Kotimaa

Juhannuksen tilastot perinteisen synkkiä

Kotimaa | Turun Sanomat 24.6.2012 08:53 |
Päivitetty 24.6.2012 20:28

Juhannus oli perinteiseen tapaan tilastoiltaan valitettavan synkkä. Kaikkiaan erilaisissa turmissa kuoli vähintään 14 ihmistä. Heistä puolet hukkui, viisi kuoli tien päällä ja kaksi menehtyi tulipaloissa.

Liikkuvan poliisin tiedottaja, ylikonstaapeli Jussi Pohjonen on – ja ei ole – ymmällään päihtyneenä ajamisen yleisyydestä, erityisesti juhannuksena.

– Ihmisillä ei ole tiedollista ongelmaa. Eikä edes asenteellista, rattijuoppoutta paheksutaan yleisesti. Halutaan kovempia tuomioita ja alempia promillerajoja, kuvailee Pohjonen.

Silti poliisin rekisteriin kertyi torstaista lauantaihin – tavanmukaiset – noin 410 päihtyneenä ajajaa. Heistä rattijuoppoja oli 350 ja ruorijuoppoja 60.

Sunnuntain tiedot eivät ole vielä rekisterissä, mutta Pohjonen ennustaa, että tämänkin juhannuksen päihdekuljettajien määrä nousee 500–600 kuljettajaan.

– Valitettavan normaali luku. Se on kaksin-, jopa kolminkertainen tavalliseen viikonloppuun nähden.

Meno- ja paluuliikenne eivät ole turvallisuusongelma. Ajetaan jonoissa, kohtuullisella nopeudella.

– Sivuteillä ajetaan aamuyön tunteina suurella nopeudella. Taustalla alkoholi tai väsymys, Pohjonen kuvailee tilannetta, jossa riski kohoaa.

Juhannuksen puhutuinta onnettomuutta – kahden nuoren kuolemaa mopoauton törmättyä hälytysajossa olleeseen ambulanssiin – Pohjonen ei sijoita juhannusliikenteen kehykseen vain kuin ajallisesti.

Hukkuneita oli juhannuksena ainakin seitsemän. Lisäksi vesistä löydettiin kahden aiemmin kadonneen ruumiit.

Juhannuksena hukkuneiden määrä näyttää valitettavan tyypilliseltä, sanoo Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliiton toiminnanjohtaja Pärla Salomaa. Liiton mukaan juhannuksen aikana hukkuu Suomessa keskimäärin yhdeksän ihmistä.

Viime juhannuksena hukkui kaksi ihmistä, mikä oli historiallisen pieni määrä. Toissa vuonna hukkuneita oli kymmenen. Synkin vuosi juhannushistoriassa on ollut vuosi 1999, jolloin tapauksia oli peräti 20. Miehiä on hukkunut huomattavasti useammin kuin naisia.

TS–STT

19. joulukuuta

TSTV - Uusimmat