Lauantai 18.11.2017Tenho, Jousia, Max

Poliisi käytti etälamautinta puukon kanssa lähestyneeseen mieheen Helsingissä –  tilanne päättyi miehen putoamiseen parvekkeelta

Roni Rekomaa

Helsingissä Sörnäisissä poliisi on käyttänyt voimakeinoja mieheen, joka lähestyi poliisia kerrostaloasunnossa puukko kädessä. Poliisi sai viiden aikaan alkuillasta tiedon, että asunnon parvekkeella oleva noin 50-vuotias mies uhkaa vahingoittaa itseään puukolla.

Poliisi oli päässyt miehen asuntoon ja neuvotteli sisäpuolella parvekkeella olevan miehen kanssa. Poliisi yritti saada miestä luopumaan veitsestään ja itsetuhoisista aikeistaan.

Yli kahden tunnin neuvottelujen jälkeen mies lähti tulemaan poliisia kohti puukko kädessä. Poliisi taltutti miestä etälamauttimella.

– Se ei tuottanut toivottua tulosta, vaan hän nousi nopeasti ylös ja kurottautui parvekkeelta maahan, komisario Teemu Lappalainen Helsingin poliisilaitokselta kertoo.

Matkaa toisen kerroksen parvekkeelta maahan oli poliisin arvion mukaan noin neljä metriä.

Mies oli tajuissaan, kun hänet vietiin sairaalaan. Poliisin mukaan miehellä ei ole hengenvaaraa.

Asiasta kertoi muun muassa Ilta-Sanomat.

Kirjoita uusi viesti



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

itsensä lopetus sallittava
Jos ihminen haluaa kuolla miksei hänen anneta kuolla? miksi ihminen pidetään väkisin elävien kirjoissa? eutanasia sallitaan eläimille ja eläintä autetaan kohti tuonelan portteja kun nähdään tarpeelliseksi kivun ja tuskan poistajaksi mutta ihminen kärsii.
Kirjoita vastaus viestiin



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.