luvan, ja sitä ei ehdi saada jos ei ole useampaa viikkoa aikaa.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Kun aaina pitää kaikesta ja kaikkialla valittaa
Hauska kysymys. Sen johdannaisena seuraavat varoitukset, että kukaan ei pystyisi sanomaan, että ei ole kuullut, lukenut tai ehkäpä tiennyt:

Pääkaupunkiseudulla sataa tulevana talvena kerralla 0,5 metriä lunta. Hankkikaa lumi lapio autoon ja pitäkää se aina mukananne, kun poistutte autosta. Auton sisällä siitä ei ole mitään hyötyä.

Tampereella on tulevana talvena erityisen liukasta sekä ajoradoilla että jalkakäytävillä. Nettiviestimen varoituksen saatte vasta silloin, kun olette ensiavussa odottamassa luittenne terveydenhoidollista käsittelyä. Muistakaa hymyillä.

Turussa sataa 1990-luvun tapaan ennätysmäärä lunta, joka tukkii kaikki mahdollisuudet autoiluun. Lumi sulaa kuitenkin nopeasti ja aiheuttaa ennen näkemättömät tulvat. Välttäkää ulkoilua. Saatatte hävitä lumeen tai tulvaan.

Pohjois-Suomeen odotetaan tavanomaista talvikeliä. Moottorikelkat kannattaa huoltaa jo nyt, koska myöhemmin ei ehdi. Lumen poistamisen välineet kannattaa laittaa siihen sisään aukeavan ulko-oven viereen, mistä ne voi ottaa käyttöön ihan tuulikaapissa seisten.

Muita talvivaroituksia: Liukasta keliä kaikilla teillä alkaen jopa jo syyskuusta alkaen. Huolehtikaa oikeasta tilannenopeudesta ja kieli pois hampaitten välistä. Jos kieli kuitenkin törmäyksessä/kaatumisessa menee poikki, kiinnittäkää irroneeseen osaan hakaneulalla lanka ja sen toinen pää paidan nappiin. Säilyttäkää kielenne pala omassa suussanne. Langan tarkoitus on estää kielen nielaisu vahingossa.